Helmikuussa 1600 Linköpingin valtiopäivät tunnustivat Kaarlen valtaannousun ja totesivat, ettei Sigismundilla tai hänen jälkeläisillään ollut oikeutta Ruotsin kruunuun. Epävarman poliittisen tilanteen vuoksi Kaarle kuitenkin uskalsi kruunauttaa itsensä RuotsiRuotsin kuninkaaksi (Kaarle IX) vasta 1604. Puolan kuninkaan Sigismundin, ja hänen kahden seuraajansa, [[Vladislav IV]]:n ja [[Juhana II Kasimir]]in ulkopolitiikkaa leimasi Ruotsin kruunun tavoittelu aina vuoteen 1660 ([[Puolan sota]] 1600-291600–29, [[Pohjan sota]] 1655-601655–60), jolloin solmittiin [[Olivan rauha]]. Tämä oli kohtalokasta, sillä se johti tilanteeseen, jossa Puola-Liettuan ulkopolitiikan suunta ja tavoitteet jakautuivat usein jopa kolmeen eri suuntaan(Puolan, [[Liettua]]n ja kuninkaan tavoitellessa eri asioita). Ruotsissa Suomi menetti Kustaa Vaasan aikana saamansa erityisaseman, ja maa otti Kaarle-herttuan toimesta tiukan linjan vastauskonpuhdistukseen, joka johti lopulta osallistumiseen [[kolmekymmenvuotinen sota|kolmekymmenvuotiseen sotaan]].
