Ero sivun ”Oasis” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 84:
 
 
Vuoden [[2004]] alussa rumpali [[Alan White]] erosi bändistä, ja uudeksi rumpaliksi saatiin Noelin ja Liamin ihaileman [[Ringo Starr]]in poika, [[Zak Starkey]]. Vuonna [[2005]] julkaistiin Oasiksen kuudes studioalbumi ''[[Don't Believe The Truth]]'', jota pidettiin selvästikin parempana kuin heidän kahta aikaisempaa ja se sai hyvät arvostelut. Se on myynyt arviolta 4 miljoona kopiota maailmalla. Toukokuussa 2005 Oasis aloitti suuren maailmankiertueen, joka päättyi maaliskuussa 2006 loppuunmyytyyn keikkaan Mexico Cityssä. Yhtye kiersi Euroopassa, Aasiassa, Australiassa, Japanissa ja Amerikoissa. Kiertue oli bändin menestyksekkäin vuosikymmeneen ja heidät näki n. 1,72 miljoonaa ihmistä. Yhtyeen suosio Yhdysvalloissa oli myös suurempi kuin aikoihin ja bändi soitti mm. loppuunmyydyllä [[Madison Square Guarden]]illa. Kiertueesta kuvattiin myös dokumentti ''[[Lord Don't Slow Me Down]]''.
 
Vuonna 2006 bändin sopimus Sony Musicin kanssa päättyi eikä bändi aikonut enää jatkaa sitä, joten levy-yhtiö päätti julkaista hittikokoelman vastoin Noel Gallagherin suunnitelmia. Joten marraskuussa [[2006]] julkaistiin ''[[Stop the Clocks]]'', jonka kappalelistan valitsi pääosin [[Noel Gallagher]] (mieluummin hän kuin levy-yhtiö). Kokoelma ei sisällä puoliakaan yhtyeen kaikista singleistä vaan kappaleita suurimmilta osin kahdelta ensimmäiseltä albumilta, kuten ''[[Live Forever]]'', ''[[Some Might Say]]'' ja ''[[Wonderwall]]''. Noel Gallagher on itse korostanut, että kokoelman on tarkoitus olla Oasiksen "best of", ei "Greatest Hits". ''[[Be Here Now]]'' -levyltä ei vastoin odotuksia (mm. Liam Gallagherin pettymykseksi) tullut kokoelmalle yhtään kappaletta, eikä myöskään ''[[Whatever]]''iä kuulla kyseisellä levyllä. Toisaalta [[Be Here Now]] -levyn poissaolo kokoelmalla ei ole sinänsä mikään yllätys, jos ottaa huomioon Noelin itsekin antaman kritiikin [[Be Here Now]]:ta kohtaan.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Oasis