Ero sivun ”R-2 (ohjus)” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 1:
'''R-2''' eli länsimaisittain SS-2 Sibling oli
R-2 käytti edeltäjiensä mukaan nestehappea hapettimena ja alkoholi/vesi-seosta polttoaineenaan.
Kehitys vei R-2:sta eteenpäin venäläisin voimin kohti [[Scud]]-ohjuksia ja [[SS-3 Sibling]]-ohjusta. Ohjuksia asenneltiin 1952-1953.▼
Ohjukseen tehtyjä parannuksia olivat muun muassa irroitettava paluukärki ja kantavat polttoainesäiliöt. R-1:ssä oli ollut kantava runko joka lisäsi raketin painoa.
Kantomatka oli 550 km, taistelukärki 1500 kg. Ohjuksen pituus
17.65 m, leveys 1,65 m. Lähtöpaino 20 416 kg. Moottorin tyyppi RD-101. Vettä alkoholipolttoaineessa enää 8% V-2:n 15%:een verrattuna. <ref>http://www.russianspaceweb.com/r2.html</ref>
Tämä ohjus oli hyvin epätarkka. Ohjuksen tarkkuus oli pituussuunnassa 8 km, leveyssuunnassa 4 km. R-2 oli yhtä tarkka kuin R-1, vaikka sen kantomatka oli tätä kaksi kertaa pidempi.
Tämä johtui radio-ohjauksesta.
Aloite "pidennetyn V-2:n" eli R-2:n kehittämisee tuli silloin Itä-Saksassa olleelta Sergei Korolevilta vuonna 1946. Kahitystyön tekivät pääosin saksalaiset käyttäen osin hyväksi sodanaikaisia ideoita.
Ensi koelento tehtiin 1949 [[Kapustin Jar]]ista. Ohjuksia alennttin asentaa vuoden 1951 lopussa, mutta laajoissa määrin vasta 1953. R-2 oli viimeinen venäläinen ohjus, joka pohjautui suoraan saksalaiseen suunnitteluun.
Raketista kehitetiin 1949 tutkimusversio R-2E.
▲Kehitys vei R-2:sta eteenpäin venäläisin voimin kohti [[Scud]]-ohjuksia ja [[SS-3 Sibling]]-ohjusta.
== Katso myös ==
| |||