Ero sivun ”Liigacup 2008” versioiden välillä

98 merkkiä lisätty ,  11 vuotta sitten
==Tapahtumat lyhyesti==
 
Ennakolta kovemmaksi uumoiltu I lohko muodostui varsin tasaiseksi. Honka vei lohkovoiton ja TPS sijoittui tasapistein toiseksi. Huomionarvoista oli myös se, että neljänneksi jätetty HJK oli lohkon ainoa tappioton joukkue. MyPa ja RoPS jäivät kahden pisteen saldoillaan viimeisille sijoille. FC Lahti oli kakkoslohkon selvä ykkönen häviämättä peliäkään. Mukaan mahtuivat murskavoitot VPS:sta ja KooTeePeesta. Toiseksi sijoittunut Inter oli ainoa, joka aiheutti Lahdelle pistemenetyksen päätöspelin maalittomalla tasapelillä Lahden Kisapuiston lumisateisella tekonurmella. Kuten I lohkossakin, myös II:ssa erottui selvä peränpitäjäkaksikko (VPS ja KooTeePee).
 
Puolivälierät pelattiin Helsingissä Talin jalkapallohallissa maaliskuun viimeisenä viikonloppuna. Inter pudotti ensimmäisessä ottelussa vahvan TamUn vasta rangaistuspotkuilla. Tamperelaisten epäonnen soturi oli Jussi Kujala. Toisessa ottelussa iskivät yhteen Espoolainen Honak ja Pietarsaaren Jaro. Honka karkasi Hermanni vuorisen ja Tero Koskelan maaleilla 2-0 johtoon. Jaro kavensi vielä Sebastian Mannströmin osumalla, muttei kyennyt lisäosumiin ja näin Honka meni välieriin.
Rekisteröitymätön käyttäjä