Ero sivun ”Van Halen” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p kh
Rivi 104:
Vuonna 1995 julkaistiin bändin kymmenes studioalbumi [[Balance]]. Se menestyi hyvin erityisesti ''[[Can't Stop Lovin' You]]'' -kappaleen ansiosta. Albumi ylsi Billboard 200 -listalla ykköseksi viikon ajaksi.
 
[[Sammy Hagar]]in ja [[Eddie Van Halen]]in väleille kävi 90-luvun puolivälissä samoin kuin Rothin ja Eddien väleille kymmenen vuotta aikaisemmin ja lopulta Hagar jätti Van Halen -leirin taakseen epäselvissä olosuhteissa kesällä [[1996]]. Juorut kertovat, että Hagar oli Havaijilla vaimonsa kanssa, kun Eddie halusi hänet studioon. Kun Sammy ei ilmestynyt niin hänet erotettiin bändistä. Roth kutsuttiin takaisin laulamaan yhtyeen samana vuonna ilmestyneelle kokoelmalevylle levytetyille kahdelle uudelle kappaleelle, mutta [[Music Television|MTV]] Video Music Awardsien backstagella syntynyt riita lopetti uuden yhteistyön lyhyeen. Myöhemmin kävi ilmi, että muu bändi oli treenannut ja jopa tehnyt jonkinlaisen sopimuksen toisenkin laulajan kanssa Rothin tästä tietämättä, vaikka hän yhä oli ollut yhtyeen virallinen laulaja. Samana vuonna [[Van Halen (albumi)|Van Halen]] debyytti albumi-debyyttialbumi myi jo Yhdysvalloissa timanttia eli yli kymmenen miljoonaa kappaletta. Lopulta yhtyeen uudeksi vokalistiksi palkattiin [[Extreme]]-yhtyeessä kannuksensa ansainnut [[:en:Gary Cherone|Gary Cherone]], mutta niin hänen kanssaan tehty paska albumi ''[[Van Halen III]]'' ([[1998]]) kuin sitä seurannut kiertuekin olivat floppeja. Tällä kiertueella Van Halen kävi myös ensimmäistä kertaa Suomessa, esiintyen Helsingin Jäähallissa vuoden -98 joulukuussa. Lopulta vuoden -99 aikana levy-yhtiö potki Cheronen pois bändistä, vaikkakin muut yhtyeen jäsenet olisivat olleet valmiit jatkamaan yhteistyötä hänen kanssaan.
 
===2001–===