Ero sivun ”Bernal Díaz del Castillo” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 2:
Bernal Díaz del Castillo (1492-1584) oli Cortésin joukoissa taistellut sotilas, jonka kynästä on lähtöisin silminnäkijän kertomus asteekkien kukistamisesta, eli Historia verdadera de la Conquista de la Nueva España, Totuudenmukainen Uuden Espanjan valloituksen historia. Ilman Bernal Díaz del Castillon teosta tietomme valloituksesta olisivat puutteelliset.
 
==Bernal Díaz del Castillo aloittaa teoksensa esipuheella, josta lukijalle heti selviää kirjan tarkoitus ja henki:==
 
Bernal Díaz del Castillo aloittaa teoksensa esipuheella, josta lukijalle heti selviää kirjan tarkoitus ja henki:
 
”Olen pannut merkille miten kaikkein kuuluisimmat kronikoitsijat ennen kirjoittamisensa aloittamista panevat alkuun esipuheen ja johdannon järkevästi ja hienolla retoriikalla, jotta uteliaat lukijat saisivat niistä johdatusta ja oikeata suuntaa. Ja miten minä, joka en ole oppinut latinisti, en rohkene kirjoittaa sellaista esipuhetta enkä johdantoa koska sen tulisi oikealla tavalla ylevöittää niitä sankarillisia tekoja ja tapahtumia, joissa olimme osallisina voittaessamme rohkean ja urhoollisen Hernando Cortésin joukoissa Uuden Espanjan ja sen provinssit, ja miten sitten ajan kuluessa Cortésista tuli sankarillisten tekojensa ansiosta Marqués del Valle, ja jotta kykenisin kirjoittamaan tarpeeksi ylistävästi, siihen tarvittaisiin toisenlaista sanavalmiutta kuin mitä minulla on. Mutta siitä minkä itse näin ja missä olin itse mukana taistellen, siitä kirjoitan rehellisenä silminnäkijänä Jumalan avulla hyvin yksinkertaisesti, asioita muuttamatta puolen tai toiseen. Koska olen yli kahdeksankymmentäneljä vuotta vanha, olen menettänyt näköni ja kuuloni, ja koska onneni näin on määrännyt, ei minulla ole muuta rikkautta jätettäväksi lapsilleni ja jälkeläisilleni kuin tämä totuudenmukainen ja huomattava kertomus...”
Teoksensa myöhemmillä sivuilla Díaz tunnustaa saaneensa moitteita konkistadorien liiallisesta kehumisesta. Moittijoita vastaan hän puolustautuu sanomalla, että olisivatko taivaan linnut ja pilvet tehneet sen heidän puolestaan; kuka, kuka muu sen olisi tehnyt, paitsi he itse.
 
==Díaz kertoo itsestään==
 
Díaz avaa kronikkansa varsinaisen tekstin kertomalla itsestään ja viittaamalla konkistadorien mainetekoihin:
 
“Bernal Díaz del Castillo, hyvin lainkuuliaisen Santiago de Guatemalan kaupungin asukas ja raatimies, eräs ensimmäisistä Uuden Espanjan ja sen provinssien valloittajista, ja eräs Hondurasin niemen ja Higuerasin löytäjistä; kotoisin hyvin jalosta ja kuuluisasta Medina del Campon kaupungista, Francisco Díaz del Castillon, kaupungin raatimiehen, jota myös kutsuttiin Galaniksi,ja hänen laillisen vaimonsa María Diez Rejónin poika. Minun lisäkseni tämä koskee kaikkia todellisia konkistadoreja, aseveljiäni, jotka palvelimme Hänen Majesteettiaan silloin kun löysimme, valloitimme, rauhoitimme ja asutimme kaikki Uuden Espanjan provinssit, eli suuren osan Uutta Maailmaa, löydettyämme sen omalla kustannuksellamme Hänen Majesteettinsa tietämättä. Ja tämä on vastaus siihen, mitä asiasta ovat sanoneet ja kirjoittaneet ne, joille tieto oli ollut niin kaukaista, etteivät he sitä nähneet, eivätkä saaneet oikeita tietoja tapahtumista, vaan kertovat mitä sylki suuhun tuo, voidakseen siten himmentää tekemämme monet ja huomattavat palvelut, jotta niillä ei olisi kuuluisuutta ja ettei niitä arvostettaisi ansioittensa mukaisesti...
 
Jos olisi kerrottava ja kirjoitettava muistiin kohta kohdalta ne sankarilliset urotyöt, joita jokainen rohkea kapteeni ja me urhoolliset sotilaat teimme, ja ne taistelut joihin alusta alkaen jouduimme, niin kaiken tuon selittämiseen tarvittaisiin suuri kirja ja hyvin asiasta innostunut kronikoitsija, jonka sanat olisivat paljon kaunopuheisemmat ja retoriikkansa parempaa kuin nämä minun huonosti valitut sanani, jotta hän kykenisi tarpeeksi ylistävästi kertomaan siitä, kuten jatkossa tulette huomaamaan. Mutta koska siitä missä olin, mitä näin, minkä ymmärsin ja mitä jäi mieleeni, ei ole kerrottu sen ylevyyttä vastaavasti ja hienolla tavalla, niin tulen kirjoittamaan siitä Jumalan avulla vilpittömän rehellisesti, kuten ne oppineet miehet, jotka sanovat, että heidän hyvä retoriikkansa ja kirjoitustensa kirkkaus johtuu totuuden kertomisesta, joten olen kehumatta ja imartelematta joitakin kapteeneita, tai halventamatta heistä toisia, erikoisesti tämän kaltaisessa kertomuksessa, joka tulee aina pysymään ihmisten muistissa. Ja koska en ole latinisti, enkä hallitse merenkulkua, enkä tiedä sen asteista enkä korkeuksista, niin en kerro niistä, koska, kuten sanoin, en tiedä niistä, mutta tiedän sodista, taisteluista ja rahoittamisista, joissa olin, ja koska lähdin Kuuban saarelta eräänä ensimmäisistä Francisco Hernández de Córdoba-nimisen kapteenin mukana. Meitä oli tuolla matkalla satakymmenen sotilasta. Löysimme Jukatanin, jossa meistä tapettiin enemmän kuin puolet ensimmäisessä maihinnousupaikassamme, Punta de Cotochessa ja eräässä vähän kauempana sijaitsevassa Champotón-nimisessä kylässä. Kapteeni sai kymmenen osumaa nuolista ja kaikki muut sotilaat haavoittuivat kahteen tai kolmeen paikkaan. Todettuamme tapahtuneen, palasimme Kuuban saarelle, josta laivastomme oli lähtenyt. Kapteeni kuoli heti maihin päästyämme, joten sadastakymmenestä sotilaasta, jotka olimme lähteneet, kuoli viisikymmentäseitsemän.
 
==Díaz kertoo seuraavista matkoistaan Meksikon rannikolle==
 
Noiden sotien jälkeen palasin tänne toisen kerran samalta Kuuban saarelta kapteeni Juan de Grijalvan kanssa. Jouduimme koviin yhteenottoihin samojen Champotonin intiaanien kanssa. Monta meidän sotilastamme tapettiin noissa taisteluissa. Tuosta kylästä jatkoimme pitkin rannikkoa, uusia maita etsien, kunnes saavuimme Uuteen Espanjaan, aina Pánucon provinssiin saakka. Jälleen meidän oli palattava Kuubaan lyötyinä ja väsyneinä, kärsien janosta ja nälästä ja uupuneena muistakin syistä, joista myöhemmin kerron noita asioita käsittelevässä kappaleessa. Tarinaan palatakseni, tulin tänne kolmannen kerran onnekkaan ja urhoollisen kapteenin, don Hernán Cortésin mukana. Hänestä tuli ajan myötä Laakson Markiisi ja muiden kunnianimien haltija. Sanon tässä, ettei yksikään kapteeni, tai sotilas tullut tänne Uuteen Espanjaan kolmasti perätysten, kerta kerran jälkeen, kuten minä. Joten olen vanhin löytäjistä ja konkistadoreista, joka koskaan on ollut Uudessa Espanjassa. Sillä monet sotilaat tulivat tänne kaksi kertaa, kerran Juan de Grijalvan mukana, josta olen jo maininnut, ja toisen kerran urhoollisen Hernán Cortésin mukana. Mutta kukaan ei tullut kolmea kertaa perätysten, sillä jos he aluksi tulivat Francisco de Córdoban kanssa, he eivät olleet toisella kerralla Grijalvan mukana, eivätkä kolmannella kerralla urhoollisen Cortésin mukana...
 
Ja Jumala on tullut palvelluksi suojelemalla minua monilta kuoleman vaaroilta, niin hankalissa löytöretkissä kuin hyvin verisissä sodissa meksikolaisten kanssa. Annan Jumalalle kiitoksen ja kunnian siitä, että hän on ollut mukanani näissä sodissa. Tämän lisäksi, uteliaat lukijani, ajatelkaa ja miettikää sitä, että olin silloin kaksikymmentäneljävuotias, ja että Kuuban saaren kuvernöörinä oli sukulaiseni Diego Velázquez, joka lupasi antaa minulle ensimmäisiä vapautuvia intiaaneja, jota lupausta hän ei sittemmin pitänyt...Olin aina halunnut olla hyvä sotilas, jollaisen tulee palvella Jumalaa ja herraamme kuningasta ja valtiastamme ja toimia kunniaa hankkiakseen, kuten jalosukuiset toimivat elämässään ja kulkevat hyvästä parempaan...Halusin olla kuten esivanhempani ja isäni ja yksi veljistäni, jotka olivat aina olleet Kuninkaallisen Kruunun ja hyvin Katolisten Kuninkaiden, don Fernandon ja doña Isabellan, joille muisto ja ylistys, palvelijoita.”
 
==Vanha konkistadori Dìaz jatkaa==
 
”Monta intiaania oli jo tarttunut minuun, mutta onnistuin saamaan käteni irti, ja Herramme Jeesus Kristus antoi minulle voimia niin, että muutamalla hyvällä miekan iskulla, jotka heille annoin, pelastin itseni, mutta olin pahasti haavoittunut toiseen käteen... Oh, mitä vaivoja joutuukaan kokemaan uusia maita etsittäessä, kun se tapahtuu meidän tavallamme. Ja joka ei itse ole ollut mukana, ei voi kuvitella kaikkia niitä kärsimyksiä, joita koimme.”
 
Onneksi Bernal Díazin kädessä pysyi kynä kaikkien niiden taistelujen jälkeen, joissa hän oli ollut mukana.
 
==Ensimmäinen Historia Verdaderan painos==
Rivi 39 ⟶ 18:
”Surullisina toteamme, millaisen postuumin kuuluisuuden ovat saaneet heidän meille jättämänsä kirjalliset aarteet, joilla he aikoinaan valaisivat tietämättömyyttä. Painetuiksi joutuessaan niihin tehdään muutoksia ja jotakin jätetään pois, jonka menettelyn sai kokea esi-isäni Bernal Díaz del Castillo. Alonso Remónin toimittamassa laitoksessa useat kohdat eivät ole yhtäpitävät alkuperäisen korjatun käsikirjoituksen kanssa, joka käsikirjoitus on hallussani. Remonin laitoksesta on jätetty pois kaksi kokonaista kappaletta, ja muista puolueellisesti jätetty pois tai niihin lisätty jotakin...Ja kirjoitukset joutuvat painoon vieraissa valtakunnissa, joissa painajat ottavat pois sen mikä on heidän valtionsa, tai heidän ystäviensä ja liittolaistensa etujen vastaista. Tai sitten teoksiin lisätään materiaalia, josta tekijä ei ole kirjoittanut mitään, tai ainakin lisäävät jonkin kerettiläisen ajatuksen. Tai he loukkaavat nimeä sillä tavoin, että kunnian, joka tälle kuuluisi, saakin joku heidän maanmiehensä.”
 
==DìaziaDíazia motivoi López de Gómaran Meksikon valloitusta käsittelevä historiateos==
==Díazin mielestä ensimmäisten konkistadorien osuuden tulisi olla suurempi kuin muiden==
 
Díazia motivoi, ja hänen kynäänsä siivittää 1553 ilmestynyt Francisco López de Gómaran Meksikon valloitusta käsittelevä historiateos Historia de la conquista de Mexico, joka oli edellisenä vuonna ilmestyneen Crónica general de las Indiasin toinen osa. Gómara omisti tuon Meksikon valloitusta käsittelevän toisen osan Hernando Cortésin pojalle, Martín Cortésille:.
Díazin käyttövoimana on kunnia kuulua arvostettuihin ns. ensimmäisiin konkistadoreihin. Hänen mielestään myöhemmin tulleet ovat saaneet liian suuren osuuden hyvinvoinnista, jota tulisi jakaa todellisille konkistadoreille vähentämällä myöhemmin saapuneiden osuutta.
 
==Dìazia motivoi López de Gómaran Meksikon valloitusta käsittelevä historiateos==
 
Díazia motivoi, ja hänen kynäänsä siivittää 1553 ilmestynyt Francisco López de Gómaran Meksikon valloitusta käsittelevä historiateos Historia de la conquista de Mexico, joka oli edellisenä vuonna ilmestyneen Crónica general de las Indiasin toinen osa. Gómara omisti tuon Meksikon valloitusta käsittelevän toisen osan Hernando Cortésin pojalle, Martín Cortésille:
 
”Hyvin kuuluisalle Señor Martín Cortésille, Laakson markiisille. Kenellekään toiselle, hyvin kuuluisa Señor, en saata omistaa Conquista de Mexicoa, kuin teidän herruudellenne, Meksikon valloittajan pojalle, jotta hän omaisuuden perijänä perisi myös historian. Toinen niistä sisältää rikkauden, ja toinen kuuluisuuden, tavalla joissa yhtyy kunnia ja hyöty. Mutta tämä perintö pakottaa teidät paljolti seuraamaan isänne Fernando Cortésin tekoja, käyttämään hyvin sen, mitä hän teille jätti. Ei ole vähemmän arvoista, eikä vähemmän miehekästä, saati helpompaa säilyttää saavutettu, kuin voittaa uutta, sillä näin säilyy omaisuus, joka pitää yllä kunniaa...”
 
==William H. Prescott arvioi syitä Díazin motiiveihin==
Rivi 57 ⟶ 30:
Díaz asettuu närkästyneenä Gómaran esittämiä mielipiteitä vastaan ja koettaa saada teoksessa esiintyviä virheitä oikaistuiksi:
”Paremminkin näyttää siltä, että Gómara oli innostunut puhumaan niin ylistävästi rohkeasta Cortésista, sillä tiedämme varmuudella, että hänen kätensä olivat sidotut, koska Cortésin poika, nykyinen markiisi, omistutti teoksen isälleen...Kuninkaallisen Intian Neuvoston Herrojen tulisi oikaista virheet, joita hänen kirjoissaan on.”
Gómara oli Espanjassa Cortésin kappalainen ja sihteeri, joka ei itse koskaan käynyt Uudessa Espanjassa, mutta hänellä oli asioista hyvin perillä olevia tiedonantajia.
 
==Gómaran teos joutui pian kiellettyjen kirjojen listalle==
 
Díazia saattoi hieman lohduttaa tieto, että Gómaran teos oli pian ilmestymisensä jälkeen joutunut kiellettyjen kirjojen listalle. Syynä sensurointiin saattoi olla Gómaran Crónica general de las Indiasin Kaarlelle osoitetussa omistuskirjoituksessa esittämä moite tämän toimintaa vastaan:
 
”Sillä paljon enemmän olisi löydetty, alistettu ja käännytetty, jos teidän majesteettinne ei olisi ollut niin kiinni muissa sodissa; vaikkakaan Intioiden valloituksessa ei tarvita teidän henkilöänne, vaan sanaanne.”
 
Gómaran teosten sensurointiin saattoi myös osittain olla syynä piispa Batolomé de las Casasin tarmokas toiminta Gómaran teoksissaan esittämiä mielipiteitä vastaan. Olihan Gómara avoimesti asettunut tukemaan Juan Ginés de Sepúlvedan aristotelista käsitystä intiaanien henkisistä kyvyistä, samoin kuin tukemaan intiaaneja vastaan käynnissä olevaa sotaa. Gómara asettuu puolustamaan Sepúlvedaa:
 
”Kirjoitan selvästi ja lyhyesti Intioiden valloituksesta. Jos joku haluaa saada selville sen oikeutuksen, lukekoon siitä kuninkaallisen historioitsijan, tohtori Sepúlvedan selvityksen, joka on kirjoitettu latinaksi oppineesti, ja olkoot lukemansa tyytyväinen.”
 
Syynä Gómaran teosten kieltoon saattoi olla niissä esiintyvä Cortésin liiallinen ylistäminen, joka tuona ajankohtana ei enää ollut sopivaa. Erikoisen voimakkaasti Gómara ylistää Cortésia teoksensa luvussa, joka kertoo intiaanien käännyttämisestä:
 
”Oh, miten paljon ovatkaan nuo ihmiset kiitollisuuden velassa meidän hyvälle Jumalallemme, joka katsoi hyväksi valaista heidät ja ohjata heidät pois suuresta sokeudesta ja synnistä ja antaa heille armon, ja että tuntiessaan virheensä ja jättäessään julmuutensa he kääntyisivät kristityiksi! Miten he ovatkaan velassa Fernando Cortésille, joka heidät valloitti! Mikä kunnia kuuluukaan espanjalaisille siitä, että he kaatoivat valtavat paheet ja istuttivat uskon Kristukseen!... Onnen hetkiä kuninkaillemme, joiden nimessä niin paljon on tehty! Mikä maine ja ylistys onkaan Cortésin! Hän suisti idolit, hän saarnasi, hän kielsi ihmisuhrit ja ihmissyönnin!”
 
==Lähteet==