Versio 15. huhtikuuta 2008 kello 17.48 muokkaa 217.112.249.156 (keskustelu) rv, paskalista pois ← Vanhempi muutos		Versio 15. huhtikuuta 2008 kello 17.49 muokkaa kumoa 217.112.249.156 (keskustelu) Ei muokkausyhteenvetoa Uudempi muutos →
Rivi 1: '''Kitarasoolo''' on [[kitara]]lla soitettu erillinen [[melodia]] musiikkikappaleessa. Kitarasoolot ovat usein improvisoituja kitaristin teknistä osaamista ja taiteellista näkemystä esitteleviä osuuksia etenkin [[rock]]-, [[blues]]- ja [[jazz]]- ja [[metallimusiikki\|metallimusiikissa]]. ~~Rock-yhtyeessä~~Rockyhtyeessä on varsin usein nimetty erillinen soolokitaristi ([[Englannin kieli\|englanniksi]] ''lead guitarist''). Kitarasoolo ei ole [[riffi]] eikä [[komppi]]osuus kappaleessa. Soolo on tavallisesti melodinen osuus, joka saattaa noudattaa laulumelodiaa tai kappaleessa esiintyvää teemaa, mutta poikkeaa yleensä kappaleen valmiiksi sävelletyistä osista vähintäänkin [[fraseeraus\|fraseerauksen]] osalta. Soolokitaristeilla on tapana värittää soolojaan varsin huiman kuuloisilla ja teknisesti vaativilla osuuksilla, esimerkiksi erittäin nopeilla melodian juoksutuksilla. Omaperäinen ja tunnistettava soittotyyli voi muodostua kitaristin tavaramerkiksi ja lisätä huomattavasti soittajan ja hänen yhtyeensä mainetta ja arvostusta. ==Kitarasoolon historia== Kitarasoolot yleistyivät länsimaisessa populaarimusiikissa [[sähkökitara]]n tultua käyttöön vuoden 1940 tienoilla. Ensimmäisenä merkittävänä sähkökitaraa käyttäneenä soolokitaristina pidetään [[Charlie Christian]] -nimistä nuorena kuollutta [[jazz]]-muusikkoa. Bluesin puolella toinen sähkökitaran pioneeri, [[T-Bone Walker]], levytti ensimmäisiä sähkökitarasoolojaan samoihin aikoihin. 1940-luvun lopulla sähkökitarasta tuli hallitseva instrumentti [[rhythm and blues]] -musiikissa, josta kitarasoolot sittemmin periytyivät [[rock]]-musiikkiin. Kitarasoolojen merkitys korostui hyvin voimakkaasti 1960-luvun jälkipuolen ja 1970-luvun alun [[blues-rock]]issa, [[psykedeelinen rock\|psykedeelisessä rockissa]], [[progressiivinen rock\|progressiivisessa rockissa]] ja [[metallimusiikki\|heavy metalissa]]. Näissä musiikkityyleissä painotettiin soittotaitoa ja improvisointikykyä, mistä syystä konserteissa ja joskus studioalbumeillakin kuultiin jopa kymmenminuuttisia sooloja. 1960-luvulla sähkökitaran soitto oli kuitenkin teknisesti vielä vaatimattomalla tasolla esimerkiksi klassiseen musiikkiin verrattuna. Tilanteeseen tuli osittainen muutos, kun 1970-luvun puolivälissä [[fuusiojazz]]in ja hevin piirissä alkoi syntyä niin sanottu [[tilutus]], josta tuli taitavien hevikitaristien tavaramerkki. 1970-luvun jälkipuoliskon [[~~punk rock~~punkrock]]issa pitkiä kitarasooloja vieroksuttiin, kuten muutakin soittotaidon korostamista. Kitarasooloista tuli uudestaan suosittuja 1980-luvulla, jolloin huomiota herättävä kitaran käyttö oli rock- ja hevikappaleissa lähes pakollista kitarasankarien seuraavan sukupolven esiinmarssin myötä. Sittemmin kitarasooloista on valtavirran ~~rock-musiikissa~~rockmusiikissa tullut harvinaisempia ja rauhallisempia. Progressiivisessa rockissa, bluesissa ja joissakin metallimusiikin tyylisuuntauksissa kitarasooloilla on yhä edelleen merkittävä osuus. Erityisesti viime vuosina kitarasoolojen suosio tuntuu metallimusiikissa olleen jälleen kasvamaan päin. ==Katso myös==

Ero sivun ”Kitarasoolo” versioiden välillä