Ero sivun ”Terho Itkonen” versioiden välillä

'''Terho Itkonen''' (s. [[1933]], Helsingissä[[Helsinki]] -– k. [[1998]] Nurmijärvellä[[Nurmijärvi]]) oli [[Helsingin yliopistonyliopisto]]n [[suomen kieli|suomen kielen]] professori ja eräs huomattavimmista [[suomen kieli|suomen kielen]] tutkijoista.

Itkonen kuuluu merkittävään suomalaiseen [[Itkonen|Itkosten]] tiedesukuun, josta on tullut joukko suomen ja sen sukukielten tutkijoita. Hänen isänsä [[T. I. Itkonen]] oli tärkeä [[saamen kieliSaamelaiskielet|saamen kielten]] ja [[saamelaiskulttuuri]]n tutkija, setänsä [[Erkki Itkonen]] akateemikko, [[Suomalais-ugrilaiset kielet|suomalais-ugrilaisten kielten]] tutkija ja serkkunsa [[Esa Itkonen]] [[Turun yliopistonyliopisto]]n yleisen [[Kielitiede|kielitieteen]] professori.

Terho Itkonen on kenties kaikkien aikojen lahjakkain ja monipuolisin fennisti eli [[suomen kieli|suomen kielen]] tutkija,{{lähde}} jonka tuotannon laajuutta ja merkitystä voi verrata vain [[E. N. Setälä]]än. Itkonen työskenteli Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksen assistenttina ja professorina (v:sta [[1965]]), mistä virasta hän jäi eläkkeelle [[1989]]. Vuosina [[1971-]]–[[1974]] Itkonen toimi [[Suomen Akatemia]]n tutkijaprofessorina. Hän oli myös [[Suomalainen Tiedeakatemia|Suomalaisen Tiedeakatemian]] jäsen, [[suomen kielen lautakunta|suomen kielen lautakunnan]] puheenjohtaja ja [[Greifswald]]in yliopiston kunniatohtori.

Erittäin laajassa tuotannossaan Itkonen on käsitellyt lukuisia suomen kielen historian ja kieliopillisen kuvauksen kysymyksiä. Hänen tutkijanotteelleen on ominaista teoreettinen kunnianhimo, joka suomen kielen näkökulmista pyrki esittämään yleiskielitieteellisesti merkityksellisiä ja kansainvälisesti kiinnostavia kielen ilmiöitä. Toisin kuin suurin osa sukupolvensa tutkijoista, Itkonen suhtautui jo varhain kriittisesti [[generatiivinen kielitiede|generatiivisen kielitieteen]] esittämiin [[Strukturalismi|strukturalistisiin]] kielen rakenteen kuvauksiin. Hänen kielinäkemyksensä korosti kielijärjestelmän avoimuutta ja [[analogia]]n merkitystä kielellistä rakennetta muovaavana voimana. Hän harjoitti paljon kielitieteellisiä kenttätöitä ja perusteli aina esittämiään teoreettisia käsityksiä laajalla empiirisellä aineistolla.

Kielihistoriallisessa tuotannossaan Itkonen selvitteli erityisesti suomen suhdetta toisiin [[Itämerensuomalaiset kielet|itämerensuomalaisiin kieliin]] ja saameen. Hänen artikkelissaan ''Välikatsaus suomen kielen juuriin'' ([[1983]]) esitettiin käsitys kolmeen murteeseen jakaantuneesta kantasuomesta, jota puhuttiin Suomenlahden ympäristössä. Tämä artikkeli kuului pitkään siteeratuimpiin suomenkielisiin humanistisiin tiedejulkaisuihin.

Itkonen organisoi professorina huomattavan laajan suomen murteiden ja paikannimistön kenttäkeruun (''Nimestäjän opas'', [[1961]]) ja koulutti kokonaisen sukupolven suomen kielen tutkijoita. Hän oli myös oikeakielisyyden innokas harrastaja, joka suurelle yleisölle on tunnettu teoksestaan ''Kielenopas'' sekä kielenhuoltoa käsittelevistä kirjoituksista, joita on koottu teoksiin ''Näillä näkymin'' ja ''Retkiä nykysuomeen''.

* ''Aloja ja aiheita. Valikoima kolmen kymmenluvun tutkimuksia (1959-19791959–1979)''. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura 1993.