Ero sivun ”Margareta Högman” versioiden välillä

Ystäväliikeen uskonkäsitys oli sisäistä elämää ja elämän pyhitystä viljelevää rakastavaa kristillisyyttä, joka sai ulospäin suuntautuvia diakonisia, kulttuurisia ja sivistyksellisiä muotoja. Siihen, että liikkeessä luotettiin "sanaan" ja sen itse lukemiseen, Matthias Akiander – 1800-luvun uskonnollisten liikkeiden ensimmäinen historioitsija – näkee olennaisesti perustuvan ystäväliikkeen erityisen hengen ja toiminnan eetoksen. Akianderin mukaan liikkeeseen kuuluneet ahkeroivat sekä sisällisessä että ulkonaisessa ”siisteydessä ja hiljaisuudessa, ei sillä mitään ansaitaksensa, vaan Jumalan sanassansa käskemisen ja kristillisen ihmisen velvollisuuden vuoksi". Ystäväliikkeen käytäntöön kuuluivat säännölliset rukoushetket, elämäntapojen siisteys ja raittius, luku- ja kirjoitustaidon vaaliminen, sairaiden, köyhien ja ahdistuneiden auttaminen, sielun- ja mielen hoito. Ystäväliike joutui määrittämään uskonkäsitystään suhteessa muihin ajan herätysliikkeisiin, etenkin [[Paavo Ruotsalainen|Paavo Ruotsalaisen]] [[Herännäisyys|herännäisyyteen]] ja Henrik Renqvistin [[Rukoilevaisuus|rukoilevaisuuteen]] – ja haastetuksi myös pitkiin herännäisoikeudenkäynteihin. Margareta Högmanin kirjoittamaksi mainittua arkkivirttä O Jumalan Karitza (1831/1834) painettiin vuosikymmenien1800-luvun kuluessa lukuisia kertoja eri versioina.