|
[[Kuva:Taloudellisen_kasvun_komponentit.jpg|thumb|Kuva 2. Taloudellisen kasvun komponentit (Saari 2006)]]
Kokonaistuottavuuden kaava muotoillaan yleensä seuraavasti:
Oheinen kuva esittää taloudellisen kasvutapahtuman. Mittasuhteita on liioiteltu, jotta kuvaus olisi havainnollinen. Tarkastellaan tapahtumia peräkkäisinä vuosina yksi ja kaksi. Huomataan, että tuotanto on kasvanut arvosta T1 arvoon T2. Taloudellinen kasvu on absoluuttisesti mitattuna T2-T1 ja suhteellisesti ilmaistuna (T2-T1)/T1. Samaan aikaan on mitattu tuotantopanosten käytön lisäys arvosta P1 arvoon P2. Kummallekin vuodelle voidaan piirtää tuotantofunktiot, jotka tässä on nimetty vuosien mukaisesti numeroilla yksi ja kaksi. Tuotoksen kasvussa voidaan erottaa kasvun kaksi komponenttia; tuotantopanosten lisäyksestä aiheutunut kasvu ja tuottavuuden lisäyksestä aiheutunut kasvu. Panosmäärän lisäyksestä aiheutunut kasvu määräytyy liikuttaessa tuotantofunktiolla tuotantopanosten lisäyksen verran eli arvosta P1 arvoon P2. Panosmäärän lisäyksestä aiheutuneelle kasvulle on ominaista, että tuotoksen ja panoksen suhde pysyy muuttumattomana. Tuottavuuden lisäys merkitsee tuotantofunktion siirtymää ja samalla tuotos/panos-suhteen muuttumista. Tuotantofunktion siirtymää vastaava tuotoksen kasvu on siis tuottavuuskasvun aiheuttamaa.
Tuottavuuskasvulle on siis tunnusomaista tuotantofunktion siirtymä ja siitä johtuva tuotos/panos-suhteen muutos. Kokonaistuottavuuden kaava muotoillaan yleensä seuraavasti:
<tt><center>Kokonaistuottavuus = Tuotoksen määrä/Panoksen määrä</center></tt>
</center></tt>
Davis on pohtinut (Davis 1955) tuottavuutta liiketoiminnan ilmiönä, tuottavuuden mittausta, tuottavuushyötyjen jakautumista ja niiden mittaamismahdollisuuksia. Hän viittaa artikkeliin (1947, Journal of Accountancy, Feb. s. 94), jossa ehdotetaan liiketoiminnan tulosmittausta kehitettävän siten, että se ”will indicate increases or decreases in the productivity of the company and also the distribution of the ’fruits of production’ among all parties at interest”.
Davis pitää tuottavuushyötyjen jakamisen mittaamista tärkeänä tuottavuusilmiössä ja pohtii laajasti siihen liittyvää mittaamisen problematiikkaa. Hänen mukaansa hintajärjestelmä on mekanismi, jonka välityksellä tuottavuushyödyt jaetaan ja saavina osapuolina voivat olla yrityksen lisäksi yrityksen asiakkaat, henkilöstö ja tuotantopanosten toimittajat. Tässä artikkelissa käytetään Davisin käsitteestä ”distribution of the fruits of production” ilmaisua production income distribution tai lyhyesti vain distribution.
==Tuottavuuden mittausmalli==
Tässä kuvataan ensiksi yritystoiminnan pääprosessit, jonka jälkeen tarkastellaan yksityiskohtaisesti tuottavuuden kannalta kiinnostavimpia prosesseja ja niiden mittausratkaisuja. Kun kiinnostuksen kohteena on tuottavuus, on ensin tunnistettava sen yhteys kannattavuuteen ja sen jälkeen tunnistettava ne prosessit, joissa tuottavuus ja kannattavuus syntyvät.
===Yritystoiminnan pääprosessit===
Yritystoiminta voidaan jakaa eri tavalla osaprosesseihin, mutta pääprosesseja siinä voidaan tunnistaa seuraavat viisi, joilla kullakin on oma logiikkansa, tarkoituksensa, teoriansa ja tunnuslukunsa. Niitä on pystyttävä tarkastelemaan erikseen, mutta kuitenkin osana kokonaisuutta, jos haluaa niitä mitata ja ymmärtää. Yrityksen pääprosesseja ovat seuraavat viisi:
#Reaaliprosessi
#Tulonjakoprosessi
#Liiketoimintaprosessi
#Rahoitusprosessi
#Markkina-arvoprosessi
Tuottavuus syntyy reaaliprosessissa, tuottavuushyödyt jaetaan tulonjakoprosessissa ja nämä kaksi prosessia muodostavat liiketoimintaprosessin. Liiketoimintaprosessi ja sen osaprosessit reaaliprosessi ja tulonjakoprosessi tapahtuvat käytännössä samanaikaisesti, mistä syystä niistä ulospäin näkyvä liiketoimintaprosessi on tunnistettavissa ja mitattavissa. Reaaliprosessi ja tulonjakoprosessi ovat laskennan keinoin tunnistettavissa ja siitä syystä analysoitava erikseen, jos haluaa ymmärtää tulonmuodostuksen logiikkaa liiketoiminnassa.
[[Kuva:Yritystoiminnan pääprosessit.jpg|thumb|Kuva 3. Yritystoiminnan pääprosessit (Saari 2006)]]
Reaaliprosessissa tapahtuu tuotannon tuloksen tekeminen, jota voidaan kuvata tuotantofunktion avulla. Se tarkoittaa tuotannossa tapahtumasarjaa, jossa eri laatuiset ja määräiset tuotannon panokset yhdistellään eri laatuisiksi ja määräisiksi tuotteiksi. Tuotteet voivat olla fyysisiä tavaroita, aineettomia palveluja ja tavallisesti niiden yhdistelmiä. Tuottajan tuotteisiin luomat ominaisuudet merkitsevät lisäarvoa kuluttajalle, joka jaetaan markkinoilla hinnan perusteella kuluttajan ja tuottajan kesken. Näin syntyvät kuluttajan lisäarvo ja tuottajan lisäarvo. Tuottajan lisäarvo on reaaliprosessin tulos ja suhteellisesti mitattuna se tarkoittaa tuottavuutta.
Tuotannon tulonjakoprosessi tarkoittaa tapahtumasarjaa, jossa laadultaan ennallaan pysyvien tuotteiden ja panosten yksikköhinnat muuttuvat aiheuttaen muutoksen tulonjaossa tuotteiden vaihdantaan osallistuvien kesken. Tulonjaon muutoksen suuruus on suoraan verrannollinen tuotosten ja panosten hintojen muutokseen ja niiden määriin. Tuottavuushyödyt jaetaan esimerkiksi asiakkaille alhaisempina tuotehintoina tai henkilöstölle suurempina palkkoina.
Liiketoimintaprosessi koostuu reaaliprosessista ja tulonjakoprosessista. Liiketoimintaprosessin menestymisen kriteeri ja tulos on kannattavuus. Liiketoiminnan kannattavuus on se osuus reaaliprosessin tuloksesta, jonka tuottaja on tulonjakoprosessissa saanut pitää itsellään. Liiketoimintaprosessia kuvaavat suureet ovat kannattavuuden osatekijöitä tuottoja ja kustannuksia. Ne eroavat reaaliprosessin suureista siinä, että kannattavuuden osatekijät ovat nimellishintaisia eli päivän hintaan arvostettuja kun taas reaaliprosessin suureet ovat kiinteähintaisia.
Rahoitusprosessi tarkoittaa yrityksen rahoittamiseen liittyviä tapahtumia.
Markkina-arvoprosessi tarkoittaa tapahtumasarjaa, jossa sijoittajat määrittelevät yrityksen markkina-arvon sijoitusmarkkinoilla.
===Lisäarvo liiketoiminnan kannattavuuden mittana===
Toimivien yritysten onnistumisen asteikko on moninainen eikä ole mahdollista esittää mitään yleispäteviä menestymisen kriteerejä. On kuitenkin yksi kriteeri, jonka perusteella voidaan yleispätevästi tehdä päätelmiä liiketoiminnan onnistumisen asteesta. Tämä kriteeri on kyky tuottaa lisäarvoa. Lisäarvo (surplus value) tarkoittaa kannattavuuden kriteerinä tuottojen ja kustannusten erotusta, kun kustannuksissa otetaan huomioon normaaliin tuloslaskelmaan sisältyvien kustannusten lisäksi oman pääoman kustannukset. Lisäarvo tarkoittaa, että tuotos on arvoltaan suurempi kuin sen aikaansaamiseen tehty uhraus eli käytettyjen tuotantopanosten arvo (tuotantokustannus). Jos lisäarvo on positiivinen, omistajan tuottovaatimus on ylittynyt.
Esimerkissä on laskettu sekä absoluuttinen että suhteellinen lisäarvo. Absoluuttinen lisäarvo on tuotoksen ja panoksen arvojen erotus ja suhteellinen lisäarvo vastaavasti niiden suhde. Esimerkin lisäarvolaskelma on nimellishintainen, kunkin ajankohdan käyvin hinnoin laskettu. Nimellishintainen lisäarvo on kannattavuuden mitta liiketoiminnassa.
===Tuotantomalli===
Seuraavaksi kuvataan tuotantomalli (Saari 1976, 2000, 2006), jonka avulla reaaliprosessin, tulonjakoprosessin ja liiketoimintaprosessin tulokset voidaan laskea. Lähtökohtana on kannattavuuslaskelma, jossa kannattavuuden mittarina käytetään lisäarvoa. Vain lisäarvolaskelma kelpaa lähtökohdaksi, jos halutaan mitata ja ymmärtää kannattavuuden ja tuottavuuden välistä yhteyttä tai halutaan ymmärtää reaali- ja liiketoimintaprosessin yhteyttä. Harhaton kokonaistuottavuuden mittaus edellyttää kaikkien tuotantopanosten huomioon ottamista ja lisäarvolaskelma on kannattavuuden laskelmista ainoa, joka täyttää tämän ehdon.
[[Kuva:Tuotantomalli.jpg|thumb|Taulukko 2. Tuotantomalli (Saari 2006)]]
'''Tulonjakoprosessin laskenta'''
Tulonjaon muutoksen tunnusluvut voidaan nyt laskea sarakkeiden 3 ja 4 lisäarvolaskelmista. Niiden lisäarvojen ero 39,00 (epäsuotuisa) kertoo tulonjaon muutoksen rahamääräisen tulosvaikutuksen jaksojen 1 ja 2 välillä. Vastaavasti saadaan laskelmasta haluttaessa tuotoksen ja panosten tulonjaon rahamääräiset vaikutukset. Tulonjaon muutosta kuvaavat indeksit voidaan nyt laskea esitettyjen kaavojen mukaan sekä tuotokselle (1,003) että panokselle (1,018) ja näiden suhdelukuna koko liiketoiminnalle
<tt><center>1,003/1,018=0,985</center></tt>
Tulonjaon muutos tarkoittaa siis kehitystä, jossa tuotoksen tai panoksen laatu pysyy muuttumattomana, mutta yksikköhinta muuttuu. Hinnan muutokseen ei siis liity korvausta laadun muutoksesta. Lyhyellä aikavälillä hintamuutoksilla ei ole selvää trendiä, mutta pidemmällä aikavälillä trendi on selvä. Kuluttajat hyötyvät alenevista tuotehinnoista ja heidän ostovoimansa lisääntyy, kun saavat parempia korvauksia myydessään työpanostaan tuotantoon. Tuotannon tulonjako on se mekanismi, jonka avulla tuotannon tuottavuushyötyjä jaetaan sidosryhmille ja sitä voidaan mitata hintamuutosten avulla.
'''Reaaliprosessin laskenta'''
Sarakkeet 4 ja 7 kuvaavat reaaliprosessissa tapahtunutta suorituskyvyn muutosta. Lisäarvot on laskettu kiinteähintaisena, tässä tapauksessa jakson kaksi hinnoilla. Kiinteähintainen laskenta on menettely, jossa eri laatuisten erien määrät voidaan mitata ja laskea yhteen. Tätä määrän ja laadun suuretta kutsutaan volyymiksi, joka on absoluuttinen arvosuure. Se muutosta kuvaavaa aikasarjaa kutsutaan volyymi-indeksiksi.
Reaaliprosessin lisäarvoa kutsutaan reaaliseksi lisäarvoksi erotuksena kannattavuuden nimellishintaisesta lisäarvosta. Kaikki reaaliprosessin lisäarvossa tapahtuneet muutokset ovat suorituskyvyn muutoksia. Tuottavuus on reaaliprosessin lisäarvo suhteellisesti mitattuna. Jaksoille 1 ja 2 voidaan nyt laskea tuottavuudet (1,084 ja 1,100) tuottavuuden kaavalla tuotos per panos ja niiden suhdelukuna saadaan tuottavuuden muutosta kuvaava tuottavuusindeksi
<tt><center>1,100/1,084=1,014</center></tt>
Tuottavuusmuutosta vastaava rahamääräinen suure voidaan nyt laskea ja se on tässä tapauksessa 41,12 suotuisa.
'''Reaali- ja tulonjakoprosessin havainnollistaminen'''
Mittaustuloksia voidaan havainnollistaa mallein ja graafisin esityksin. Seuraava kuva havainnollistaa prosessien välisiä kytkentöjä muutosta kuvaavin indeksein. Indeksiesitys on havainnollinen siitä syystä, että muutosten suuruudet ovat vertailukelpoisia. Luvut ovat peräisin edellä esitetystä tuotantomallin laskentaesimerkistä. (Loggerenberg van ym. 1982. Saari 2004).
[[Kuva:Muuttujat_ja_tunnusluvut.jpg|thumb|Kuva 4. Liiketoimintaprosessien muuttujat ja tunnusluvut (Saari 2006)]]
Liiketoimintaprosessien muutoksia kuvaavat keskeisimmät yhdeksän tunnuslukua voidaan esittää edellä olevan kuvan muodossa. Pystylinjat kuvaavat reaaliprosessin, liiketoimintaprosessin ja tulonjakoprosessin tunnuslukuja. Liiketoimintaprosessin tunnusluvut syntyvät reaaliprosessin ja tulonjakoprosessin seurauksena. Vaakalinjat kuvaavat panosprosessin ja tuotosprosessin muutoksia sekä niiden vaikutuksia kannattavuuteen. Kuvan logiikka on yksinkertainen. Kuvan nurkissa olevat neliöt kuvaavat laskennan lähtötietoja. Kannattavuuteen vaikuttavat suureet saadaan jakamalla kunkin prosessin tuotossuure panossuureella. Tämän jälkeen liiketoimintaprosessin suureet saadaan kertomalla keskenään reaaliprosessin ja tulonjakoprosessin suureet.
===Kehityksen kuvaaminen aikasarjoin===
Reaaliprosessin, tulonjakoprosessin ja liiketoimintaprosessin kehitystä voi havainnollistaa aikasarjoilla. Tällaisen aikasarjan periaate on kuvata esimerkiksi vuosittain liiketoiminnan kannattavuutta suhteellisen lisäarvon avulla ja samalla selittää, miten kannattavuus on syntynyt tuottavuuskehityksen ja toteutuneen tulonjaon seurauksena. Aikasarjat voidaan laatia indeksien ketjuttamistekniikkaa hyväksi käyttäen, kuten seuraavassa on tehty.
[[Kuva:Indeksi.jpg|thumb|Taulukko 3. Tuottavuus- ja tulonjakoindeksien laatiminen (Saari 2006)]]
Tarkoitus on laatia tarvittavat aikasarjat kymmenelle jaksolle siten, että liiketoiminnan vuotuinen kannattavuus voitaisiin ilmaista tuottavuus- ja tulonjakokehityksen avulla. Aikasarjan avulla voidaan osoittaa, että reaaliprosessin tuottavuus on tuotannon jakokelpoinen tulos, ja kannattavuus on yrityksen ja vaihdantaan osallistuvien sidosryhmien välisessä tulonjaossa yritykselle jäänyt osuus.
Tummennetut luvut ovat peräisin laskentaesimerkistä, jossa niiden avulla esitettiin kahden jakson välinen muutos. Näiden lukujen avulla voidaan kuvata koko taulukon logiikka. Yhteinen lähtöpiste aikasarjoille on ensimmäisen jakson kannattavuus, joka lisäarvolla mitattuna on 1,101. Liiketoiminnan kannattavuus esitetään vuosittaisena suhteellisena lisäarvona. Kahden jakson välillä tapahtunut kannattavuuden muutos voidaan selittää tuottavuus- ja tulonjakoindeksin avulla. Esimerkiksi jaksojen 1 ja 2 välinen kehitys voidaan ilmaista seuraavasti:
<tt><center>1,101 x 1,014 x 0,985 = 1,100</center></tt>
Markkinataloudessa vallitseva kilpailu pitää huolen siitä, että tuotannossa aikaansaatu tuottavuuden nousu jaetaan ennemmin tai myöhemmin sidosryhmille. Tätä ilmiötä voi havainnollistaa laatimalla tuottavuuden ja tulonjaon kehitykselle ketjutettu indeksi. Ketjutettu indeksi laaditaan kertomalla aikaisempaa kehitystä kuvaava indeksi vuosittaista muutosta kuvaavalla indeksillä. Eli esimerkiksi tuottavuudelle saadaan ensimmäinen lukuarvo (1,116) kertomalla yhteinen lähtöpiste (1,101) vuotuisella tuottavuusindeksillä (1,014). Näin menetellään jokaisen jakson suhteen ja jokaiseen pätee kaava, jonka mukaan kannattavuus voidaan selittää tuottavuusindeksin ja tulonjakoindeksin avulla.
Oheinen graafi kuvaa, miten kannattavuus riippuu tuottavuus- ja tulonjakokehityksestä. Tuottavuusluvut ovat fiktiivisiä, mutta käytännössä täysin mahdollisia kuvaten keskimäärin 1,5 prosentin vuotuista tuottavuuden kasvua. Tuottavuuden kasvun mahdollisuudet vaihtelevat suuresti toimialoittain ja ovat yleensä suoraan verrannolliset alan tekniseen kehitykseen. Nopean kehityksen aloilla päästään voimakkaampaan tuottavuuden kasvuun. Näin on perinteisesti ajateltu. Nykyään ymmärretään, että inhimillisellä ja sosiaalisella pääomalla sekä kilpailutilanteella voi olla merkittävä vaikutus tuottavuuden kasvuun. Joka tapauksessa tuottavuus kasvaa pienin askelin. Tarkalla tuottavuuden mittauksella voidaan arvostaa näitä pieniä muutoksia ja siten luoda tuottavuutta arvostava kulttuuri organisaatioon.
===Osittaistuottavuuden mittaus ja tulkinta===
Osittaistuottavuuden (partial productivity) mittauksella tarkoitetaan mittausratkaisuja, jotka eivät täytä kokonaistuottavuuden mittauksen vaatimuksia, mutta ovat kuitenkin käyttökelpoisia kokonaistuottavuuden indikaattoreita. Käytännössä lähes kaikki mittarit ovat osittaistuottavuuden mittareita. Tällöin mittaamisen kohteena ovat kokonaistuottavuuden osatekijät, jotka oikein tulkittuna kertovat tuottavuuden kehityksestä jollakin osa-alueella. Osittaistuottavuuden termi kuvaa hyvin sitä, että kokonaistuottavuutta mitataan vain osittain – tai likimääräisesti. Mittaukset ovat tavallaan puutteellisia, mutta kun ymmärtää kokonaistuottavuuden logiikan, voi osittaistuottavuuden mittaustuloksia tulkita oikein ja siten hyödyntää käytännön tilanteissa. Tyypillisiä osittaistuottavuuden mittausratkaisuja ovat:
| 