Ero sivun ”Charles Goodyear” versioiden välillä

Goodyear ei kuitenkaan antanut tämän estää tutkimuksiaan. Hän myi kalusteitaan ja siirsi perheensä hiljaiseen asuntolaan, ja matkusti itse New Yorkiin asumaan erääseen ullakkoon, jossa apteekkariystävänsä avustuksella saattoi jatkaa kokeitaan. Hän lisäsi magnesiumia luonnonkumiin ja keitti sen [[kalkki|kalkin]] sekä veden sekoituksessa. Tämä näytti poistavan pysyvästi luonnonkumin tarttuvuuden. Tämä uutinen vastaanotettiin heti positiivisesti ja keksijä sai kansainvälisen yleisön huomion. Goodyear näytti olevan matkalla menestykseen, kunnes hän eräänä päivänä huomasi laimean [[happo|hapon]], pienissä määrinkin kankaaseen osuessaan, neutralisoivan [[alkaliini]]n mikä muutti kumin taas pehmeäksi. Tästä hän päätteli ettei nykyinen prosessi ollut oikeanlainen ja jatkoi keksintönsä parantamista. Niimpä eräänä päivänä valmistettuaan erilaisia sekoituksia ullakollaan, hän käveli kolme mailia Greenwich Villagessa olevalle myllylle tekemään erilaisia kokeita. Niiden perusteella Goodyear huomasi [[typpihappo|typpihapossa]] kastetun kumin luovan suojaavan kerroksen kumin pinnalle. Hän teki useita yleisön kehuja tuoneita tuotteita tällä menetelmällä, ja sai jopa kehukirjeen [[Andrew Jackson]]ilta.

Hän muutti seuraavaksi Bostoniin, missä hän tutustui Roxbury Rubber Companyn J. Haskinsiin. Goodyear sai hänestä hyvän ystävän joka auttoi tätä rahallisesti sekä puollusti keksijän visioita epäilijöille. Keksijän apuna oli mr. Chaffeen nimellä tunnettu mies, joka kuunteli keksijää tämän ideoissa. Hän myös huomasi että suurin osa ongelmista joita kumin tuotekehityksessä oli aiheutunut tuli käytetystä [[liuotin|liottimesta]]. Hän kehitti ison koneiston jossa eri aineijen sekoitus tehtiin koneellisesti. Tämä antoi kumille kauniin ulkonäön, ja jälleen näytti siltä että keksijän ongelmat olisivat ohitse. Goodyear keksi uuden tavan kumikenkienkumisaappaiden tekemiseen, ja sai tästä patentin jonka keksijä myi [[Rhode Island]]illa toimineelle Providence Companylle. Kuitekin tämä metodi ei ollut täydellinen, sillä ei ollut prosessia jolla kumi kestäisi pitkiä aikoja kuumaa sekä kylmää, tai happojen vaikutusta. Tästä syystä kumituotteet muuttuivat lopulta ajanmyötä tarrautuviksi sekä hajosivat, joten niitä palautettiin jatkuvasti valmistajille.'

Vuonna [[1852]] Goodyear matkusti pitkään suunnitelmalleen kiertueelle Eurooppaan, jossa hän tapasi [[Charles Macintosh]] & Companyn palveluksessa olleen [[Thomas Hancock]]in. Hancock valmisti vulkanisoitua kumia ilman yhdysvaltalaista lisenssiä. Hancock väitti keksineensä menetelmä itsenäisesti, ja sai tämän tueksi brittiläisen patentin vuonna 1843, joka vahvistettiin vuonna 1844. <!--Seuraava lause korjattava-->KolmanKolmas vuoteen 1855 mennessä annettu panttiinpanttia koskeva kiista brittiläisen kuminvalmistuksen pioneerin [[Stephen Moulton]] kanssa Hancockia vastaan, annettiinperustui Goodyearinväitteeseen haasteettä brittiläistämenetelmä patenttiaoli vastaankopioitu Goodyearilta. Goodyear oli läsnä oikeudenkäynnissä. Jos Hancock häviäisi Goodyear saisi Britanniassa patentin keksinnölleen ja saisi osuuksia sekä Hancockin että Moultonin tuotannosta. Molemmat valmistajat olivat tutkineet Goodyearin vulkanoitua kumia vuonna 1842, mutta useat kemistit todistivat, ettei vulkanisointimenetelmää voitu toistaa pelkästään sitä havainnoimalla. Hancock voitti patenttikiistassa.

Vuonna 1898, lähes neljäkymmentä vuotta keksijänCharlesin kuoleman jälkeen [[Frank Seiberling]] perusti [[Goodyear Tire and Rubber Company]]in ja nimesi sen hänenkeksijän mukaansamukaan.