Ero sivun ”Toko” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Aiheesta muualla -osio päivitetty
Kieliasua korjailtu
Rivi 15:
* '''Luoksepäästävyys:''' Ryhmäliike, jossa koira ja ohjaaja ovat heille osoitetussa paikassa rivissä. Koira on kytkettynä ja istuu tai seisoo ohjajaan vasemmalla puolella, muttei ole käskynalainen. Tuomari lähestyy koiraa edestä ja käsittelee koiraa. Koiran tulee sallia käsittely ollen rauhallinen ja rentoutunut.
* '''Paikalla makaaminen (2 minuuttia):''' Suoritetaan ryhmäliikkeenä. Koirat ovat rivissä, jossa on 3-–8 koiraa, n. 3 m:nmetrin välein. Ohjaajat käskevät koirat maahan ja poistuvat heille osoitettuun paikkaan noin 20 metrin päähän koirista. Koirien tulee maata rintamasuunnassa. Ajan tultua täyteen ohjaajat palaavat koirien viereen ja käskevät koiran perusasentoon.
* '''Seuraaminen kytkettynä:''' Koiran pitää seurata ohjaajan vasemmalla puolella taluttimen kiristymättä. Tuomari tai liikkeenohjaaja ohjaa koirakkoa antamalla käskyjä kääntyä oikeaan tai vasempaa, tekemään täyskäännöksiä, pysähtymään tai juoksemaan. Pysähdyttäessä koiran tulee istuutua perusasentoon ilman erillistä käskyä. Kaikenlainen poikkeaminen toivotusta ihannesuorituksesta alentaa arvosanaa. Ihanteellisessa seuraamisessa koira pitää yllä kontaktia ohjaajaansa ja työskentee oikealla etäisyydellä motivoituneesti ja tarkasti.
* '''Seuraaminen taluttimetta:''' Kuten seuraaminen taluttimessa, mutta ilman talutinta.
* '''Maahanmeno seuraamisen yhteydessä:''' Liike alkaa seuraamisella (n. 10  m), jonka jälkeen ohjaaja käskee koiran maahan jatkaen itse kulkuaan (n. 10 m) pysähtymättä. Ohjaaja palaa koiran viereen ja käskee sen perusasentoon. Koiran kuuluisi mennä käskyn saatuaan nopeasti ja liikkeensuuntaisesti maahan.
* '''Luoksetulo:''' Ohjaaja jättää koiran istumaan poistuessaan sen luota hänelle osoitettuun paikkaan (n. 15  m) ja kutsuu koiran luokseen perusasentoon tai eteen istumisen kautta vasemmalle sivulleen.
* '''Seisominen seuraamisen yhteydessä:''' Liike alkaa seuraamisella (n. 10m10 m), jonka jälkeen ohjaaja käskee koiran seisomaan jatkaen itse kulkuaan (n. 10  m). Ohjaaja palaa koiran viereen ja käskee sen perusasentoon. Koiran olisi tarkoitus pysähtyä käskyn saatuaan nopeasti ja liikkeen suuntaisesti seisomaan.
* '''Estehyppy:''' Ohjaaja käskee koiran hyppäämään esteen yli itsestään poispäin ja käskee koiran seisomaan esteen toisella puolella. Ohjaaja kiertää esteen (kummalta puolelta estettä tahansa) ja asettuu koiran viereen ja käskee sen luvan saatuaan perusasentoon. Esteen korkeuden tulee olla noin koiran säkäkorkeus.
* '''Kokonaisvaikutus:''' Myös koirakon tekemä kokonaisvaikutus arvioidaan. Tuomari kiinnittää huomiota koiran ja ohjaajan yhteistyöhön, sekä siihen, työskenteleekö koira iloisesti ja halukkaasti.
 
Liikkeet pisteytetään pisteillä 0,; 5,; 5.,5,; 6,; 6.,5,; 7,; 7.,5,; 8,; 8.,5,; 9,; 9.,5 ja 10. Jokaisella liikkeellä on oma kerroin,; mitä vaativampi liike, sen suurempi kerroin. Mikäli liikkeellä on suuri kerroin, sen kokonaisvaikutus yhteispisteissä on suurempi, kuin pienikertoimisella liikkeellä.
 
==Eteneminen tokossa==
Avoimessa-, voittaja- ja erikoisvoittajaluokassa liikkeet vaikeutuvat asteittain osan liikkeistä korvautuessa toisilla. Koira saa siirtyä ylempään luokkaan saatuaan yhden 1. tuloksen, eli yli 80 % maksimipisteistä. Koiran on siirryttävä seuraavaan luokkaan viimeistään saavutettuaan kolme 1. tulosta alemmassa luokassa. Kolme 1. tulosta saavutettuaan koira saa koulutustunnuksen, ALO-luokan koulutustunnus on TK1, AVO-luokan TK2 ja VOI- luokan koulutustunnus TK3. Korkeimman, eli erikoisvoittajaluokan koulutustunnus on TK4, mutta tässä vaiheessa suurin osa koirista saavuttaa samoilla tuloksilla tottelevaisuusvalion arvon.
 
Koira saa Suomen tottelevaisuusvalion arvon (FIN TVA), kun sillä on kolme 1. palkintoa tottelevaisuuskokeen erikoisvoittajaluokassa kahden eri palkintotuomarin arvostelemana ja laatuarvostelussa virallisessa [[koiranäyttelyt | näyttelyssä]] vähintään maininnan 'hyvä'.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Toko