Ero sivun ”Siina Urpilainen” versioiden välillä

'''Siina Armida Urpilainen''' (os. '''Ihalainen''') ([[2. tammikuuta]] [[1893]], [[Pihtipudas]] – [[10. lokakuuta]] [[1962]] tai [[1963]], [[Petroskoi]], [[Neuvostoliitto]]) oli kirvesmiehen vaimo ja [[Sosialistinen työväen ja pienviljelijöiden eduskuntaryhmä|sosialistisen työväen ja pienviljelijöiden eduskuntaryhmän]] kansanedustaja vuosina 1927–1930.

Urpilaisen vanhemmat olivat maanviljelijä Efraim Ihalainen ja Eliisa Adolfiina Kumpulainen. Hän kävi kansakoulun ja käsityökoulun ja meni 1916 naimisiin kirvesmies Ilmari Matti Urpilaisen kanssa. Urpilainen oli [[Suomen Sosialidemokraattinen puolue|SDP]]:n jäsenenä vuodesta 1913 ja vuonna 1920 hän liittyi [[Suomen kommunistinen puolue|SKP]]:n jäseneksi. Urpilainen toimi puhujana [[Saloinen|Saloisissa]] ja piirijärjestön johtajana [[Oulu]]ssa. Hän oli sosialistisen työväen ja pienviljelijöiden eduskuntaryhmän kansanedustajana 1927-19301927–1930 edustaen [[Oulun läänin eteläinen vaalipiiri|Oulun läänin eteläistä vaalipiiriä]]. Urpilainen oli myös Saloisten kunnanvaltuuston jäsen ja toimi presidentin valitsijamiehenä vuoden 1925 presidentinvaaleissa.

Urpilainen ja hänen vastikään vankilasta vapautunut miehensä siirtyivät joulukuussa 1931 salaa rajan yli Neuvostoliittoon. Heidän lapsensa tulivat [[Neuvosto-Karjala]]an muutamaa vuotta myöhemmin 1935 [[Ruotsi]]n kautta. Urpilainen oli 1932 naisasiainjärjestäjänä [[Tunkua]]n piirissä ja 1935-19361935–1936 [[Punainen Karjala]] -lehden toimituksessa. Hän opiskeli myös jonkin aikaa Petroskoin maatalouskorkeakoulussa mutta joutui keskeyttämään opinnot heikentyneen terveyden takia. Hän oli ennen pidätystään vielä tehdastyössä [[Pietari (kaupunki)|Leningrad]]issa 1937 ja työssä Vilkan punktilla 1938.

Urpilaisen mies Ilmari Urpilainen (1896-19381896–1938) vangittiin syytettynä vakoilusta ja teloitettiin ampumalla [[22. syyskuuta]] 1938 Petroskoin lähellä. Myös heidän poikansa mekaanikko Taisto Urpilainen (1919-19381919–1938) teloitettiin [[25. syyskuuta]] 1938. Sekä isän että pojan maine palautettiin 1955. Perheen kaksi muuta poikaa säilyi hengissä, toinen oli jäänyt Suomeen ja toinen pääsi palaamaan sinne.