Ero sivun ”Sukupuolisuhteet entisajan Suomessa” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 103:
Kristillisellä ajalla avioliitto on ollut yksi tärkeimmistä elämän päämääristä, tosin naiselle avioliittoon pääseminen oli vielä tärkeämpää kuin miehelle. Poikamiehenä elämistä ei pidetty aivan niin pahana kuin vanhana piikana elämistä. Tämä saattoi johtua osittain siitä, että naisen hedelmällinen ikä oli lyhyempi, osittain taas siitä, että naimattomien naisten pelättiin tekevän siveettömyyksiä. Lapsien saaminen ja suvun jatkaminen kuului olennaisena osana avioliittoon. Pitkään lapsettomina elävillä pariskunnilla voitiin arvella olevan ongelmia seksuaalisen kyvykkyyden kanssa, ja tämä oli hyvin kielteinen leima, jota juuri kukaan ei halunnut.
Lapset oli tarkoitus kasvattaa kotona aina siihen asti, kun he avioituivat. Tyttölapset "annettiin" toisiin sukuihin morsiamiksi, poikalapset tai yksi heistä taas peri kotitilansa, ja hänen morsiamensa muutti sinne. Siitä lähtien kun nuori pari avioitui ja muutti sulhasen kotiin, heistä tuli taloon nimellisesti uusi [[isäntä]] ja [[emäntä]]. Käytännössä sulhasen vanhemmilla, vanhalla isännällä ja vanhalla emännällä, säilyi kuitenkin vielä paljon valtaa, ja sitä siirtyi pikku hiljaa nuorelle parille heidän kypsyessään tehtäviinsä, ja vanhan pariskunnan vanhetessa. Kansantarinoissa ja itkuvirsissä
Koska ainakin yksi poika perusti perheen samaan talouteen, missä hänen vanhempansa jo asuivat, usein samassa taloudessa ja useimmiten myös saman katon alla eli monta sukupolvea. Tällaista perhettä kutsutaan [[suurperhe|suurperheeksi]].
| |||