Wikipedia

Ero sivun ”Suomenhevonen” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Ei muokkausyhteenvetoa
Mlahti (keskustelu | muokkaukset)
152 muokkausta
Suomenhevonen-sotaratsu aineiston poisto, nyt tuntuu että joku karehtii ja aivan suotta. MLahti
Rivi 38:
{{lähteetön}}
{{korjattava|Miten yleinen höpinä hevosen historiassa Suomessa liittyy hevosrotuun?}}
==Suomenhevonen – sotaratsu==
Suomalaisten ensimmäinen kosketus hevosiin juontaa tuhansien vuosien taakse. Hevosen tiedetään olleen kotieläimenä [[kivikausi|kivikauden]] lopulla, ja muun muassa Suomen vanhin hevoseen liittyvä löydös, nahka[[kuolaimet]], on peräisin 3500 vuotta sitten [[Vöyri]]llä kotieläimenä kulkeneelta hevoselta. On mahdollista, että kivikauden loppupuolen aikaiset esi-isämme toivat ensimmäiset hevosemme 4 500 vuotta sitten nykyisen Karjalan alueelta.
 
Sana hepo, hevonen tunnetaan kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä, sana varsa on vielä vanhempi. Karjalais-vepsäläinen sana marhaminta eli [[riimu]] sekä sana [[suitset]] tunnetaan myös muissa itämerensuomalaisissa kielissä, ja ne ovat leviämiskeskukseltaan karjalaisia. Sanat ratsu ja ratsastaa kuuluvat vain hevoskulttuuriin mutta ovat myös vastaavia itämerensuomalaisissa kielissä.
Vuonna 1229 paavi Gregorius II kirjeessään [[gotlanti]]laisille kauppiaille kielsi viemästä pakanoille hevosia Suomeen. 1300-luvulla karjalaiset tulivat eritoten kuuluisiksi hyvistä hevosistaan. Maine oli niin kova että muualla puhuttiin Tamma-Karjalasta. Kovina kauppamiehinä karjalaiset myivät hevosiaan laivalasteittain [[Saksa]]an, jolloin Ruotsi-Suomen kuningas puuttui kaupankäyntiin kieltämällä myymästä seitsemän vuotta nuorempia hevosia.
 
===Suomalainen ratsuväki 1500–1994===
Laihian Mujanvainiolta C.F. Meinarder löysi 1938 pyöreälakisen kivenkupuran, kaksi rautaista paimensauvaneulaa, suomalaisen väkäkeihään, kaksiteräisen väkipuukon, lehmuksenlehtisen keihäänkärjen, kuolaimet ja kolme puukkoa. Esineet edustavat nuoremman kansainvaellusajan ratsusotilaan aseistusta noin 300-luvulta. Samalta alueelta on löytynyt myös useita Rooman valtakunnassa valmistettuja tuotteita, joita virtasi goottien ja germaanien kanssa käydyn kaupankäynnin yhteydessä myös pohjoiseen.
 
Suomalaisesta ratsuväestä on tietoja jo 1500-luvulta. [[Kustaa Vaasa]]n aikaan perustettiin vuonna 1555 ensimmäinen ratsuväen lipusto. Tuolloin ratsain suoritetusta palveluksesta talollinen sai verovapauden. Saksalaiset kävivät hevoskauppaa Suomalaisten sotilaiden kanssa, suomalaisten hevonen oli kuuluisa nopeudestaan ja sitkeydestään. Sotilaiden välisen kaupankäynnin on kuvannut piirtämällä, ruotsalainen Olaus Magnusen 1500-luvulla. Suomalaisen ratsuväen ensimmäinen voitonpäivä oli Pulkovan taistelu Puolassa 1626. Rynnäkkökomento oli "hakkaa päälle".
 
===Hakkapeliitat===
[[Kolmikymmenvuotinen sota|Kolmikymmenvuotisen sodan]] aikana suomalaisia ratsusotilainen kutsuttiin [[hakkapeliitat|hakkapeliitoiksi]]. Saksalaisia huvitti hakkapeliittain pieni Suomen hevonen, ja jatkosodan aikana he nauroivat suomalaiselle tykkihevoselle. Pienuus oli 1500-luvulla suomalaisen hevosen silmiinpistävä rotuominaisuus, hakkapeliittojen hevosten korkeus satulantakaa mitattuna oli noin 105–130 cm.
 
Ruotsi-Suomen kuningas [[Kaarle X Kustaa]]n aikana suomalaiset olivat taas sodassa Tanskassa ja Puolassa. 1658 tapahtui kuuluisa ratsastus vähä-Beltin yli. 1676 Majuri Münchausenin Karjalasta kokoama "musta rakuunarykmentti" kaatui Lundin taistelussa viimmeiseen mieheen.
 
Kaarle II aikana vakiintui ruotuväkilaitos, asevelvollisuus, jossa muutamat talot muodostivat ruodun. Ratsuväen varustivat varakkaammat [[rustholli]]-tilat.
 
1700-luvulla Kaarle XII mukana alkoivat uudet sodat; [[pohjansota]] ja [[isoviha]]. Narvassa taisteltiin voitokkaasti ja välillä käytiin myös Keski-Euroopassa voittamassa, kunnes Euroopan halki kulkenut ratsastus päättyi tappioon Pultavassa. Pultavan taistelun jälkeen Venäläiset miehittivät Suomen. Isoviha ja venäläisten miehitys päättyivät [[Uudenkaupungin rauha]]an.
 
Fredrik I aikana muutettiin Uudenmaan ja Hämeen ratsuväkirykmentin nimi Uudenmaan ja Hämeen rakuunarykmentiksi. Tältä ajalta on peräisin tunnus, jossa on ristikkäiset f-kirjaimet.
 
Hattujen sota katkaisi 1741–42 rauhallisen kauden. [[Lappeenranta|Lappeenrannan]] taistelun jälkeen maa taas miehitettiin. Sodan päätyttyä perustettiin Karjalan rakuunarykmentti ja henkivartiorakuunarykmentti.
 
Savon prikaatin komentaja Yrjö Maunu Bregfudden kehitti kevyen ratsuväen taktiikan; oloihimme ja maastoon soveltuvan taistelutekniikan. Sitä käytettiin ensimmäisen kerran Porrassalmen taistelussa 1789 ja Tilhovan taistelussa, jossa [[Kymijoki|Kymijoen]] yli tulleet venäläiset pysäytettiin.
 
1808 Suomen sodan aikana rakuunat ottivat rajusti yhteen kasakoiden kanssa. Sodan seurauksena oli että Suomi liitettiin Venäjään. Ratsuväen tarina pysähtyi 80-vuodeksi.
 
Säätyjen anomuksesta 1887 suomalainen ratsuväki perustettiin uudelleen. Se aloitti 1890 Lappeenrannassa. Komentajana oli Oskar Theoder Shuman. 1901 sortovuonna Suomen sotaväki ja rakuunat taas lakkautettiin.
 
1915 jääkärit saivat Saksassa sotilaskoulutusta ja 1917 siihen perustettiin myös ratsuosasto. Porvooseen perustettu ja Lappajärvelle siirretty ratsastava värvätty poliisijoukko, järjestyslipusto, sai vanhan kunniakkaan Uudenmaan rakuunarykmentin nimen. Saksasta saapuneet Suomalaiset ratsujääkärit komennettiin Joensuuhun perustettuun Karjalan ratsuväkirykmenttiin.
 
Ratsukoiden sotiessa usein ulkomailla, voidaan kysyä, miten paljon suomalainen hevosrotu on vaikuttanut muun Euroopan hevoskantoihin. 1850–1910 välisenä aikana suomenhevosta vietiin yli 200 000 yksilöä ulkomaille.
 
===Nykyisen suomenhevosen muodostuminen===
Olaus Magnussenin piirros 1500-luvulta kuvaa hevosen käyttöä ja peltomaan muokkaamista auralla, piikkiäkeellä ja unkaamalla. Säännöllinen pelto- eli auraviljely sai pysyvän jalansijan 1500-luvulla Etelä-Pohjanmaalla syrjäyttäen kaskiviljelyn.
 
Vuonna 1550 Kustaa Vaasa, määräsi perustettavaksi Suomeen hevossiittoloita, joihin piti tuoda hevosia Ruotsistakin. Hevossiittoloita perustettiin lähinnä Lounais- ja Etelä-Suomeen. Esimerkiksi Porissa oli kruunun hevossiittola 1648.
 
1761 P.A. Gadd, ensimmäisiä maanviljelyskemian tutkijoitamme, kertoi esitelmässään Savo-Karjalaisesta hevosesta. Hänen mukaansa se polveutuu tataarilaisista hevosista ja harvoin kasvaa yli 133 cm korkuiseksi. Väriltään ne ovat rautiaita tai ruunikoita, siis tummanruskeita ja mustajouhisia. Vetokyky sillä on hyvä, samoin rakenne. Gaddin mukaan tätä hevosta oli myös muualla, mutta sitä oli jalostettu ruotsalaisen Skånen hevosen avulla suuremmaksi.
 
1600- ja 1700-luvulla kruunun hevossiittoloita laajennettiin Itä-Suomeenkin. 1780 Rantasalmen Haapaniemessä pidettiin ruotsalaisen Strömsholmin rodun siitosoriita. Haapaniemi lakkautettiin kuitenkin melko pian.
 
Suomen sodan vuosina 1808–1809 jäi maahan paljon venäläisten hevosia, joista osasta polveutui hyvinkin arvostettuja kantoja. Tiettävästi ensimmäinen ravikilpailun tapainen koetus, ilman ajanottoa, järjestettiin [[Turku|Turussa]] [[Aurajoki|Aurajoen]] jäällä 1821. Siinä kokeiltiin kenen hevonen saapuu ensimmäisenä maaliin. Varsinainen kilpailutoiminta alkoi ajanottoineen ja palkintoineen 1850-luvun puolivälissä.
 
Venäjän keisarillinen Suomen senaatti antoi 2300 ruplan määrärahan vuonna 1840 kruunun siitosoriin ostamiseksi, pyrkimyksenä parantaa maamme hevoskantaa. Pielisjärvellä kehittyi ns. Sarkkilan rotu, kantaisäksi sanotaan sotaherra Fyrstenborgin Zefirka oritta. 1850-luvulla se oli Pielisjärvellä ja Liperissä kruununoriina. Ns. Halin rotu sanotaan polveutuneen Arabialisesta tammasta, jota astutettiin Sarkkilan oriilla. Myöhemmin suvut ovat kadonneet ilmeisesti hevoskaupan myötä.
 
Loviisassa perustettiin 28.12.1960 ensimmäinen "Hevoslajin parantamisyhdistys Suomessa". Se oli alkuna hevosystäväin- ja jalostusyhdistysten perustamiselle maahamme.
 
Katovuodet 1867–1868 olivat alkua hevoskannan kehitykselle. Parannuspyrkimykset tulivat esiin lisääntyneen hevoskaupan myötä, hevosaineksen tuonti ulkomailta lisääntyi. Uudellamaalla toimi 1870–1880 yhtiö, joka pyrki parantamaan vaunuhevoskantaamme norfolk-rodulla. Toiminta epäonnistui seuraavan sukupolven oltua enimmäkseen päävikaisia.
 
Samaan aikaan Heinävedelle perustettiin siittola joka hankki orlov-oriita, tiettävästi siellä olisi ollut yksi arabialainenkin ori. Muutama eteläsuomalainen kartano käytti täysi- tai puoliverisiä hevosia siitokseen. Tavoite oli kasvattaa tilalle ajohevoset ja muutama myyntiinkin.
 
Venäläisten juoksijahevosten jälkeläisiä levisi tätä kautta. Sekamuotoisia hevosia saattoi kulkeutua vilkastuneen liikkumisen ja hevoskaupan myötä sangen kauaksikin. Muutama kartano Etelä-Suomessa käytti ardennilaisrotuisia hevosia siitokseen. Norjan gubrandsdalin-rodun hevosta käytettiin Oulun läänissä siitokseen.
 
Suomenhevosen muotoutuminen kertoo osaltaan maamme asemasta slaavilaisen ja skandinaavisen kulttuuripiirin kohtaamisalueesta. Nykyisen suomenhevosen kehittyminen ravi- ja harrastehevoseksi hakkapeliittain sotaratsusta, on käynyt erilaisia kehitysvaiheita kulloisen tarpeen mukaan, oli sitten kyseessä ratsun nopeuden lisääminen, vaunuhevosen ulkonäön komistaminen tai peltomiehen vetojuhdan voiman kartuttaminen. Nämä tekijät ovat muovanneet suomenhevosesta monipuolisen rodun. Harvasta muusta hevosrodusta löytyy suomenhevosen veroista, joka vetäisi 1500 kg kivirekeä, juoksisi nopeimmillaan 1.20 kilometriaikaa, sopisi vaunu- ja valjakkohevoseksi, ratsuksi tai vaatimattomasti työhevoseksi. Parasta on sen älykäs luonne, sitkeys, rauhallisuus ja karvaturrimaisen räyhäkkä olemus.
 
===Täysiverinen Suomenhevonen===
 
Hippologi ja läänineläinlääkäri J.L. Fabritius oli sitä mieltä, että hevostemme kehittämiseksi raviurheilu on parastapa. Hänen Kirppu-nimistä orittaan on luonnehdittu suomenjuoksijan kantaisäksi.
 
Tuontihevosia paremmaksi keinoksi katsottiin silloisen suomenhevosen kehittämisen määrätietoisen jalostuksen avulla. Kantakirja avattiin 1907 ja valtio merkitsi siihen ensimmäiset oriit. Valtion rahoittamissa kilpa-ajoissa voittajien katsottiin omaavan jalostukseen sopivia hyveitä. [[Kuninkuusravit]] pidettiin 1924 ensimmäisen kerran. Maatalouden kehittyessä koneellisempaan suuntaan, alettiin tarvita hevosia, joiden vetokyky oli hyvä eikä kuninkaita katsottu hyvällä. Hyvä juoksija oli toisarvoinen voimakkaan työhevosen rinnalla. Oli kuitenkin kasvattajia, joiden mielestä hevosen tuli omata myös liikkuvuutta.
 
17. toukokuuta 1917 oli merkittävä päivä nykyiselle suomenhevoselle. [[Vähäkyrö]]ssä syntyi varsa, ori Murto 2306, josta tuli suomenhevosten merkittävin kantaisä. Murron lähisuku oli työhevosvoittoinen, mutta juoksijoitakin löytyi. Ensimmäisen kerran tarjottaessa kantakirjaan ori hylättiin oudon tyyppisenä ja liian loistokkaana.
 
Maine ja kunnia alkoi [[Laihia]]lla viisivuotiaan Murron voittaessa. Turpeana ja lihotettuna Murto selvisi kantakirjaan 1923 Vaasassa ja lopullinen huipulle nousu tapahtui 1925 kansainvälisillä areenoilla Norköpingin radan vihkiäisajoissa Ruotsissa. Murron ansiolista oli pitkä: kahdeksankertainen SE-hevonen, kaksinkertainen ravikuningas, Solvallan valloittaja, jossa Murron taakse jäi kaksi Amerikasta tuotua lämminveristäkin, ensimmäinen 1.30 alittaja ja mestariperiyttäjä. Murrolla oli lähes 1000 varsaa, joista 52 oria ja 134 tammaa sai siitoshevosen oikeudet. Murron jälkeläisistä kuuluisin oli Eri-Aaroni.
 
Eri-Aaroni oli ylitse muiden. Se voitti ravikuninkuuden, ravasi suomenhevosten ennätyksen 1.27.8 ja sai 1 100 jälkeläistä. Niistä 22 alitti tähtijuoksijan rajan. Eri-Aaronissa yhdistyivät työhevosen ja juoksijan ominaisuudet. 167 ori- ja 381 tammajälkeläistä todistavat isän hyväksi vetovarmuuden periyttäjäksi.
 
1930-luvulla murtolaiset hevoset olivat aliarvostettuja. Tunnustus tuli myöhemmin, kun maine oli saavutettu "baanalla". Kantakirjakonsulenti Väinö Erälä seisoi Eri-Aaronin pilttuun vieressä Laihialla, ja sanoi tammanäyttelykunnan jäsenelle mv. O.J.Hirvelälle: "On jo aika antaa murtolaiselle hevoselle sille kuuluva arvo". Juoksija Eri-Aaroni ja työhevonen Pora olivat Seinäjoen juhlanäyttelyssä vierekkäisissä pilttuissa. Arvostelussa Pora oli saanut I palkinnon ja Eri-Aaroni II palkinnon. Tästä juoksijajalostuksen apostoli M.E. Takala äimääntyi ja sai sanotuksi: "Sontaa ja kultaa vierekkäin, ja kulta saa toisen palkinnon...".
 
Eipä silti, nykyisin tuo "sonta" tarvitsisi tunnustuksen sodassa hyvin palvelleena ja maamme jälleenrakentajana. Olisi suuri vahinko, jos Maailman luonnonsäätiönkin uhanalaisten eläinten listoilla oleva suomentyöhevonen häviäisi kokonaan. Raviurheilu pelasti juoksijahevosen. Olisiko vetokilpailusta vedonlyönteineen työhevosen pelastus?
 
 
;Lähdeaineisto
Olavi Antila Perinnealbumi E-P 2
 
Kustaa Vilkuna
 
Suomen Hippos Puolivuosisataa kuninkuusraveja
 
Hevosurheilu Artikkelit ja uutiset
 
Heikki Laakso E-P:n Maakuntamuseon 1990 Suomenhevonen näyttelyn aineisto.
 
== Katso myös ==
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomenhevonen”