Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 183:
 
 
Edelleen ällistyneenä: aika ahdasta tulkintaa, mielestäni. Kuten mainitsin, hakusana liittyy olennaisesti Rockin SM-kisoihin. Ja jos mistään muualta ei löydy mitään tietoa '''ensimmäisten kisojen voittajasta''', juuri (esimerkiksi) tässä Wikipedia voisi osoittaa erinomaisuutensa. Olen toki lukenut ohjeen, jonka mukaan kaikenmaailman harrastelijayhtyeet eivät ansaitse omaa sivuaan - muutoinhan varmaan jokainen pistäisi ensi töikseen oman bändinsä Wikipediaan - mutta järjenkin käyttö lienisi sallittua. Virallisesti julkaistu äänite (siis ei omakustanne) olisi kyllä muutenkin riittävä kriteeri: nykyäänhän jokainen levytys katsotaan Kansallisarkistoon tallentamisen arvoiseksi (vai mihin se nyt sitten olikaan). Eli edelleen haluaisin Faction-hakusanan takaisin sinne, minne se kuuluukin. [[Käyttäjä:Sijaissana|Sijaissana]] 15. tammikuuta 2007 kello 23.35 (UTC)
 
== Laki tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta ==