Ero sivun ”Noel Gallagher” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 16:
 
== Lapsuus ja nuoruus ==
Noel Gallagher kasvoi ja vietti nuoruutensa Burnagen lähiössä, Manchesterissa. Vaikeiden kotiolojen ja huonon koulumenestyksen myötä Noel ajautui tekemään erilaisia pikkurikoksia, ja joutui usein vaikeuksiin poliisin kanssa. Noel myös kärsii edelleen [[lukihäiriö]]stä. 13-vuotiaana Noel tuomittiin kuuden kuukauden ehdonalaiseen kaupan ryöstöstä. Samoihin aikoihin hän aloitti kitaran soittamisen, vasenkätisyydestä huolimatta Noel opetteli soittamaan kuten oikeakätiset, omien sanojen mukaan tämä johtuu siitä ettei tuolloin tiennyt että kitaroita valmistetaan myös vasenkätisille. 80-luvulla Noel työskenteli rakennuksilla kuluttaen kuitenkin osan ajastaan huumeisiin, kitaran soittamiseen ja laulujen kirjoittamiseen. Vuonna [[1988]] Noel palkattiin [[Inspiral Carpets]] -yhtyeen kitarateknikoksi. Noelin palattua kotiin [[Yhdysvallat|Yhdysvaltain]] kiertueelta vuonna [[1992]] hänen pikkuveljensä [[Liam Gallagher|Liam]] oli liittynyt bändiin, jonka nimeksi hän oli muuttanut Oasis. Noel liittyi yhtyeeseen sillä ehdolla, että bändi ottaisi homman tosissaan sekä hän itse toimisi yhtyeen johtajana, kitaristina ja pääasiallisena lauluntekijänä. Koko yhtye suostui ehtoihin yksimielisesti.
 
== Menestys ja julkisuus ==