Ero sivun ”Fonografi” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
fonografista ei kehittynyt gramofonia, vaan Edison oli kilpailija Berlinerin äänilevytekniikalle |
fonografi vs. gramofoni; tunnettuja esittäjiä; käyttö sanelukoneena; lähteet |
||
Rivi 1:
[[Kuva:EdisonPhonograph.jpg|thumb|Fonografi noin vuodelta 1899.]]
'''Fonografi''' oli ensimmäinen laite, jolla voitiin tallentaa ääntä. Sen kehitti [[Thomas Alva Edison]] vuonna [[1877]] ja sitä myytiin kaupallisesti vuodesta [[1890]] vuoteen [[1925]]. Aluksi fonografista käytettiin nimitystä "puhuva kone".
Fonografin toimintaperiaate on sama kuin kuin [[gramofoni]]n. Aluksi Edison käytti tinapaperia, joka oli kääritty lieriön ympäri, mutta sen huonon kestävyyden takia hän kehitti vahasylinterit, joiden kestävyys oli huomattavasti parempi. Fonografilla voitiin myös tehdä omia äänitteitä, toisin kuin gramofonilla.▼
▲Aluksi Edison käytti tinapaperia, joka oli kääritty lieriön ympäri, mutta sen huonon kestävyyden takia hän kehitti vahasylinterit joiden kestävyys oli huomattavasti parempi. Fonografilla voitiin myös tehdä omia äänitteitä.
Fonografin lieriöitä ei voitu ennen 1900-luvun vaihdetta monistaa, joten esittäjä joutui toistamaan esityksensä niin monta kertaa kuin myytäviä sylintereitä haluttiin tehdä. Äänenlaatu oli gramofonia parempi, mutta äänenpaine hiljaisempi. Fonografiäänitteet pystyivät taltioimaan ääntä noin neljä minuuttia kerrallaan. 1910-luvulla kehitetty Amberol-sylinteri edusti aikanaan äänentoiston huippua <ref> [[Pekka Gronow]], Ilpo Saunio: Äänilevyn historia (sivu 30), WSOY 1990, ISBN 951-0-16155-1 </ref>.
Koska äänitteiden teko oli akustista, eikä mikrofoneja tunnettu, piti esittäjän suunnata esityksensä suoraan kaivertavan laitteen torveen. Tallennuksessa käytetty torvi oli toistavaa huomattavasti suurempi, jotta orkesterikin mahtui mukaan. Menetelmä sopi parhaiten kovaäänisille oopperalaulajille, kuten aikauden supertähdille [[Enrico Caruso]]lle tai [[Aino Ackté]]lle.
Fonografi-lieriöille vakiintui ajan oloon oma käyttäjäkuntansa: kansanomaiset esittäjät - kun taas gramofonilevyille levyttivät taiteilijoina pidetyt oopperadiivat ja huippuorkesterinjohtajat. 1920-luvulle tultaessa Edisonin vahalieriö oli jo syrjäytynyt valmisäänitemarkkinoilta, mutta sen käyttö toimistoissa sanelukoneena jatkui pitkälle 1950-luvulle, kunnes [[magnetofoni]] korvasi sen lopullisesti. <ref> [[Pekka Gronow]], Ilpo Saunio: Äänilevyn historia (sivut 30–31), WSOY 1990, ISBN 951-0-16155-1 </ref>
== Lähteet ==
<references/>
{{Commons|Phonograph|Fonografi}}
| |||