Ero sivun ”Kasinotalous” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
HTu (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
HTu (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
'''Kasinotalous''' oli paheksuva nimitys, joka levisi käyttöön 80-luvulla. Kasinotaloudella tarkoitetaan erityisesti 1980-luvun lopun ja aivan 1990-luvun alun Suomen talouden "hulluja vuosia", joissa [[1980-luku|1980-luvun]] puolivälissä vapautuneiden markkinoiden toiminta johti talouden ylikuumenemiseen. Kasinotalous johti lopulta suuriin tappioihin pankeille ja sijoitusliikkeille sekä oli osaltaan vaikuttamassa Suomen talouden ajautumisessa [[Suomen 1990-luvun alun lama|lamaan]] 1990-luvun alussa.
 
Kasinotalouden tyypillisimpiä piirteitä olivat [[juppi|jupit]], lainojen tyrkyttäminen heikkoja vakuuksia vastaan, helposti saatujen lainojen käyttäminen kalliisiin hyödykkeisiin, kuten muskeliveneisiin, luksuskesämökkeihin ja autoihin sekä sijoituskuplat.
Rivi 5:
Kasinotalous toi pörssin ja sijoittamisen palkansaajien tietoon ennennäkemättömällä tavalla, mm. lehdissä esiintyi kirjoituksia tunnetuista pörssimiehistä (esimerkiksi [[Jukka Keitele]]). Kasinotalousvaiheesta alkoi kuluttajien säästämisen painopiste siirtyä korkotalletuksista pörssisidonnaisempiin sijoituselementteihin, kuten osakkeisiin ja sijoitusrahastoihin.
Jotkut kasinotalouden nimekkäistä toimijoista pakoilivat ulkomailla, mutta joutuivat myöhemmin syytteeseen ylisuurista veloistaan. Kuuluisimpia näistä olivat [[Peter Fryckman]], [[Jussi Uoti|Jussi]] ja [[Kari Uoti]] sekä [[Jukka-Pekka Mattila]].
 
Kasinotalous oli myös talousrikollisten kulta-aikaa. Usein lainoja otettiin talousrikollisten pöytälaatikkofirmojen nimiin. Lainojen vakuuksien (esim. tonttien, rakennusten) arvot yliarvioitettiin (esim. väärennettiin asiakirjoja tai sitten arviot teetätettiin muiden talousrikollisten tätä tarkoitusta varten tehtailemilla pöytälaatikkofirmoilla). Usein perusteettomien lainojen myöntämisessä helpotti myös pankin johtohenkilökunta, joka saattoi saada ns. kick-backinä takaisin tietyn osuuden myönnetystä lainasta.
 
==Aiheesta muualla==