Avaa päävalikko

Muutokset

 
Sosialististen puolueiden muodostama ''Demokraattinen liitto'' oli edellisenä vuonna voittanut maan ensimmäiset [[toinen maailmansota|sodanjälkeiset]] parlamenttivaalit virallisesti 80 % äänisaaliilla, saavuttaen parlamenttiin 394 paikkaa 444 mahdollisesta. Yleisesti epärehellisinä pidettyjen vaalien tulos kukisti 10 % osuuteen ja 28 paikkaan jätetyt [[Stanisław Mikołajczyk]]in johtamat oppositiovoimat lopullisesti, ja salli kaiken vallan keskittämisen sosialisteille.
 
====PZPR:n perustaminen====
 
Vuonna [[1892]] perustetun PPS:n maltilliset sosialistit päätyivät kuitenkin vastustamaan yhdistymistä [[1942]] perustetun, [[Neuvostoliitto|Neuvostoliitolle]] uskollisen PPR:n kanssa. Vastustuksen seurauksena puolueiden kommunistit aloittivat sisäisen puhdistuksen, jossa jopa yli neljännes puolueiden jäsenistöstä suljettiin poliittisen toiminnan ulkopuolelle. Syntynyt yhteisymmärrys mahdollisti viimein uuden puolueen perustamisen PPR:n ensimmäisen sihteerin ja maan presidentin [[Bolesław Bierut]]in johdolla.
 
====Bierutin aika====
 
[[Marxismi-leninismi|Marxilais-leniniläisen]] ideologian omaksunut PZPR julisti vuonna [[1952]] Puolan kansantasavallan perustetuksi, ja aloitti maan kehittämisen [[stalinismi|stalinistisen]] mallin mukaan laajan maareformin, väestönsiirtojen ja tuotantolaitosten kansallistamisen avulla. Pyrkimykset maatalouden kollektivisointiin sen sijaan epäonnistuivat, ja maatalous pysyikin Puolassa pääasiassa pienviljelijöiden käsissä sosialistisen järjestelmän romahtamiseen asti. Erityisesti elintarvikkeiden huono saatavuus nostatti työläisissä tyytymättömyyttä, josta seurasi parempia taloudellisia oloja vaatineita mielenosoituksia ja yleislakkoja.
 
====Gomułkan aika====
 
Stalinistisen presidentti Bierutin kuoltua vuonna [[1956]] yllättäen flunssaan vierailullaan muutamia päiviä aiemmin [[Destalinisaatio|stalinistisen hallinnon tuominneessa]] Neuvostoliitossa, syntyi [[Poznań]]in kaupungissa yleislakkona alkanut kansannousu, joka verisestä tukahduttamisestaan huolimatta mahdollisti aiemmin epäsuosiossa olleen ja Bierutin aikana politiikan ulkopuolelle suljetun [[Władysław Gomułka]]n nousemisen puoluejohtajaksi vielä samana syksynä. Taloudelliset uudistukset nostivat Gomułkan kansansuosiota Puolassa, mutta samalla hän ajautui epäsuosioon Neuvostoliiton silmissä. Myönnytyksenä hän käynnistikin [[1960-luku|1960-luvulla]] [[roomalaiskatolinen kirkko|roomalaiskatoliseen kirkkoon]] ja maan älymystöön kohdistuneet vainot. Vuonna [[1968]] Gomułka osallistui paitsi [[Prahan kevät|Prahan kevään]] tukahduttamiseen yhdessä Neuvostoliiton kanssa, myös käynnisti Puolan etnisen puhdistamisen [[holokausti]]sta selvinneistä [[juutalaiset|juutalaisista]]. Lopullisesti kansan epäsuosioon Gomułka ajautui vuonna [[1970]], tukahduttaessaan väkivaltaisesti [[Itämeri|Itämeren]] rannikkokaupungeissa elintarvikkeiden hintojen nopean nousun aiheuttamina puhjenneita levottomuuksia. Gomułka pakotettiin eroamaan puoluejohdosta, virallisesti terveydellisiin syihin vedoten. Uudeksi ensimmäiseksi sihteeriksi nousi [[Edward Gierek]].
 
====Gierekin ja Kanian aika====
 
Gierek toi puoluejohtajana mukanaan länsimaisin lainoin rahoitettuja talousuudistuksia, mutta myös hänen hallintonsa ajautui taloudellisiin vaikeuksiin [[öljykriisi]]n seurauksena vuodesta [[1973]] alkaen. Pitkällisten ja laajojen lakkojen seurauksena Gierek joutui lopulta vuonna [[1980]] laillistamaan uudistuksia vaatineen [[Solidaarisuus]]-liikkeen, ja myöntämään työläisille laillisen oikeuden lakkoihin. Myönnytyksien seurauksena puolueen keskuskomitea korvasi Gierekin [[Stanisław Kania]]lla, joka määräsi Gierekin vangittavaksi ja aloitti neuvottelut Solidaarisuus-liikkeen kanssa. Neuvostoliitto ei kuitenkaan hyväksynyt Kanian asemaa puoluejohtajana, ja painosti PZPR:n erottamaan hänet asemastaan jo vuonna [[1981]]. Kanian tilalle puolueen johtoon nousi maan pääministeri, kenraali [[Wojciech Jaruzelski]].
 
====Jaruzelskin aika ja PZPR:n lakkauttaminen====
 
Toisin kuin edeltäjänsä, ei Jaruzelski ollut valmis myönnytyksiin alati vahvistuvan opposition edessä, vaan julisti maahan sotatilan [[13. joulukuuta]] [[1981]]. Uudistusmyönteisen [[Mihail Gorbatšov]]in noustua valtaan Neuvostoliitossa ja Puolan talouden ajauduttua jatkuvien lakkojen takia pysähdyksen tilaan, ei Jaruzelskin ollut lopulta enää mahdollista hallita maata pelkän armeijan avulla. Joulukuussa [[1988]] alkaneissa nk. ''pyöreän pöydän neuvotteluissa'' joutui PZPR jälleen paitsi laillistamaan Solidaarisuus-liikkeen, myös järjestämään vuonna [[1989]] vapaat vaalit, joissa tosin kuitenkin PZPR:lle taattiin vähintään 65 % osuus parlamentin alahuoneen [[Sejm]]in paikkajaossa. Parlamentin ylähuoneen [[Senat]]in sadasta vapaasta paikasta voittivat Solidaarisuuden tukemat ehdokkaat 99. Jaruzelski oli myös ainoana sallittuna ehdokkaana vuodesta [[1952]] lakkautettuna olleeseen presidentinvirkaan, ja tuli Kansalliskokouksen valitsemaksi vain yhden äänen turvin. Poliittisen tilanteen muodostuttua PZPR:n kannalta epäedulliseksi, ehdotti Jaruzelski tuloksetta Solidaarisuudelle suuren koalitiohallituksen muodostamista. [[22. tammikuuta]] [[1990]] järjestetty yhdestoista puoluekokous päätti puolueen lakkauttamisesta, uuden puolueen perustamista varten. PZPR:n raunioille syntyi lopulta useita [[sosiaalidemokratia|sosiaalidemokraattisina]] esiintyviä puolueita, joiden merkittävin seuraaja on vuonna [[1999]] perustettu [[Demokraattisen vasemmiston liitto]] (SLD).