Ero sivun ”Paavius keskiajalla” versioiden välillä
[arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Käyttäjän 80.221.119.229 (keskustelu) muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän 77.109.203.221 tekemään versioon. |
Pieniä asiavirheitä. |
||
Rivi 23:
Gregorius Suuren aikana nykyisen Italian alue kuului [[Itä-Rooma]]n valtakuntaan, jota hallitsi keisari. Paavi Gregorius tunnusti tämän ylivallan. Vihollisten uhatessa Rooman kaupunkia keisarista ei kuitenkaan ollut apua, joten olosuhteiden pakossa paavin oli neuvoteltava heidän kanssaan ja lahjottava heitä.<ref name=Paavius3 /><ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Ralph Ludwig |Nimeke= Kristinuskon historia 2000 |Vuosi= 1999 |Julkaisija= Weilin + Göös |Tunniste= ISBN 951-35-6514-9}} s. 94–95</ref> Maallisen vallan heikkous siis pakotti – tai toisesta näkökulmasta katsottuna mahdollisti – hänet ottamaan vastuuta myös maallisesta hallinnosta Rooman lähiseuduilla: näillä toimillaan hän aloitti Kirkkovaltion rakentamisen Keski-Italiaan sekä verotusjärjestelyillään varmisti kirkon taloudellisen riippumattomuuden. Näin paavista tuli käytännössä Italian niemimaan maallinen hallitsija.<ref name=Paavius3 /> Gregorius ymmärsi, ettei hänen kannattanut yrittääkään levittää ajatusta paavin uskonnollisesta ylimmästä vallasta itään, joten hän päätti keskittyä läntiseen Eurooppaan. Paavi Gregorius solmi tärkeitä suhteita [[Ranska]]n ja [[Espanja]]n hallitsijoihin sekä lähetti kotiluostarinsa johtajan ja neljäkymmentä munkkia [[Iso-Britannia (saari)|Isoon-Britanniaan]] käännyttämään pakanoita. Gregorius esiintyikin lännessä kristittynä johtajana ja käskijänä sekä idässä keisarin uskollisena alamaisena.
Gregorius Suuri levitti kristinuskoa Eurooppaan tehokkaammin kuin yksikään häntä paavinistuimella edeltänyt paavi.<ref name="gregorius" /> Samoin Gregoriuksen toimiin paavina kuului kirkon lujittaminen sisäisesti ja sen yhtenäisyyden takaaminen.<ref name="gregorius" /> Gregorius Suuri saavuttikin pontifikaattinsa aikana selvän johtoaseman Rooman piispalle läntisessä Euroopassa.<ref>''Kristinuskon
== Paavius ja frankit ==
Rivi 30:
Vuonna [[719]] paavi [[Gregorius II]] antoi Etelä-Britanniassa sijaitsevassa luostarissa asuvalle Winfrid -nimiselle munkille tehtäväksi germaanisten kansojen käännyttämisen kristityiksi. Winfrid otti vanhan tavan mukaan uudeksi nimekseen [[Pyhä Bonifatius|Bonifatiuksen]] edellisen päivän pyhimyksen mukaan.
Bonifatiuksen työ paavinistuimen hyväksi oli merkittävää. Bonifatius mm. uudisti [[frankit|frankkilaista]] kirkkoa, joka katsoi olevansa riippumaton Roomasta. Bonifatius esimerkiksi uudelleenjärjesti kirkon omaisuuden, kutsui koolle
Paavinistuin koki suuren arvovallan lisäyksen paavin voidellessa [[Pipin Pieni|Pipin Pienen]] frankkien kuninkaaksi, vaikka monien ylimysten mielestä Pippin kuului väärään sukuun ja oli vallankaappaaja.<ref name=Paavi5>''Kristinuskon historia'' s. 78–80</ref> Näin paavi antoi kuninkaanvallalle uuden perustelun siitä, ettei se ollutkaan kytkettynä syntyperään vaan Jumalan tahtoon, jota paavi välitti maan päällä.<ref name=Paavi5 /> Näin paavius kytkeytyi kiinteäksi osaksi läntisen Euroopan valtarakennetta.
Ennen Pipin Pienen kruunaamista paavinistuin muodollisesti vielä tunnusti [[Bysantti|Bysantin]] keisarin valtaa myös läntisessä Euroopassa, mutta viimeistään [[Stefanus II]]:n ja Pipin Pienen solmivan sopimuksen
Läntisessä kristikunnassa paavius edusti pysyvyyttä ja jatkuvuutta yhä enemmän myös maallisessa hallitsemisessa. Tästä osoituksena paavi [[Leo III]] kruunasi frankkien kuninkaan [[Kaarle]]n, joka myöhemmin sai lisänimen [[Kaarle Suuri|Suuri]], Rooman keisariksi vuonna [[800]]: tällä teolla sekä paavi että Kaarle saivat laajennettua arvovaltaansa.
Rivi 40:
== Konstantinuksen lahjakirja – perustelu Kirkkovaltiolle ==
[[Kuva:Sylvester I and Constantine.jpg|thumb|left|350px|Keisari Konstantinus antamassa maallista valtaa symboloivan tiaran paavi Sylvesterille 1200-luvun freskossa.]]
homo
Paavin saatua hallintaansa ja maalliseksi valtakunnakseen osan [[Apenniinien niemimaa]]sta, oli syytä hankkia myös laillinen perusta tälle tapaukselle. Kirkkovaltion olemassaolon oikeutusta perusteltiinkin niin sanotun [[Konstantinuksen lahjakirja]]n avulla. Se kuitenkin 1400-luvulla osoitettiin [[Kirkkovaltio]]n syntymisen aikoihin tehdyksi väärennökseksi.
Lahjakirjassa keisari Konstantinus antaa [[paavi]] [[Sylvester I]]:lle ja hänen seuraajilleen vallan [[Rooma]]an ja [[Länsi-Rooma]]n kaupunkeihin.<ref name="heik">{{Kirjaviite | Tekijä=Tuomas Heikkilä, Samu Niskanen | Nimeke=Euroopan synty | Julkaisija=Edita | Sivu=59 | Vuosi=2004 | Tunniste=ISBN 951-37-4182-6}}</ref> Tämä oli niin sanottu [[Pyhä Pietari|Pyhän Pietarin]] perintö. Lisäksi asiakirjan mukaan paaville annettiin keisarin arvomerkit ja papeille senaattorin arvo.<ref name="heik"/> Konstantinukselle jäi lahjakirjan mukaan Itä-Rooma. Lahjakirjan mukaan lahjoituksen syynä oli paavin keisarille antamat kristinuskoa koskevat neuvot. Paavi oli lahjakirjan mukaan myös kastanut hänet.<ref name="heik"/> Katolinen kirkko myönsi lahjakirjan väärennökseksi vasta 1800-luvulla.<ref name="heik"/>
homo
Konstantinuksen lahjakirjaa ei kirjoitettu yhdellä kertaa, vaan sitä paranneltiin useasti.<ref name="lahjakirja">''Kristinuskon historia 2000'' s. 107</ref> Lahjakirjan laativat roomalaiset oppineet, joiden tarkoituksena oli saada aikaiseksi laillisesti kelpaava ja kirjallinen peruste paavien vallalle Italiassa.<ref name="lahjakirja" />
Rivi 53:
Vuonna [[858]] arvostettu maallikko [[Fotios]] nimitettiin uudeksi Konstantinopolin patriarkaksi. Kanonisista säännöistä huolimatta viran vaatimat vihkimykset oli toimitettu viiden päivän sisällä. Tämä johti riitaan, johon myös paavi [[Nikolaus I]] vedettiin mukaan. Vuonna [[863]] roomalainen synodi julisti paavin suostumuksella Fotioksen [[panna]]an ja erotti hänet virastaan. Bysantin keisari asettui kuitenkin tukemaan Fotiosta, ja idän patriarkkojen tuen turvin julisti puolestaan Nikolaus I:n pannaan.
Riita näytti aiheuttavan kristillisen kirkon jakautumisen, joten keisari [[Basileios I]] päätti joustaa kirkon yhtenäisyyden pelastamiseksi. Hän erotti Fotioksen virastaan ja karkotti hänet maasta.<ref name="Multiple1">''
Synodissa paavi vaati kaikilta myöntymistä ehdoitta hänen julistamaansa pannaan, vaikka kreikkalaiset patriarkat halusivat ensin kuulla Fotiosta asiassa.<ref name="Multiple1" /> Kiivaan sanasodan jälkeen Fotios joutui hyväksymään pannajulistuksen joutumaan kirkon ulkopuolelle.<ref name="Multiple1" /> Tässä vaiheessa paavi vaikutti kiistan ehdottomalta voittajalta, jonka tahtoon Bysantin keisari ja idän patriarkat olivat joutuneet taipumaan kirkon
Paavin voitto ei kuitenkaan jäänyt lopulliseksi. Vuonna [[879]], kun Fotioksen kirkosta erottamisesta oli kulunut kymmenen vuotta, Fotios nousi uudelleen Konstantinopolin patriarkaksi. Basileios tuki Fotiosta huolimatta tämän yhä voimassa olevasta kirkonkirouksesta. Idän ja lännen kristillisyys ajautui lopullisesti välirikkoon, vaikkakin kristillisen kirkon jakautuminen [[ortodoksinen kirkko|ortodoksiseen]] ja [[katolinen kirkko|katoliseen kirkkoon]] vahvistettiin lopullisesti vasta vuonna [[1054]].
Rivi 62:
[[Kuva:Jean Paul Laurens Le Pape Formose et Etienne VII 1870.jpg|thumb|300px|[[Stefanus VI]] pitää oikeudenkäyntiä edeltäjänsä [[Formosus|Formosuksen]] ruumiille.]]
Vuonna [[843]] frankkien keisarikunta jaettiin kahteen osaan. Tämä aiheutti ennen yhtenäisen valtakunnankirkon hajaannusta, mikä johti paavin hengellisen auktoriteetin murenemiseen frankkien keskuudessa.<ref name="Multiple2"
Paavi [[Formosus|Formosuksen]] astuessa virkaansa edeltäjänsä [[Johannes VIII]]:n vuonna [[891]] tapahtuneen murhan jälkeen, hän kuvasi Reimsin arkkipiispalle osoitetussa kirjeessään Roomassa vallitsevaa tilannetta sanoen, että "joka puolella puhkeaa harhaoppeja ja kiistoja, eikä ole
Formosus kääntyi nykyisen Saksan aluetta hallinnoivan kuninkaan puoleen, mutta avun sijasta tämä valtasikin Rooman vuonna [[895]].<ref name="Multiple2" /> Formosuksen oli kruunattava tämä keisariksi. Kansannousun vuoksi Formosus syöstiin pian paavinistuimelta, mutta hänen seuraajansakin menehtyi kahden viikon kuluttua virkaanastumisestaan.<ref name="Multiple2" /> [[Stefanus VI]] anasti vallan
== Clunyn liike sekä paavinistuimen kiista maallisten hallitsijoiden kanssa ==
[[Image:Pope gregory vii illustration.jpg|thumb|250px|Gregorius VII kuvattuna istuimellaan. Huomattavaa on [[Pyhä Henki]] kyyhkysen hahmossa sanelemassa ohjeita paaville. Samantyylinen aihe esiintyy useassa [[Gregorius Suuri|Gregorius Suurta]] esittävässä kuvassa.]]
[[900-luku|900-luvulla]] syntyi Keski-Ranskassa [[Clunyn liike|Clunyn liikkeenä]] tunnettu reformiliike, jonka tarkoituksena oli nostaa paavin asemaa ja tehdä tästä maallisista hallitsijoista riippumaton, sekä saada [[simonia]] eli hengellisten virkojen ostaminen ja myyminen loppumaan. [[Cluny]]n kaupungissa sijaitsevassa luostarissa syntynyt reformiliike alkoi nopeasti levitä muuallekin Eurooppaan. Liikkeeseen kuuluvat uudistajat arvostelivat kiivaasti [[simonia]]na tunnettua kirkollisilla
Ensimmäinen Clunyn uudistusliikettä edustanut mies paavinistuimella oli [[Gregorius VII]].<ref>''Ihmistä suurempi : paaviuden historia'' s. 34</ref> Gregorius VII uskoi paavinistuimelle kuuluvan täydellinen hallintovalta niin kirkossa kuin koko maailmassakin.<ref>''Ihmistä suurempi : paaviuden historia'' s. 35</ref> Gregorius VII laatikin omaan käyttöönsä 27 teesiä, joiden mukaan esimerkiksi:
Rivi 79:
* Ainoastaan hän voi asettaa piispoja ja erottaa heidät.
* Ainoastaan hän voi muuttaa omia tuomioitaan.
* Kukaan ei voi tuomita häntä. vittu
* Ainoastaan hän voi hyväksyä kirkkolain muutokset.
* Hän voi erottaa keisareita.
Rivi 85:
* Kaikkien ruhtinaiden on suudeltava paavin jalkoja.
Gregorius VII:n aikana alkoi nk. [[investituurariita]], jossa paavinistuin kävi merkittävän yhteenoton maallisen vallan kesken. Gregorius VII:n mielestä maallisella esivallalla ei ollut oikeutta asettaa piispoja ja hän julistikin tällaisella tavalla nimitetyt piispat kirkonkiroukseen.<ref>''Ihmistä suurempi : paaviuden historia'' s. 36</ref> [[Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta|Pyhän saksalais-
Pannajulistuksen takia Henrik IV menetti paljon kannattajiaan, ja lopulta ruhtinaat antoivat hänelle vuoden aikaa sopia kiistansa paavin kanssa. Muussa tapauksessa tämä olisi erotettu ja tilalle olisi valittu uusi kuningas.<ref name="henrik">''Kristinuskon historia 2000'' s. 138</ref> Henrik joutui nöyrtymään paavin edessä ja anomaan tältä anteeksiantoa, minkä hän saikin. Tästä huolimatta saksalaiset ruhtinaat valitsivat pian uuden kuninkaan, mikä synnytti sisällissodan. Henrik IV palasi valtaan ja jatkoi riitaansa paavin kanssa. Vuonna [[1080]] Gregorius VII julisti hänet uudelleen pannaan. Henrik IV vastasi tähän korottamalla Ravennan arkkipiispan vastapaaviksi, syöksemällä Gregorius VII:n vallasta ja kruunauttamalla itsensä vastapaavin tuella uudelleen keisariksi.<ref name="henrik" />
Rivi 97:
Muslimit olivat vallanneet kristittyjen hallitseman Jerusalemin vuonna [[638]] [[Bysantti|Bysantilta]] osana muslimivaltakunnan laajentamissotia.
Vuonna [[1095]] [[Bysantin keisari]] [[Aleksios I Komnenos]] pyysi apua paavi [[Autuas Urbanus II|Urbanus II]]:lta [[seldzukit|seldzukkeja]] vastaan. Urbanus innostui tästä ja alkoi saarnata ristiretkeä Jerusalemin vapauttamiseksi. Ristiretkiaate voidaan katsoa alkaneen vuonna 1095 Paavi [[Urbanus II]]:n [[Clermontin kirkolliskokous|Clermontin kirkolliskokouksessa]] pitämän saarnan seurauksena.<ref>[http://www.fordham.edu/halsall/source/urban2-5vers.html Medieval Sourcebook: Urban II (1088–1099): Speech at Council of Clermont, 1095, Five versions of the Speech]</ref> Urbanus II ei esittänyt kokouksessa ristiretkiaatetta omana ajatuksenaan, vaan ilmoitti sen olevan [[Jumala (kristinusko)|Jumalan]] tahto ja käsky.<ref name=Ristiretket>{{Kirjaviite | Tekijä=Régine Pernoud | Nimike=Ristiretket | Sivu = 23 | Julkaisija= WSOY | Vuosi=1965 |}}</ref> Lisäksi paavi "
Pitämässään puheessa Urbanus II vetosi useasti kansaan, jotta nämä aseistautuisivat ja lähtisivät sotaan Pyhälle maalle. Urbanuksen mukaan Herran temppelistä oli tehty paholaisen istuin ja kaikkein pyhin on häpäisty. Paavin puhe sai heti kansassa aikaan innostuneen vastaanoton, ja ihmisten kerrotaan huutaneen kuorossa "''Deus lo volt!''" ([[suomen kieli|suom]]. ''Jumala tahtoo niin!'').<ref name="ristiretket2" /> Paavi ei pelkästään pitänyt yhtä puhetta ristiretkien puolesta, vaan hän myös valtuutti useita saarnaajia kiertämään ympäri Eurooppaa ja innostamaan ruhtinaita ja ritareita sotaan. Paavin tavoitteet onnistuivat hyvin, sillä muutamat ruhtinaat vakuuttuivat hankkeesta niin paljon, että myivät omaisuutensa ristiretken rahoittamiseksi.<ref name="ristiretket2" /> Juuri näiden ruhtinaiden ansiosta ensimmäinen ristiretki todella toteutui.<ref name="ristiretket2" /> Esimerkiksi Aka-Lothringenin herttua panttasi linnansa ja myi kaksi omistamaansa maatilaa, joiden tuotoilla hän varusti 1000 ratsumiestä ja 7000 jalkamiestä.<ref name="ristiretket2" /> Eräs Normandien herttua puolestaan panttasi koko herttuakuntansa Englannin kuninkaalle voidakseen varustaa tarpeeksi joukkoja ristiretkeä varten.<ref>''Kristinuskon historia 2000'' s. 143</ref>
Rivi 103:
Urbanus II:n puheen valtaisa vaikutus on hankala selittää.<ref name="ristiretket3">''Kristinuskon historia 2000'' s. 144</ref> Historioitsijat ovat tarjonneet syyksi muun muassa sitä, että ristiretkiaatetta tuki varhaisten teologien ajatus "pyhästä sodasta" pakanakansoja vastaan.<ref name="ristiretket3" /> Lisäksi useilla ritareilla syy lähteä ristiretkelle heidän sosiaalisten ja taloudellisten ongelmiensa takia.<ref name="ristiretket3" /> Myös Urbanus II:n lupaukset ikuisesta autuudesta ja syntien anteeksiannosta olivat merkittäviä syitä lähteä ristiretkelle.<ref name="ristiretket3" />
[[1099]] [[Ensimmäinen ristiretki|Ensimmäiseen ristiretkeen]] osallistuneiden ristiretkeläisten onnistui vallata Jerusalem. Samalla paavin valta idässä kasvoi. Jerusalemin valtaus jäi kuitenkin väliaikaiseksi,
== Innocentius III – Yksi mahtavimmista paaveista kautta aikain ==
Rivi 109:
[[Kuva:Innozenz3.jpg|thumb|left|350px|[[Innocentius III]], jota pidetään koko keskiajan ja ehkä koko paaviuden historian mahtavimpana paavina.<ref name=Paavius4>''Ihmistä suurempi : paaviuden historia'' s. 38</ref>]]
[[8. tammikuuta]] [[1198]] konklaavissa valittiin jälleen uusi paavi, joka otti nimekseen [[Innocentius III]]:n. Vielä nykyäänkin häntä pidetään koko keskiajan ja joidenkin mielestä kaikkien aikojen
{{sitaatti|Minut on asetettu Jumalan huoneen herraksi. Minulle on sanottu profeetan kautta: "Minä asetan sinut tänä päivänä kansojen ja valtakuntien yläpuolelle." Minusta kirjoittaa apostoli: "Minä annan sinulle taivasten valtakunnan avaimet." Palvelija, joka on asetettu koko talon herraksi, on Kristuksen sijainen: hänet on asetettu Jumalan ja ihmisen välille, hän on [[Ihmistä suurempi, Jumalaa pienempi|pienempi Jumalaa, mutta suurempi ihmistä]]|Paavi Innocentius III roomalaisille pitämässään puheessa}}
Uusi
== Paavillinen inkvisitio ==
[[Kuva:Pedro Berruguete - Saint Dominic Presiding over an Auto-da-fe (1475).jpg|thumb|200px|Paavillisen etuoikeuden harhaoppisten tuomitsemiseen saanut [[Dominicus]] inkvisition johtajana.]]
Vuonna [[1231]] paavi [[
Inkvisitiosta tuli [[1200-luku|1200-luvun]] aikana [[Ranska]]ssa, [[Italia]]ssa ja [[Espanja]]ssa pysyvä oikeuslaitos, joka vainosi harhaoppisina ja noitina pidettyjä ihmisiä aina [[uusi aika|uudelle ajalle]] asti.<ref name="inkvisitio" />
==
[[1200-luku|1200-luvulla]] hallinneet paavit sallivat [[juutalaiset|juutalaisille]] uskonnonvapauden sekä kielsivät näiden pakkokastamisen.<ref name="juutalaiset">''Kristinuskon historia 2000'' s. 170</ref> Kirkko
== Kaksi miekkaa ==
[[Image:Bonifatius VIII Grabstatue.JPG|thumb|200px|[[Bonifatius VIII]]:n patsas. Bonifatius VIII oli vaikutusvaltainen paavi ja hän esitti vaatimuksen siitä, että pelastumisen ehtona on alistuminen paavin valtaan.]]
[[1300-luku|1300-luvulla]] hallinnut paavi [[Bonifatius VIII]] kuului keskiajan mahtaviin paaveihin. Hän esittikin
{{Sitaatti|Kirkolla on hallussaan kaksi miekkaa, hengellinen ja maallinen. Kirkko käyttää edellistä itse, jälkimmäistä taas on käytettävä kirkon hyväksi. Toinen miekka on näin ollen alistettu toiselle, maallinen hengelliselle. Koska hengelliset asiat ovat maallista korkeammat, on myös hengellinen valta maallista arvokkaampi ja jalompi.
Rivi 142:
== Suuri skisma sekä konsiliarismi ==
Avignonin vankeus aiheutti myös yhden lukuisista niin sanotuista skismoista, jolloin katolinen kirkko on ollut jakautuneena useita eri paaveja tunnustaneisiin ryhmittymiin. Puhutaan niin sanotuista vastapaaveista. Vastapaavius kertoo siitä, että tehokas tapa saada paavin suosio puolelleen oli koota sotajoukot, syöstä vanha paavi vallasta ja valita mieluinen tilalle. Avignonista palannut paavi [[Gregorius XI]] palasi takaisin Roomaan, mutta kuoli jo seuraavana vuonna. Konklaavin valitsema seuraaja [[Urbanus VI]] osoittautui nopeasti kelvottomaksi paaviksi; tämä oli suuruudenhullu, vainoharhainen ja sai ajoittain hillittäisiä vihanpurkauksia. Uudesta
[[Image:Great schism 1378 1417.jpg|thumb|left|400px|Euroopan kartta, johon on merkitty punaisella Avignonin linjan paavia ja vihreällä Rooman linjan paavia kannattavat alueet.]]
Rivi 148:
Euroopassa oli nyt kaksi paavia, jotka olivat kironneet toisensa. Oli syntynyt kaksi paavillista hovia ja kardinaalikollegiota: Urbanus VI Roomassa ja Klemens VII Avignonissa. Kristikunta jakautui kysymyksessä oikeasta paavista kahtia. Italia, Englanti, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta sekä Pohjoismaat asettuivat kannattamaan Rooman paavi Urbanus VI:a, kun taas Ranska, Skotlanti ja Espanja olivat Avignonin paavin puolella. Tilanne aiheutti myös yksittäisten luostarien ja hiippakuntien jakautumisen, eikä se parantunut vaikka molemmat paavit kuolivat, koska heille molemmilla valittiin seuraajat. Ratkaisuksi tarjottiin uutta oppia, konsiliariamia, jonka mukaan korkein päätäntävalta kirkossa ei kuulunut paaville vaan kirkolliskokoukselle eli konsiilille.
[[1409]] kirkolliskokous kokoontui [[Pisa]]an. Tällöin molemmat paavit päätettiin erottaa ja tilalle valittiin uusi paavi. Tämä ei kuitenkaan helpottanut todella paskaa tilannetta, koska
Vuonna [[1414]] alkoi suuri kirkolliskokous [[Konstanz]] -nimisessä kaupungissa aivan [[Sveitsi]]n rajalla nykyisen [[Saksa]]n alueella. Kokous kesti yhteensä neljä vittumaista vuotta<ref name=Paavius5>''Ihmistä suurempi : Paaviuden historia'' s. 47–51</ref> ja kokosi kaupunkiin yli kolmensadan piispan sekä kolmensadan oppineen teologin lisäksi paljon muitakin kirkonmiehiä ja ruhtinaita. Palvelusväet mukaan lukien vieraita oli jopa kymmeniä tuhansia.<ref name=Paavius5 /> Konsiili päätti erottaa kaikki kolme virassa olevaa paavia. Rooman paavi suostui eroamaan vapaaehtoisesti ja Pisan linjan paavi vangittiin. Avignonin linjan paavi [[Benedictus XIII]] kieltäytyi eroamasta ja pakeni Espanjaan, mutta samalla käytännössä menetti vaikutusvaltansa. Konsiili valitsi uudeksi paaviksi [[Martinus V]]:n ja skisma loppui tähän. Valta palasi pian takaisin paaville kirkolliskokoukselta. Ensin kirkolliskokouksille asetettiin aikaväli, joka piti kulua edellisen päättymisestä ennen kuin seuraava perkele saatiin kutsua koolle. Paavi [[Pius II]]:n julistus kielsi kirkolliskokouksen koolle kutsumisen ja näin valta oli palannut paaville.
== Lähteet ==
|