Ero sivun ”Valtion tiedoituslaitos” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Tureku (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 3:
Valtion tiedoituslaitoksen edeltäjä oli lokakuussa [[1939]] toimintansa aloittanut '''Valtioneuvoston tiedoituskeskus''', joka perustettiin "sodasta tai muusta poikkeuksellisesta tilanteesta johtuvia tiedoitus- ja julkaisutehtäviä varten". Laitos toimi valtioneuvoston kanslian alaisena. Jatkosodan alettua laitoksen tehtäviä laajennettiin [[sotatila]]lain nojalla ja sen nimi muutettiin.
 
Valtion tiedoituslaitoksentiedoituslaitos toiminnanjakautui tarkoituksenakahteen jaostoon. Tiedotusjaoston tehtävänä oli seurata tapahtumia kotimaassa ja ulkomailla, tarkkailla kansalaisten keskuudessa vallitsevia mielialoja sekä kerätä ja toimittaa niistä tietoja hallitukselle, päämajalle ja muille viranomaisille. Tämän ohella laitostiedotusjaosto toimitti julkisuuteen tietoja hallituksen ja viranomaisten toimenpiteistä ja suunnitelmista sekä informoi yhteistyössä [[ulkoministeriö]]n kanssa ulkomaita Suomen sodan luonteesta ja kulusta. Tässä tarkoituksessa laitos ohjasi Yleisradion ja tietotoimistojen työskentelyä sekä johti ja valvoi valtioneuvoston käytössä olleiden tiedotus- ja [[propaganda]]elinten toimintaa.
 
LaitoksenVTL:n erityistehtävänätarkastusjaoston tehtävänä oli ehkäistä sellaisten tietojen ja mielipiteiden leviäminen, jotka olisivat voineet vaikuttaa haitallisesti Suomen puolustukseen, sisäiseen järjestykseen ja turvallisuuteen tai Suomen suhteisiin muihin valtioihin. Samoin laitoksenlaitos tehtävänä olipyrki omalta osaltaan torjuatorjumaan [[vakoilu]]a ja paljastaapaljastamaan vakoiluhankkeet.
 
Sensuuritehtäviä Valtion tiedoituslaitos hoiti valvomalla sanoma- ja aikakauslehtiä, kirjoja ja radiota. Postilähetyksiä, erityisesti sotilaiden ja kotirintaman välistä kirjeenvaihtoa, tarkastettiin pistokokein. Kirjeissä ei saanut esiintyä tietoja, joista olisi voinut olla hyötyä viholliselle, etenkään sotajoukkojen sijaintia ja toimintaa ei saanut ilmaista. Paikalliset sensuuriviranomaiset seurasivat myös yksittäisten tapahtumien vaikutuksia kansalaisten mielialoihin ja käyttäytymiseen.