Vuoden 1978 ''One Nation Under a Groove'' vie Funkadelicin soundin selvästi uuteen suuntaan. Musiikki on nyt aikaisempaa lähempänä disco-musiikindiskomusiikin konemaisia soundeja varsinkin R&B -listoilla menestykseksi nousseen nimikappaleensa puolesta. Funk-tyylistä ei kuitenkaan ole levyllä luovuttu. Itse albumi nousi myös R&B -albumilistan kärkeen ja levy onkin edelleen ehkä Funkadelicin tunnetuin (joskin monet fanit pitävät ''Maggot Brainia'' suurempana klassikkona). Levyn kappaleet ovat keskenään varsin erilaisia. Ajatuksella tehtyjen kappaleiden lisäksi mukaan on laitettu myös 10 minuuttia omituista sekoilua sisältävä raita, jossa toistetaan esimerkiksi lausetta "Fried ice cream is reality!". Levyn menestyksen taustalla on mahdollisesti uusi muusikko, kosketinsoittaja Walter "Junie" Morrison, joka oli mukana säveltämässä levyn kappaleita. Morrison soitti aiemmin [[Ohio Players]] -yhtyeessä. Seuraavana vuonna ilmestynyt ''Uncle Jam Wants You'' on teema-albumi, joka käsittelee taistelua [[disko (musiikinlaji)|disko]]-musiikkia vastaan. Jälkikäteen katsottuna levyn soundi muistuttaa itse asiassa jonkin verran tuon ajan disco-musiikkiadiskomusiikkia, erottuen kuitenkin siitä selvästi kitarasoundin ja funkille tyypillisemmän rytminsä takia. Levyn täyttävät pari arvostelijoilta kehuja saanutta pitkää raitaa. Toisaalta levyllä esiintyvä Clintonin huumori vokaalidubbauksineen on koetellut monen kuuntelijan ärsytyskynnystä. Levyltä lohkaistu single, "Not just Knee Deep", nousi R&B-listaykköseksi. Vuonna 1980 ilmestyi täysin ilman Clintonia tehty Funkadelic-levy, ''Connections & Disconnections'', jonka takana olivat Clintonin omavaltaiseen talousasioiden hoitoon kyllästyneet P-funk -muusikot. Tätä levyä pidetään arvosteluissa kuitenkin selvästi epäonnistuneena. Funkadelicin viimeiseksi levyksi jäi vuonna 1981 ilmestynyt ''Electric Spanking of War Babies''. Levy jatkaa soundiltaan kahden edellisen levyn linjoilla yhdistäen ajan tasalla olevan soundin funk-riffeihin, ja levyä pidetään Funkadelicin onnistuneimpiin julkaisuihin kuuluvana. Levyn äänimaailma menee hieman eteenpäin edeltäjistään, ja levyn on nähty sisältävän myöhempään hiphop-musiikkiin omaksuttuja innovaatioita. Levyn teemana on USA:n media, jota Clinton syyttää sotapropagandan lietsomisesta.
[[Kuva:Onenationunderagroove.jpg|thumb|280px|Funkadelicin menestyneimmän levyn kannessa funk-sotilaat pystyttävät R&B lipun]]
Rivi 29:
=== ...ja valtameriin ===
Parliamentin neljästä klassikko-levystä viimeinen, ''Motor-Booty Affair'' (1978), perustuu vedenalaiseen teemaan. Levyn musiikki lähenee soundiltaan paikoin sen aikaista discoadiskoa, joskin Clinton haluaa säilyttää disco-musiikkiindiskomusiikkiin tietyn etäisyyden. Motor-Booty Affair on Clintonin kaaoottisimpia levyjä monine vokaali-dubbauksineen ja levyn tahallisen irvokkaasti lauletut kertosäkeet ovat vaatineet monelta kuuntelijoilta paljon sulattelua. Parliamentin kaksi viimeistä levyä vuosilta 1979 ja 1980, eivät enää ole saaneet edeltäjiensä nauttimaa arvostusta. Levyjen väitettyä heikkoutta on selitelty sillä, että eri muusikoiden sooloprojektit veivät energiaa Parliament-levyjen tekemiseltä, ja Clinton taas itse käytti enimmät energiansa Funkadelic -nimellä julkaistuihin albumeihin. P-funk imperiumin romahtaessa vuonna 1981, myös Parliament -nimi haudattiin. Clinton on tämän jälkeen kiertänyt maailmaa usein nimellä "George Clinton and P-Funk Allstars".
