Ero sivun ”Yhteisötaide” versioiden välillä

[[Ars-näyttelyt|Ars]] 06 näyttelyssä Helsingissä esitettiin video Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen yhteisöteoksesta ''Birminghamin ensimmäinen Valituskuoro''. Birminghamissa Englannissa kysyttiin ihmisiltä, mistä he haluavat valittaa. Valituksista koottiin ja sävellettiin laulu kuorolle, jota se esitti eri paikoissa Birminghamissa. Vastaava teos toteutettiin myös Helsingissämuun jamuassa on tarkoitus toteuttaa myösHelsingissä, Hampurissa ja Pietarissa.

Minna Heikinahon ''Ilmainen aamiainen'' on yksi Suomen tunnetuimmista yhteisötaiteen teoksista. Heikinaho piti [[Kuvataideakatemia]]n loppunäyttelyn tarjoamalla ilmaista ateriaa kesän 1994 ajan Helsingin Hämeentie 6:ssa sijaitsevassa liikehuoneistossa. Teos oli esillä pahimpana [[Suomen 1990-luvun alun lama|lamakautena]]. Teoksellaan Heikinaho halusi luoda tilan, jossa hän pystyi pohtimaan kävijöiden synnyttämiä merkityksiä, sekä määrittelemään itseään suhteessa arkeen ja taiteeseen. Ilmaisella aamiaisella hän halusi rakentaa asioita itsestään ulospäin eikä sisäänpäin niin kuin tavallisesti tapana on. Julkisessa sanassa teos määriteltiin "tilataiteeksi", "sosiaaliseksi eleeksi", milloin miksikin. Teos aiheutti hämmennystä, koska sitä oli vaikea sijoittaa mihinkään perinteiseen taiteen kaanoniin.

Minna Heikinahon mukaan yhteisötaiteesta tekee taidetta motiivi, joka voi olla esimerkiksi poliittisen kommentin tai ohjelman aikaansaaminen. Heikinahon motiivi töilleen on ihmisten arvomaailman tai mielipiteiden esiintuominen teoksen kautta. Ihmisten arvomaailman erilaisuutta sekä erilaisuuden kunnioittamista hän on käsitellyt mm.muun muassa videotöissään.

Maiju Ahlgrén toteuttaatoteutti Jorvin sairaalaan vuosina 2005-2006 ''Kuiskauksia'' -ympäristö ja -yhteisötaideteoksen. Teoksen ideana onoli järjestää sairaalassa olosuhteet, joissa toimivat eräänlaiset yllätysarpajaiset. Arpajaisvoittona onoli ajatus. Ajatukset ovatolivat omia, lainattu kirjoista ja lauluista. Ne ovatolivat sellaisia ajatuksia, joihin voisaattoi ajatella kertyneen elämänkokemuksen myötä syntynyttä viisautta ja vapautta.

Ajatukset onoli kirjottu potilaiden tyynyliinoihin, joita onoli yhteensä 100 kpl, joissa jokaisessa on eri teksti. Pesulan liinavaatepakkaajat toimivat onnettarina, sillä he lähettävätlähettivät osastoille noin 30% prosenttia kirjottuja kappaleita. Arpajaiset toteutuvattoteutuivat aina kun vaihdetaan vuodevaatteita. Tämä tarkoittaa, keskimäärin kaksi kertaa viikossa.

Teoksen tarkoituksena onoli luoda yhteyden tunnetta yli rajojen. Tarkoituksena onoli myös saada laitosarkeen mahdollisuus yllätyksiin ja sattumaan. Se tarjoaatarjosi potilaille ja henkilökunnalle väylän maailmaan, joka on kaikille ihmisille yhteinen, onpa sitten sairas tai terve. Teos on välittämisen ele.

[[Stop töhryille]] –projektin yhteydessä vuonna 2000 Ritva Harle toteutti helsinkiläisten pitkäaikaistyöttömien kanssa ''Halkopino'' -projektin, missä he rakensivat [[Torpparinmäki|Torpparinmäkeen]], Tuusulanväylän[[Tuusulanväylä]]n varteen 230 metriä pitkän halkopinon. Halkopinolla peitettiin melueste, joka oli joutunut jatkuvan töhrinnän kohteeksi. Harle toimi projektissa yhteistyössä rakennus-, sosiaali- ja terveysvirastojen sekä työvoimahallinnon kanssa. Lukuisissa palavereissa muokkautui poikkeusjärjestely, jonka ansiostajossa työttömät pääsivät mukaan projektiin. Ryhmälle saatiin myös oma sosiaalityöntekijä, joka hankki osallistujille asunnot9asunnot. Ongelmaksi halkopino projektissa muodostui se, että rakennuslupien saamiseksi Harlen piti etukäteen suunnitella projektiprojektin toteutus jo melko pitkälle, jolloin itse yhteisö tuli projektiin mukaan kesken luomisprosessin., Elieli työttömät piti motivoida jo valmiiseen toimintamalliin. Yhteisötaiteellisuus ei siis täysin toteutunut.

Saastuneesta maaperästään tutuksi tulleen Myllypuron[[Myllypuro]]n Alakiventien asuinalueen kodeistaan häädetyt asukkaat istuttivat yhdessä taidekoulu[[Taidekoulu MaanMaa]]n opiskelijoiden ja taiteilija Jonna PohjolaisetPohjolaisen kanssa tyhjien asuntojen pihamaille auringonkukkia. Projekti toteutettiin vuoden 2000 aikana. Taiteilijan ensimmäinen ideaajatus oli istuttaa auringonkukkia talojen katoille, mutta kun lupaa tähän ei saatu, piti idea miettiä uudestaan. Alkuperäisen idean mukaan taiteilija laittoi aluksi auringonkukan siemeniä kasvamaan ja aloittialkoi sen jälkeen asukkaiden ja taideopiskelijoiden kanssa ideoimaanpohtimaan, miten projekti jatkuisi. Ideoimisessa käytettiin avuksi asukkaiden tuomia valokuvia ymja muuta henkilökohtaista aineistoa. Lopuksi auringon kukatauringonkukat päätettiin istuttaa ämpäreihin, koska saastuneeseen maahan niitä ei voinut istuttaa. Teos sai näkyvyytensä ansiosta paljon huomiota.

Kun Kuopiossa [[VR]]:n entisessä kiskohitsaamossa, [[Kuopio]]ssa sijainneen konepajan toimintaa ajettiin alas ja lopetettiin kokonaan vuodenvaihteessa 2002-03., Aloittialkoi konepajassa työskennellyt Kristiina Korpela yhdessä työntekijöiden ja tyttärensä kanssa taltioimaan konepajan ääniä, nauhoittamaan ja kuvaamaan mm.muun muassa viimeisen veturin korjausta. Viimeisten työntekijöiden kanssa kerättiin talteen poisheitettäviä työkaluja, kapistuksia ja metallikappaleita. Tästä ns.niin sanotusta metalliromusta ja äänistä rakennettiin tilateos Kuopion rautatieasemalle ensimmäiseen [[ANTI - Contemporary Art Festival|ANTI-tapahtumaantapahtuma]]an lokakuussa 2002. Teos ei sinänsä pyri olemaan yhteisötaideteos, mutta täyttää kyllä aika hyvin yhteisötaiteen kriteerit. Teos on osa Korpelan Hyperlinkki "konepaja.html"''Kiskot vievät'' -projektia