Ero sivun ”Frank Marino” versioiden välillä

 

'''Frank Marino''' syntyy Italialais Arabialaiseen perheeseen yhtenä viidestä lapsesta. Opiskelut keskeytyvät hänen ajauduttuaan sisarustensa vaikutuksesta hippikulttuurin asennemaailman pariin ja käyttämään huumausaineita kymmenvuotiaana. Hänestä tuleekin yksi 1960-luvun huumekulttuurin uhreista, kun [[LSD]]-yliannostus vie hänet 13 vuotiaana sairaalaan ja sieltä mielisairaalahoitoon. Paetakseen ahdistavaa ympäristöä, Marino valitsee kitaran ja musiikin ja opettelee kitaransoittoa itseopiskellen korvakuulolta. Aiemmin hän on soittanut rumpuja, joita oli alkanut soittaa jo viisivuotiaana, ihanteinaan [[Buddy Rich]]:in ja [[Elvin Jones]]:in kaltaiset jazz-rumpalit. Kitarasta Marino saa tukea pitkällisen huumeistavieroitusprosessin aikana. Muutamien kuukausien hoitojakson jälkeen Marino onnistuu pääsemään pois laitoshoidosta ja keskittyy muusikon uran luomiseen.

 

Muiden aikalaistensa tavoin Frank kuuntelee mm. [[Jimi Hendrix]]iä joka on Marinon uran kolmena ensimmäisenä vuotena lähes yksinomainen musiikillisten vaikutteiden antaja.Suurimman vaikutuksen Marinoon on kuitenkin tehnyt [[Quicksilver Messenger Service]] yhtyeen kitaristi [[John Cippolina]]. Muita vaikutteita tarjosivat mm. [[The Beatles]], [[The Doors]], [[Santana]],blues kitaristi [[Johnny Winter]] ja useat jazzmuusikot, kuten [[Miles Davis]],[[George Benson]], [[John Coltrane]] ja myöhemmin jopa jazz/viihde laulaja [[Tony Bennet]] sekä elokuvamusiikki. Ensimmäisen levynsä (Maxoom, 1973) levytykset hän aloittaa jo 16 vuotiaana (1972).

===Muusikonura===

 

Frank Marino ei omien sanojensa mukaan pidä itseään ensisijaisesti kitaristina, vaan muusikkona, joka on valinnut soittimekseen ja ilmaisuvälineekseen kitaran. Hänen kitaransoittotyyliään on usein verrattu [[Jimi Hendrix]] :in soittotyyliin (ensimmäinen levy Maxoom on omistettu Jimi Hendrixille, kuin myös siltä löytyvä kappale Buddy) johtuen siitä, että hän oli ensimmäisiä Hendrixin esittämään psykedeeliseen musiikkiin suuntautuneita muusikkoja ja kitaristeja, joka voimallisesti hyödynsi tätä kitaratyyliä omassa soitossaan. Marino sai tästä johtuen osakseen usein myös ilkeämielistä kritiikkiä (esim. uran alkuajan musiikkilehdistössä(esim. Creem magazine,Circus magazine ja jopa Rolling Stone Magazine) esiintyneet tekaistut väitteet, joiden mukaan hän olisi väittänyt olevansa Jimi Hendrixin [[reinkarnaatio]] ja myös musiikkilehdistön syytökset siitä että hän olisi vain pelkkä Hendrix imitaattori vailla omaa näkemystä ja substanssia). Huolimatta vahvoista Hendrix -vaikutteista, hän on luonut oman selkeästi tunnistettavan soittotyylin ja "soundin", ollen tyylillisesti etäämpänä Hendrixistä kuin monet hänen jälkeensä tulleet kitaristit.

 

Frank Marino ei ole laajalti tunnettu ja esillä musiikkimediassa , mutta monet nykyisin nimekkäät kitaristit, kuten esimerkiksi [[http://www.justin-time.com/authors/frankmarino]][[Steve Vai]], [[Steve Lukather]], [[Zakk Wylde]], [[Marty Friedman]], [[Vinnie Moore]], [[Shawn Lane]], [[Paul Gilbert]], [[George Lynch]], [[Jennifer Batten]], [[Ronnie Montrose]] ja Hendrix "imitaattori" [[Randy Hansen]] ovat maininneet hänet esikuvanaan.

Levytystuotannostaan omiksi henkilökohtaisiksi suosikeikseen Frank Marino mainitsee muun muassa levyt:'' World anthem'','' Mahogany Rush IV'' , ''Juggernaut'' ja'' Strange Universe''.

 

== Julkaisut ==