Ero sivun ”Valokuvaus Suomessa” versioiden välillä

Yksityisten henkilöiden muotokuvista oli tullut osa tapakulttuuria. Ympäristön muotokuvasta, [[maisema|maisemasta]], tuli koko suomalaista kulttuuria leimaava painopistealue. 1880-luvulla siirryttiin ateljeista luontoon. Tehdasvalmisteiset materiaalit, kuivalevyt ja helposti liikuteltavat kamerat pystyivät vastaamaan nousevan kansallisuusliikkeen herättämään kotimaisen kuvaston kysyntään. Runoilijoiden säkeet ja maisemamaalaraiden ihannemaisemat saivat modernin, ajankohdan haasteisiin vastaavan tulkinnan. Huippu koettiin 1890-luvun alussa. Impi Backmannin Karjala-kuvista julkaistiin O. Relanderin tekstittämänä kuvateos Karjalan kuvia vuonna 1893. [[Daniel Nyblin]] oli alkanut etsiä Suomen maisemien kuvauksellisimpia kohteita jo vuonna 1890. K. E. Ståhlbergin Atelier Apollo vastasi Nyblinin haasteeseen ja palkkasi Svante Lagergrenin, Vivi Richterin, sekä [[I. K. Inha|I. K. Inhan]] kuvaamaan laajoja maisemasarjoja. Näin luonnosta, ja erityisesti [[Maisema|maisemasta]] tuli suomalaisen valokuvauksen keskeisalue. 1890-luvun maisemasarjoissa on kattavuutta ja laatua, joiden pariin yhä uudelleen palataan. Aiheissa on paitsi salomaiden mennyttä maailmaa, myös nopeasti kasvaneiden teollisuusyhdyskuntien dynamiikkaa. Inhan tuotannon syvyys ja monipuolisuus nousee ylitse muiden antaen aiheen puhua Inhasta Suomen kansallisvalokuvaajana. Klassinen kuvateos [[Suomi kuvissa]] näytti Suomen maisemat Ahvenanmaalta Impilahdelle, Suursaaresta Sallaan.