Ero sivun ”George Meade” versioiden välillä

'''George Gordon Meade''' ([[31. joulukuuta]] [[1815]] – [[6. marraskuuta]] [[1872]]) oli [[Yhdysvaltain armeija]]n ammattisotilas ja siviilissä insinööri rannikon rakennustyömailla, mukaanlukien useilla majakoilla. Hän taisteli menestyksekkäästi Seminole-sodissa ja [[Yhdysvaltain-Meksikon sota|Yhdysvaltain-Meksikon sodassa]]. [[Yhdysvaltain sisällissota|Sisällissodassa]] hän oli kenraali, kohoten prikaatinkenraalista Potomacin armeijan komentajaksi. Hänet tunnetaan parhaiten siitä että hän voitti [[Robert E. Lee]]n [[Gettysburgin taistelu]]ssa kesällä [[1863]]. [[1864]]–[[1865]] Meade jatkoi [[Potomac]]in armeijan komentajana Overaland-kampanjassa ja [[Richmond]]-[[Petersburg]] kampanjassa ja [[Appomattox]]in kampanjassa mutta jäi ylipäällikkönsä kenraaliluutnantti [[Ulysses S. Grant]]in varjoon.

 

Meade syntyi [[Cádiz]]issa [[Espanja]]ssa kahdeksantena 11 Richard Worsam Meaden ja Margaret Coats Butler Meaden lapsesta. Hänen veljensä Richard Worsam Meade II oli tuleva laivastoupseeri. Hänen isänsä, rikas philadelphialainen kauppamies palveli Espanjassa laivastoagenttina Yhdysvaltain hallitukselle, joutui taloudelliseen ahdinkoon, koska hänen tukensa Espanjassa loppui [[Napoleonin sodat|Napoleonin sotiin]] ja hän kuoli 1828 kun Meade oli teini-ikäinen. Hänen perheensä palasi Yhdysvaltoihin kuusi kuukautta isän kuoleman jälkeen taloudellisista syistä. Nuori George haki Mount Hope-instituuttiin Baltimoreen ja meni [[Yhdysvaltain sotilasakatemia]]an (West Pointiin) [[1831]], pääasiassa taloudellisista syistä. Hän valmistui 19. luokkansa 56 kadetista [[1835]]. Vuoden hän palveli 3. Yhdysvaltain tykistössä Floridassa, taistellen [[seminole]]-intiaaneja vastaan, ennen kuin erosi armeijasta, uralta, jonne ei ajatellut lähteä edes West Pointiin hakiessaan. Hän työskenteli siviili-insinöörinä [[Alabama]]ssa, [[Georgia]]ssa ja [[Florida]]n rautatiellä ja sotilashallinnossa. [[31. joulukuuta]] [[1840]] hän nai Margaretta Sergeantin, John Sergeanin tyttären. He saivat seitsemän lasta (John Sergeant Meaden, eversti George Meaden, Margaret Butler Meaden, Spencer Meaden, Sarah Wise Meaden, Henrietta Meaden, ja William Meaden). Pitäessään hikistä siviilityötä mahdottoman vastanaineelle miehelle, hän meni uudestaan armeijaan [[1842]] toiseksi luutnantiksi armeijan kartoittajainsinöörien palvelukseen.

 

Sisällissodan alettua hänet ylennettiin kapteenista prikaatinkenraaliksi [[31. elokuuta]] [[1865]]. Hän komensi 2. prikaatia [[Pennsylvania]]n reservijoukoista, osallistui Washingonin puolustuksen rakentamiseen ja liittyi Peninsula-kampanjaa varten [[George B. McClellan]]in joukkoihin 1862. [[Seven Pinesin taistelu]]ssa [[Glendale]]ssa Meade haavoittui selkään, käteen ja kylkeen. Hän toipui haavoistaan Pohjois-[[Virginia]]n kampanjaa varten ja taisteli toisessa Bull Runin taistelussa kenraalimajuri [[Irwin McDowell]]in joukoissa.

[[Kuva:Potomac Staff.jpg|thumb|left|250px|Pohjoisvaltioiden kenraalit Potomacissa Virginiassa elo-marraskuussa 1863: Gouverneur K. Warren, William H. French, George G. Meade, Henry J. Hunt, Andrew A. Humphreys, George Sykes.]]

[[Fredericksburgin taistelu]]ssa Meaden divisioona oli ainoa yksikkö, joka saavutti konfederaation linjat ja iski nuolenkärkenä [[Stonewall Jackson]]in joukkoja vastaan. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi [[29. marraskuuta]] 1862. Hän sai nyt komentoonsa V armeijakunnan jota johti [[Chancellorsville]]ssä, mutta ei saanut Hookerilta tukea hyökkäyssuunnitelmilleen kenraali Robert E. Leen joukkoja vastaan.

 

Ennen Gettysburgin taistelua Hooker siirrettiin pois Potomacin armeijan komennosta, ja Lincoln nimitti hänen tilalleen George Meaden. Meade kunnostautui lyömällä armeijallaan etelävaltioiden Pohjois-Virginian armeijan [[Gettysburgin taistelu]]ssa 1-3. heinäkuuta 1863. Hänen joukkonsa torjuivat taistelun viimeisenä päivänä George Pickettin komentaman 15 000 etelävaltiolaisen hyökkäyksen Cemetary Hillin luona. Radikaalit republikaanit ja [[Yhdysvaltain kongressi]]n sotakomitea pitivät Meadea kuitenkin kovapäisenä ja yrittivät saada hänet pois armeijan johdosta. Hän johti armeijaa vielä saman syksyn Bristoen ja Minen Runin kampanjoissa, mutta Lee onnistui päihittämään hänet. Sodan loppuajan hän palveli esikuntatehtävissä kenraali Grantin päämajassa, ja johti tehokkaasti Overland- ja Richmond-Petersburgin kampanjoita. Hänen vastuullaan ovat kuitenkin myös katastrofaalinen kraaterin taistelu Petersburgissa ja katastrofaalinen unionin hyökkäys [[Cold Harbor]]issa, jota ei edeltänyt minkäänlainen neuvonpito unionin kenraalien kesken