[[Image:Seaborg Lab Portrait.jpg|thumb|right|250px|Glenn T. Seaborg]]
'''Glenn Theodore Seaborg''' (s. [[19. huhtikuuta]], [[1912]], [[Ishpeming]]issä, [[Michigan]]issa, [[Yhdysvallat|Yhdysvalloissa]] - k.– [[25. toukokuuta]], [[1999]]) oli yhdysvaltalainen ydinkemisti. Hän sai vuonna [[1951]] [[Edwin Mattison McMillan]]in ohella [[Nobelin kemianpalkinto|Nobelin kemianpalkinnon]] [[transuraani]]en kemian havaintojensa ansiosta. Hänet muistetaan parhaiten työstään [[uraani]]a raskaampien alkuaineiden eriyttämisestä ja tunnistamisesta.
Seaborgilla oli [[ruotsi|ruotsalaiset]] sukujuuret.
==Kemian alalla==
Seaborg hankki koulutuksensa [[Kalifornian yliopisto]]ssa [[Los Angeles]]in sekä [[Berkeley (Kalifornia)|Berkeleyn]] [[kampus|kampuksilta]]. Berkeleyssä hän sai [[Filosofian tohtori]]n arvonimen vuonna [[1937]], ja vuosina 1937-1937–[[1945]] hän toimi yliopiston tutkimusapulaisena, kouluttajana sekä apulaisprofessorina. Hänestä tuli [[kemia]]n professori vuonna [[1946]], jonka jälkeen hän toimi Berkeleyssä vielä rehtorina vuodet [[1958]]-–[[1961]].
Yhteistyökumppaneidensa kanssa Seaborg vuosien [[1940]]-–[[1955]] aikana lisäsi 10 uutta [[alkuaine]]tta niiden [[jaksollinen järjestelmä|järjestelmään]], järjestysnumeroiltaan 94–102, sekä 106. Tunnetuin näistä on ydinvoimateollisuudesta tuttu [[plutonium]] (94). Muut hänen keksimänsä alkuaineet olivat [[amerikium]], [[curium]], [[berkelium]], [[kalifornium]], [[einsteinium]], [[fermium]], [[mendelevium]], [[nobelium]] sekä Seaborgin itsensä mukaan nimetty [[seaborgium]]. Kaikki Seaborgin keksimät alkuaineet seaborgiumia lukuun ottamatta kuuluvat [[aktinoidi|aktinoideihin]]. Seaborgium on myös sikäli poikkeuksellinen, että se on ainoa alkuaine, joka on nimetty nimityshetkellä elävänä olleen henkilön mukaan.
Vuosina 1961–1971 Seaborg toimi Yhdysvaltain atomienergiakomission, eli [[United States Atomic Energy Commission]]in puheenjohtajana, aikana jolloin Yhdysvaltain ydinvoimateollisuus kehittyi kiihkeästi.
