Wikipedia

Ero sivun ”Diplomatiikka” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
→‎Tunnettuja tapauksia: Hitlerin päiväkirjaväärennöksillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
'''Diplomatiikka''' (''kreik. δίπλωμα ransk. díplôma, passeport, kahtia taitettu paperi'') on virallisten asiakirjojen, erilaisten diplomien ja muiden rakenteeltaan vakiintuneiden dokumenttien tutkimiseen erikoistunut tiedehistoriallis-filologinen tutkimusala tai -menetelmä. Diplomatiikka on kiinnostunut näiden asiakirjojen luokittelusta, niin arvostalähdearvosta, niiden iästä ja niiden autenttisuudesta. SitenDiplomatiikka pidetäänon useinyksi arkistoihmistenhistoriantutkimuksen paleografiana ja eräänä historian aputieteenäaputieteistä.
 
==Historia==
Diplomatiikan historian ylettyy aina 1400-luvulle saakka. Tuolloin ryhdyttiin kriittisesti tutkimaan keskiaikaisia luostareiden ja piispojen arkistoja. Nuo arkistot olivat täynnä erilaisia alkuperältään hyvinkin epäilyttäviä dokumentteja ja asiakirjoja. Jesuiitta [[Daniel Van Papenbroeck]] oli esittänyt voimakasta kritiikkiä asian suhteen ja vastauksena tähän kritiikkiin benediktiiniläismunkki Saint-Maurin luostarista, [[Jean Mabillon]] kirjoitti kuusi osaa käsittävän teoksensa ''De re diplomatica'' vuonna [[1681]]. Kirjaa pidetään diplomatikka-tieteenmodernin taidiplomatikan ainakin historian aputieteen perustana jatutkimuksen. siinäSiinä käsitellään eritoten mm. merovingiajan dokumentteja, jotka ovat peräisin [[Saint Denis]]in luostarista [[Pariisi]]sta, ja joiden aitoudesta. Van Papenbroeck oli esittänytkyseenalaistanut epäilyjään.näiden autenttisuuden.
 
1600- ja 1700-luvuilla diplomatiikan tutkimus keskittyi kirkollisiin instituutioihin. Asiakirjojen autenttisuuden selvittämisellä oli näille käytännöllistä merkitystä esimerkiksi omaisuusvaatimusten tukemiseksi. 1800-luvulla diplomatiikan tutkimus erkaantui sekularisaation myötä kirkollisesta taustasta. Nyt diplomatiikan tutkimus keskittyi maallisiin instituutioihin, joita perustettiin selvittämään kansallisen historian varhaisvaiheita. Keskeinen varhaisvaiheen tutkimuskeskus oli edelleen toiminnassa oleva Ecole des Chartes Pariisissa.
Historiallisesti diplomatiikka oli pitkän aikaa suurimmaksi osaksi piispojen käyttämä tutkimustapa. Läntisessä Euroopassa kyseessä olivat tutkimuskohteina eritoten katolisen kirkon dokumentit. Ranskassa on perustettu yliopistotasoinen korkeakoulu, jossa voidaan erikoistua diplomatiikkaan laaja-alaisesti ja monipuolisesti.
 
==Tutkimuksen kohde==
Nykydiplomatiikka on näköaloiltaan huomattavasti laajempaa kuin perinteinen asiakirjojen autenttisuuden selvittämiseen keskittynyt diplomatiikka. Nyt diplomatiikan kysymyksenasettelut voivat olle yhtä hyvin oikeus- kuin kulttuurhistoriallisiakin.
Viime vuosisadan toisella puoliskolla diplomatiikan problematiikka kehittyi monipuolisesti. Se kohdisti huomionsa mm. kulttuurihistoriaan ja kirjoitettujen tekstien historiaan.
 
Diplomatiikan kolme keskeistä periaatetta ovat kuitenkin pysyneet samoina. Ne ovat:
 
*''On tutkittava materiaalia, jolle asiakirja tai dokumentti on kirjoitettu'',
*''Samoin on selvitettävä kirjoitustyyli[[paloegrafia|palografiset]] ja aakkoset tai muu mahdollinen kirjoitustapapiirteet'',
*''Asiakirjan kielelliset piirteet, erityisesti käytetyt kaavamaiset ilmaisut tulee analysoida''.
*''Asiakirjan kieli ja sen kielen tyyli, millä se on kirjoitettu sekä sanaston käyttö ja yleinen ilmaisullinen tyyli on selvitettävä''.
 
 
 
==Tunnettuja tapauksia==
Rivi 23 ⟶ 25:
==Bibliografia==
 
* Harry Bresslau, ''Handbuch der Urkundenlehre für Deutschland und Italien'', I-II, 2. Aufl. Leipzig u. a. 1911 - 1960 (ND Berlin 1968-1969).
* Arthur Giry, ''Manuel de diplomatique : diplômes et chartes. Chronologie technique, éléments critiques et parties constitutives de la teneur des chartes, les chancelleries. Les actes privés'', Hachette, 1894, (uusintapainos Genève, 1975).
* Olivier Guyotjeannin, Jacques Pycke, Benoît-Michel Tock, ''La diplomatique'', Brepols, coll. «sarjassa L'atelier du médiéviste », n° 2, 1993.▼
* Georges Tessier, ''La Diplomatique'', PUF, coll. « Que sais-je ? », n° 536, 1952.▼
* Leo Santifaller, ''Urkundenforschung. Methoden, Ziele, Ergebnisse'', 4. p., Wien yms. 1986 (Böhlau Studienbücher).
▲* Olivier Guyotjeannin, Jacques Pycke, Benoît-Michel Tock, ''La diplomatique'', Brepols, coll. « L'atelier du médiéviste », n° 2, 1993.
▲* Georges Tessier, ''La Diplomatique'', PUF, coll. «sarjassa Que sais-je ? », n° 536, 1952.
* Thomas Vogtherr, ''Urkunden und Akten'', teoksessa Aufriss der historischen Wissenschaften. Bd. 4: Quellen. Stuttgart 2002, s. 146-167.
 
[[Luokka:Tiede]]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Diplomatiikka”