Ero sivun ”Keskienglanti” versioiden välillä

'''Keskienglanti''' (''Middle English'') on nimitys [[englannin kieli|englannin kielen]] eräälle varhaismuodolle. Se syntyi [[muinaisenglanti|muinaisenglannin]] saadessajoutuessa [[normannit|normannivalloituksen]] myötä muutostilaan ja saadessa vaikutteita [[ranskanvalloittajien kieli|ranskanpuhumasta kielestä]]muinaisranskasta. Sen käyttö ajoitetaan [[1000-luku|1000-luvulta]] [[1400-luku|1400-luvun]] puoliväliin, jolloin kruunun standardoima Lontoon murteeseen pohjautunut englannin muoto alkoi yleistyä sanomalehdistön avittamanaja kirjapainotaidon myötä. Noin vuoteen 1650 käytettyä kielimuotoa keskienglannin ja nykyenglannin välissä kutsutaan [[varhaisnykyenglanti|varhaisnykyenglanniksi]].

Keskienglanti muistutti jo paljolti nykyenglantia, mutta oikeinkirjoitus ei ollut vakiintunutta, lisäksi lausunta poikkesi huomattavasti nykyisestä. Esimerkiksi Chaucerin Canterburyn tarinoiden runomuoto ei avaudu keskienglannin lausuntaa osaamattomille, koska sanat eivät nykylausuunnan mukaan muodosta loppusointuja tai muita runon tehokeinoja. Nyrkkisääntönä varsinkin Chaucerin kaltaiseen kieleltään melko modernia englantia muistuttavalle kielen lausunnalle voi pitää ohjetta ääntää vokaalit pitkinä ja muut äänteet suuta hieman enemmän aukoen. Kieliopissa näkyy vaiheittainen sijamuotojen ja päätteiden karsiutuminen. Kieltä puhuttiin lähinnä [[Englanti|Englannissa]] ja eteläisessä [[Skotlanti|Skotlannissa]].