[[Bernhard Weimar]] oli Ruotsin palveluksessa vuodesta 1630 aina hävittyyn [[Nördlingenin taistelu]]un asti, jonka jälkeen hän johti armeijansa rippeet Ranskan puolelle. Ranska sitoutui maksamaan osan armeijan ylläpidosta, jos Weimar taistelisi sen puolesta. Tästä huolimatta Weimar johti palkkasoturiarmeijaansa itsenäisesti.<ref name=Guthrie81>Guthrie s. 81 </ref>
[[William P. Guthrie]]n mukaanSotilaana Weimar oli sotilaana ylihyökkäävä ja harkitsematon.<ref name=Guthrie81> (kuten hän osoitti [[Lützenin taistelu|Lützenissä]], Nördlingenissä ja Rheinfeldenissä) Hän ei ollut kuitenkaan pelkästään tätä, sillä sotiessaan Reinillä Weimar vetäytyi onnistuneesti useista hankalista tilanteista. Weimar myös kehittyi komentajana: yli-innokkaat hyökkäykset Lützenissä ja Nördlingenissä vaihtuivat Breisachin lähes tieteelliseen piiritykseen. Hän säilytti karismaattisen edestäjohtamistapansa, vaikka hänen terveytensä heikkenikin. Hän halusi välttämättä itse henkilökohtaisesti johtaa ratsuväkeä taisteluissa, mikä innosti joukkoja, mutta haittasi reservien oikeanlaista käyttöä.<ref name=Guthrie>
Guthrien mukaan [[Federigo Savelli]] oli täysin epäpätevä sotilaana ja olikin noussut keisarillisen armeijan johtoon pelkästään vaikutusvaltansa ja taustansa takia (hän oli korkeaa italialaista aatelia).<ref>Guthrie s. 82 </ref> Hän hävisi Rheinfeldenissä ja Wittenweierissa ja vain hänen taustansa säästi hänet [[sotaoikeus|sotaoikeudelta]]. Breisachin piirityksen jälkeen keisari siirsi hänet diplomaattisiin tehtäviin. Sotilaallisen epäpätevyyden lisäksi Savelli oli myös pelkuri.<ref>Guthrie s. 82 </ref>
[[Johann Götz]] vaihtoi keisarin palveluksesta [[Baijeri]]n palvelukseen 1636 ja hänet nimitettiin [[Marsalkka|marsalkaksi]]. Hän joutui kahdesti sotaoikeuteen: toisen kerran epäonnistumisesta Breisachin piirityksessä. Luonteeltaan Götz oli Guthrien mukaan hyökkäävä, ylimielinen ja uppiniskainen sekä karkea käytöstavoiltaan.<ref>Guthrie ss. 131-132 </ref> Hän ei kyennyt yhteistyöhön vertaistensa tai ylempiensä kanssa, mutta alaistensa kanssa hän tuli hyvin toimeen. Götz luuli liikaa omista kyvyistään, ja ajatteli, että kaikki keisarillisen ja Baijerin armeijan kenraalit olivat häntä huonompia. Kenraalina Götz oli varomattoman rohkea, mutta hänellä oli kohtalaiset johtamiskyvyt ja karisma.<ref>Guthrie ss. 131-132 </ref>
