Ero sivun ”Apoteoosi” versioiden välillä

 

 

 

Roomalainen keisari korotettiin kuolemansa jälkeen jumalaksi. Keisarin korottaminen jumalaksi oli virallinen, senaatin tekemäsakraalioikeudellinen toimenpide, josta latinan kielessä käytettiin termiä ''consecratio'' (''consecratio'' yleensä tarkoitti sakraalin piiriin vihkimistä). Keisarista tuli jumala, ''divus'', valtion jumalien joukkoon, ja hän sai oman kulttinsa, keisarikultin, roomalaisen valtionuskonnon piirissä. Keisarin jumalaksi julistaminen ja hänen taivaaseennousunsa kuvaukset, kuten muutkin keisarikultin rituaalit, heijastelevat keisarin asemaa ja sen muutoksia roomalaisessa yhteiskunnassa. Poliittisten olosuhteiden vaihdellessa muuttui myös keisarikultti eli tapa määritellä keisarin asemaa.

 

Kahden ensimmäisen ''divuksen'', [[Julius Caesar|Caesarin]] ja [[Augustus|Augustuksen]], hautajaiset ja konsekraatiot olivat malleina myöhempien keisareiden jumalaksi julistamisen seremonioille. Keisarin jumalaksi julistaminen ja taivaaseennousu kehittyivät ensimmäisellä vuosisadalla j.a.a. ja vakiintuivat keisarikultin ideologian osaksi 100-luvulla. Ensimmäisellä vuosisadalla julistettiin jumaliksi vain viisi keisaria, mutta toisella vuosisadalla divinisoitiin jo melkein kaikki keisarit. Keisarista tuli jumala vasta kuoltuaan, sillä Roomassa ei palvottu vielä elossa olevaa keisaria jumalana, vaan hänen geniustaan.

 

Roomalaisen keisarin jumalaksi julistamisen seremonia jakaantui hautajaisiin, jumalaksi korottamisen päätökseen ja taivaaseennousuun. Keisarilliset hautajaiset oli siirtymäriitti, jossa kuollut keisari siirtyi valtion jumalaksi ja hänen seuraajansa peri vallan. Keisarillisten hautajaisten esikuvana oli senaattorin julkisten hautajaisten perinne. Hautajaisseremonioilla valmisteltiin keisarin jumalaksi korottamista. Seremonian huippukohdassa sytytettiin rovio, josta päästettiin irti kotka lentämään taivaalle osoituksena keisarin sielun noususta jumalien luo.