Ero sivun ”Paul Jyrälä” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
kh
Rivi 1:
'''Paul "Pappa" Jyrälä''' ([[9. heinäkuuta]] [[1941]] – [[12. heinäkuuta]] [[2007]]) oli suomalainen musiikkiäänittäjä ja -miksaaja sekä elokuvien äänisuunnittelija. Äänitekniikan alalla Jyrälä on Suomen elokuvahistorian tunnetuimpia ja arvostetuimpia tekijöitä ja luennoitsijoita.
 
Jyrälä aloitti uransa [[Yleisradio]]ssa 1960-luvun alkupuolella, josta siirtyi [[MTV]]:hen vuonna [[1965]]. HänenEnsimmäinen hänen ensimmäinen äänittämänsä elokuva oli [[Millipilleri]] vuodelta [[1966]]. Vuodet [[1970]]–[[1977]] hänJyrälä toimi musiikkiäänittäjänä [[Finnvox]]-studioilla, josta hän siirtyi [[Love Records]]in studiopäällikköksistudiopäälliköksi vuosiksi [[1977]]–[[1979]]. 1980-luvulla Jyrälä alkoiteki tehdääänisuunnittelua suomalaisiin elokuviin äänisuunnittelua, ja on saanut töistään viisi [[Jussi-palkinto]]a. Hän oli mukana myös muutamissa Hollywood-tuotannoissa, kuten ''[[Patriot (elokuva)|Patriot]]'' ([[2000]]) ja ''[[Hannibal (elokuva)|Hannibal]]'' ([[2001]]).
 
PaulKaivatessaan Jyräläirtiottoa tekiäänimaailmasta myösJyrälä pariintyöskenteli otteeseenhetken hurjiaaikaa loikkiaeri muihinaloilla, ammattialoihinkertomansa kaivatessaan irtiottoa äänimaailmasta. Hän kertoi työskennelleensämukaan muun muassa sisävesikalastajan apulaisena ja rekkakuskina. Jyrälä kärsion "työnarkomanian"käsinyt lisäksityönarkomaniasta myösja alkoholiongelmasta, jonka johdosta hän 1980-luvulla lopetti alkoholin käytön kokonaan kahdeksankymmentäluvulla ja hän pysyi raittiina loppuelämänsä.
 
Jyrälä oli ainoa suomalainen joka on valittu [[Yhdysvaltain elokuva-akatemia]]n jäseneksi, hän on ollut jäsen vuodesta [[1991]] alkaen. [[Oscar-palkinto|Oscar-palkintojen]] saajat äänestetään akatemian jäsenten kesken.
 
== Jussi-palkinnot ==