Ero sivun ”Zenonin paradoksit” versioiden välillä

181 merkkiä poistettu ,  13 vuotta sitten
olen jossain kuullut saman, lähdepyyntö kuitenkin
(olen jossain kuullut saman, lähdepyyntö kuitenkin)
Zenonin paradokseista tunnetuin lienee nimellä "[[Akhilleus]] ja kilpikonna" -tunnettu tarina. Paradoksin mukaan kerkeäjalkainen Akhilleus ei kilpajuoksussa kykene koskaan ohittamaan kilpikonnaa, sillä ohittaakseen Akhilleuksen on ensin juostava siihen missä kilpikonna on. Kun Akhilleus saapuu tähän paikkaan, on kilpikonna liikkunut siitä eteenpäin. Sama toistuu kilpikonnan uuden sijainnin suhteen. Näin Akhilleus ei koskaan saavuta kilpikonnaa. Tämän paradoksin ratkaisu liittyy siihen, että vaikka äärellinen matka jaettaisiin äärettömän moneen osaan, matka on silti äärellinen.
 
Vaikka [[antiikin Kreikka|antiikin kreikkalaiset]] hylkäsivät paradoksit mielettöminä, ne ovat vaivanneet länsimaalaisia ajattelijoita hyvin pitkään, eikä niihin vieläkään ole löydetty ''täysin'' hyväksyttäviä ratkaisuja. Muun muassa [[David Hume]], [[Immanuel Kant]], [[Georg Wilhelm Friedrich Hegel]], [[Bertrand Russell]] sekä useat fyysikot ja matemaatikot ovat yrittäneet ratkaista paradoksien arvoitusta.{{lähde}}
 
__TOC__
47 743

muokkausta