Ero sivun ”Filmikamera” versioiden välillä

'''Filmikamera''' on [[kamera]], joka tallentaa kuvan [[valo|valoherkälle]] [[filmi|filmille]]. Nimitystä käytetään sekä liikkuvaa kuvaa kuvaavista [[elokuvakamera|elokuvakameroista]] että staattista kuvaa kuvaavista valokuvakameroista, etenkin silloin kun halutaan korostaa [[digitaalikamera]]n ja filmikameran eroavaisuuksia. ''Kamera''-sana tulee latinankielisestä ilmaisusta ''[[camera obscura'']] eli pimeä kammio.

Ensimmäiset kuvat[[valokuva|valokuvat]],[[dagerrotyyppi|dagerrotyypit]] otettiinvalotettiin [[elohopea]]lla käsitellylle kuparilevylle eikä niistä voinut tehdä lisäkuvia. Pian kehitettiin lasilevy, jolle valettiin valoherkkää emulsiota ja näistä pystyi kehittämisen ja kiinnittämisen jälkeen tekemään niin monta vedosta kuin haluttiin. Ensin kuvaajan oli itse valettava emulsio lasilevylle ja valotettava ja kehitettävä se emulsion ollessa vielä kosteaa, mutta [[1872]] esiteltiin kuivalevyt, jotka saattoi valottaa ja kehittää koska halusi. Lasilevy oli yleisin kuvausmateriaali 1880-luvulle saakka, jolloin markkinoille tuli taipuisateollisesti kalvovalmistettu filmi, jolle emulsio oli valettu. Materiaalia alettiin kutsua filmiksi. Lasilevyjä käytettiin kuitenkin yleisesti toiseen maailmansotaan saakka ja jotkut kuvaajat käyttivät niitä vielä 1960-luvulla. Erikoistarkoituksiin (tähtitietellisessä kuvaamisessa) lasilevyjä käytettiin vielä 1980-luvulla.

Ensimmäiset filmikamerat valmisti [[Kodak]]. KamerallaBrownie-kameralla otettiin 100 kuvaa, jonka jälkeen laatikko lähetettiin tehtaalle, jossa filmi kehitettiin ja otoksista tehtiin vedokset. Kamera palasi lähettäjälle kuvineen ja uudella filmillä varustettuna. Melko pian kehitettiin laatikon rinnalle kokoon taittuva kamera, joka mahtui esimerkiksi taskuun. Kuvaaminen oli helpottunut ja valokuvaus alkoi kehittyä laajahkosti harrasteeksi.

Filmejä valmistettiin erilaisina rullina erilaisiin kameroihin, esimerkiksi 1920-luvulla markkinoilla oli 28 erilaista rullatyyppiä. RullafilmiVaikka pysyi[[kinofilmi|kinofilmikamerat]] pääasiallisenatulivat filmimateriaalinateollisen 1950-luvullevalmistuksen saakkapiiriin 1920-luvulla, jolloinniin 35-mmrullafilmi kinofilmillepysyi kuvaavatpääasiallisena kameratfilmimateriaalina alkoivat1950-luvulle yleistyäsaakka. Erityisesti värifilmin siirtyminen näppäilykäyttöön lisäsi [[kinofilmi]]kameroidenpienkameroiden suosiota. Suomessa kinofilmikamerat olivat yleisimpiä 1970-luvulta lähtien, jolloin harrastajatkin alkoivat ottaa kameroillaan värillisiä diakuvia ja [[objektiivi|vaihto-objektiivinen]] kinofilmipeilikamerapeiliheijastusjärjestelmäkamerat tulihalpenivat. hinnaltaanSamanaikaisesti sellaiseksi[[taskukamera|taskukamerat]] eli pokkarit (englanniksi pocket camera) yleistyivät. Jakoa järjestelmäkameroihin ja taskukameroihin on lieventänyt taskukameroihin tulleet vaihtuvapolttoväliset objektiivitt, ettämissä sellaisenyhden saattoizoomobjektiivilla harrastajakinsaavutetaan hankkiajärjestelmäkameralle ominainen vaihteleva kuvakulma.

Pokkarit eli [[taskukamera]]t taas on suunniteltu mahdollisimman helppokäyttöisiksi ja rakenteeltaan yksinkertaisiksi käyttökameroiksi, jotka sopivat mm. lomakuvien ottamiseen. Jakoa järjestelmäkameroihin ja taskukameroihin käyttötarkoituksen mukaan ovat lieventäneet taskukameroihin tulleet objektiivien zoomausmahdollisuudet, missä yhdellä järjestelmäkameran tapaisella objektiivilla voidaan kattaa osa järjestelmäkameralle tyypillisestä kuvausetäisyydestä.

KinofilmikameraLegendaarinen ilmestyi myyntiinkinofilmikamera [[1925Leica]], kun Leica-kamera esiteltiin [[Leipzig]]in kevätmessuilla [[1925]]. Leican osoittauduttua suosituksi alkoivat muutkin tehtaat valmistaa vastaavaa kameratyyppiä. Ensin markkinoille tuli Zeiss Ikon-tehdas Contax-kamerallaan ja sen jälkeen Kodak Retinalla. Eroina oli se, että Leica ja Contax olivat etsinkameroita,vaihdettavaobjektiivisia joihin oli mahdollista vaihtaa [[objektiivi]]helokehäetsinkameroita. Retinassa taas oli kiinteä objektiivi ja kameran hinta huomattavasti halvempi kuin kilpailijoiden. ErilaisiaReinankin kinofilmietsinkameroitapolttoväliä ilmestyivoitiin markkinoille,vaihdella muttaerilaisten varsinainenlisäkkeiden avulla. Varsinainen uutuus oli vuonna 1936 ensimmäisenesitelty kinofilmipeilikameranensimmäisen tulokinofilmipeilikamera. Toisen maailmansodan jälkeen saksalaiset patentit katsottiin rauenneiksi ja erilaisia kinofilmikameroita tuli markkinoille monista maista, joissa aikaisemmin oli ollut tuotantoa lähinnä omiin tarpeisiin. Etsinkamerat kehittyivät ja niihin tuli kaksi päätyyppiä: järjestelmärungot, joihin saattoi vaihtaa objektiivin ja joitain muitakin osia, ja kiinteäobjektiiviset, joissa objektiivi oli kiinteä. Kiinteäobjektiiviset kehittyivät, niin että niihin rakennettiin ensin valotusmittari, sitten kamerasta tuli automaattinen, jossa elektroniikka sääti joko himmentimen arvon tai sulkimen ajan tai molemmat. Seuraavaksi kameroihin ilmestyi automaattinen salama ja lopulta kamera automatisoitui niin, että laite sääti valotuksen, etäisyyden ja väläytti tarvittaessa salamaa.

Käytetyt [[kuvakoko|kuvaoot)) ovat historian myötä pienentyneet. Ammattikuvaajat käyttivät ensin suuria lasilevyjä, 10x15, 13x18, 18x24 cm jne, mutta Suomessa käytettiin eniten 9x12 cm laseja. Lasilevyjä käytettiin rinnan pakkafilmikasetissa olevien laakafilmien kanssa, laakafilmi syrjäytti lasilevyt ammattikuvauksessa lopullisesti vasta 1950-60-luvuilla, jolloin muotokuvaus värifilmillä yleistyi.