Ero sivun ”Preboreaali” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Merikanto (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Merikanto (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 39:
 
Preboreaalikautta leimasi Suomessa jään vetäytyminen, vaikka maa oli jo joiltain osin (Idässä ja Lounais-Suomessa) jäätön. Kasvillisuus levittäytyi hiljalleen jään vetäytyessä. Kauden alussa pajua kasvoi Kaakkois-Suomessa ja sen jälkeen myös vaivaiskoivua. 200-300 vuodessa kauden alusta ensin vaivaiskoivu ja sitten isompi koivu valtasi suuren osan Suomea ja 600 vuoden kuluttua, 10 900 koivumetsät vahvistuivat.
Jonkin aikaa kesti niin sanottu valkea taiga, jossa koivun, haapojen ja muiden kylmää kestävien puiden muodostama metsä luonnehti maisemaa.
 
Kauden alussa, 11 500 vuotta sitten, Itämeri oli yhteydessä jään reunan kohdalla olevan jään alas painaman Keski-Ruotsin suurten järvien kohdalla olevan salmen kautta. Tätä Itämeren vaihetta sanotaan [[Yoldiameri|Yoldiamereksi]]. Etelä-Suomi oli meren peitossa, ja jään reuna Jyväskylän tienoilla, Pohjanmaa ja Länsi-Lappi oli jään peitossa. Itä-Suomessa ja Pohjois-Lapissa kasvoi tundraa. Ihmisiä tiedetään asuneen ainoastaan Suomen eteläpuolella. Pohjois-Saksassa oli [[Ahrensburgin kulttuuri]] ja Itä-Euroopassa [[Swidryn kulttuuri]] [[Valko-Venäjä]]llä sekä Pohjois-Norjassa [[Komsan kulttuuri]]n metsästäjiä.
Suunnilleen 11400 vuotta sitten. jään reuna oli uusikaupunki-jyväskylä-Oulujärvi-linjalla, ja Länsi-Lapissakin oli jo jonkinverran jäättömiä alueita. Keski- Suomi ja Etelä-Suomi olivat suurilta osin Yoldiameren peitossa, ja karjalan kannaksella kasvoi koivuja, ja Mikkelin seuduilla tundrakasvillisuutta.<ref> Suomen luonto 1, Luonto toimii, tunturit
Päätoimittaja Paavo Havas, toimitussihteeri Aila Järvenpää,
Kirjayhtymä, Helsinki, ISBN 951-26-1747-1 1. osa
kartta sivu 101 ja ajoituksen 10000 BP uncal. CalOal korjaus
</ref>
 
 
Näihin aikoihin syntyivät sisä-Suomen reunamuodostumat.
 
 
Noin
11&nbsp;000 vuotta sitten jään reuna oli Länsi- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Tundra oli vetäytynyt 60 leveysasteelle, sen eteläpuolella metsänraja oli 57 leveysasteella. Ihmisiä asui näillä alueilla, jotka olivat tundraa ystävällisempiä. Valko-Venäjältä levittäytyi pohjoiseen [[jälki-swidrylainen]] asutus.
Itämeri oli yhä Yoldia-vaiheessa, ja suuri osa Suomea veden pinnan yläpuolella. Tanskassa vallitsi mesoliittinen [[Maglemosen kulttuuri|Maglemosen]] [[keräilijä-metsästyskulttuuri]], metsä oli ehtinyt jo levitä sinne. Noin 8&nbsp;500 jää oli hieman Tornionjoen laakson länsipuolella. Suomi oli yhä suureksi osaksi tundraa.