Ero sivun ”Tervakankaan kalmisto” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 7:
Tervakankaan laen kivirakassa on toistakymmentä erimuotoista hautaa. Kaivauksissa on löydetty sekä poltto- että ruumishautauksia. Ensimmäiset esinelöydöt tekivät kivikasaan majanpohjaa raivanneet pikkupojat vuonna 1989, löydöt olivat palaneita luunpalasia sekä kaksi prossista rannerengasta, ensimmäiset Saloisista löydetyt pronssiesineet. Myöhemmin arkeologisissa kaivauksissa tehtiin seuraavat löydöt: hioinkivi, pieni rautaveitsi, rautasoljen kappale, pronssisormus, asbestikeramiikan paloja (Kjelmöy) kille- ja kivimurskasekoitteista keramiikkaa, palamaton maitohampaan pinta sekä pieni määrä palanutta luuta (0,4 g ja 1, 75 g). Metalliesineiden arvellaan olevan kylän omien seppien työtä. Alueelta on löydetty myös merkkejä pienimuotoisesta viljan viljelystä, asukkaiden päätoimeentulo lienee kuitenkin perustunut riistanpyyntiin ja kalastukseen.
 
==Lähi tienoon muinaisjäänteetmuinaisjäännökset==
Lähistöllä on myös muita muinaisjäänteitämuinaisjäännöksiä mahdollisesti samalta ajalta, niitä ei tosin ole tutkittu tarkkaan, Tärkeimmät niistä ovat:
*Korpelan Takalokangas: röykkiöitä 4 kpl.
*Lamunkangas: rakkakuoppia.
Rivi 24:
*Pohjois-Pohjanmaan kiinteät muinaisjäännökset, Mika Sarkkinen, Markku Torvinen 2000.
*Raahe-Pattijokialueen kolme muinaisretkikohdetta matka kivikaudesta rauta-aikaan esite vuodelta 1999.
 
[[Luokka:Suomen muinaisjäännökset]]