Ero sivun ”Potentiaali (kielitiede)” versioiden välillä

'''Potentiaali''' eli '''mahtotapa''' on yksi [[Suomen kieli|suomen kielen]] [[tapaluokka|tapaluokista]]. Se ilmaisee viestijän pitävän käsittelemäänsä asiaa mahdollisena tai todennäköisenä, mutta ei varmana.<ref name=piste /> Aidossa suomen kansankielessä sen käyttöala on paljon suppeampi kuin nykyisessä kirjakielessä.<ref name=jk>https://jkorpela.fi/kirj/4.8.html</ref>

Potentiaali muodostetaan esimerkiksi seuraavasti: ''lähtenen'' = ''ehkä lähden'' tai '' lienen lähtenyt'' = ''olen ehkä lähtenyt''. Potentiaalin tunnus on ''-ne-'', mutta sen n-kirjain [[assimilaatio (fonetiikka)|assimiloituu]] edeltävän l:n, s:n ja r:n kanssa (''pää'''ss'''ee, pu'''rr'''ee, tu'''ll'''ee''). Toisaalta silloin kun se liitetään t-loppuiseen vartaloon, loppu-t assimiloituu n:n kanssa (''tie'''nn'''ee''). Kun potentiaalin tunnus liitetään -k-loppuiseen vartaloon, loppu-k korvautuu h:lla (''te'''hn'''ee''). Verbeillä, joilla on vokaalivartalon lisäksi konsonanttivartalo, potentiaalin tunnus liittyy kirjakielessä aina suoraan konsonanttivartaloon, joten sellaiset konsonanttivartalon omaavien verbien potentiaalimuodot kuin ''menenee'', ''tulenee'', ''purenee'', ''juoksenee'', ''tietänee'', ''tekenee'' katsotaan virheellisiksi. ''Olla''-verbillä on epäsäännöllinen potentiaali, jonka juuri on ''lie-'' (''Johtaja '''lienee''' silloin matkoilla'', ei "ollee"). Sen sijaan passiivin[[passiivi]]n potentiaali muodostetaan olla-verbin vartalosta (''oltaneen''). Olla-verbin aktiivin[[aktiivi]]n säännöllisiä potentiaalimuotoja (''ollen'', ''ollet'' jne.) ei yleis- ja kirjakielessä saa käyttää, vaikka niitä eräissä murteissa käytetäänkin. Eräissä murteissa muoto ''lienee'' on partikkeli, esimerkiksi ''Matti lienee tulee illalla kotiin'', ''Maija lienee on siellä'', ''missä lienee koittaa huomen''. Yleiskielessä ''lienee'' esiintyy vain verbinmuotona: ''Matti tullee illalla kotiin'', ''Maija lienee siellä'', ''missä koittanee huomen''. [[Kaisa Häkkinen]] on arvellut, että ''lie''-alkuinen potentiaali on aivan eri etymologista alkuperää kuin ''olla''-verbi muuten, että kyseessä on alkujaan kaksi eri verbiä, jotka ovat sekoittuneet toistensa paradigmaan<ref>Kaisa Häkkinen: Nykysuomen etymologinen sanakirja</ref>. Potentiaalin tunnus ''-ne'' periytyy kantauralin konjunktiivista ''-ni'', joka on [[Semantiikka|semanttisesti]] lähellä esimerkiksi germaanisten kielten [[Konjunktiivi|konjunktiiviakonjunktiivi]]a/[[Subjunktiivi|subjunktiiviasubjunktiivi]]a, mutta sitä käytettiin myös suomen kielen potentiaalin tavoin. Aines esiintyy myös mm. [[Unkarin kieli|nykyunkarissa]], jossa se on kehittynyt konditionaalin[[konditionaali]]n tunnukseksi.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://www.academia.edu/3494027/Kantauralia_ulkomaan_el%C3%A4ville_K%C3%ABnta_k%C3%A4xli_ulka_m%C3%ABxin_elapaj_%C3%BCling|nimeke=Kantauralia ulkomaan eläville|tekijä=Häkkinen, Jaakko|ajankohta=28.11.2011}}</ref>

Suomen potentiaali perustuu lähinnä [[itämurteet|itämurteisiin]]. [[Länsimurteet|Länsimurteissa]] se on harvinaisempi, joillekin länsimurteille jopa aivan täysin vieras. Näin ollen sitä ei kirjakielessä juuri esiintynyt aikana, jolloin suomen kirjakieli perustui melkein ainoastaan länsimurteisiin. Toisaalta itämurteissakaan se ei esiinny läheskään yhtä laajalti kuin nykysuomen kirjakielessä. Vielä vuonna 1880 [[E. N. Setälä]] lauseopissaan kirjoitti, että potentiaalia “ei ylimalkaan saa käyttää päälauseissa, vaan ainoastaan sivulauseissa sekä epäilevissä kysymyslauseissa”. Esimerkeiksi potentiaalin aidosta itäsuomalaisesta kansankielisestä käytöstä käyvät Setälän mukaan mm. seuraavat: "Etköhän jo itsekin huomanne, että olet väärässä." "Kun sen tehnet, saat huomenna palkan mieltäsi myöten." [[Murteiden taistelu]]n aikana, jolloin kirjakieltä muutettiin tasapuolisemmin länsi- ja itämurteita edustavaksi, osa suomen kielen kirjoittajista erehtyi luulemaan potentiaalia jonkinlaiseksi yleiseksi todennäköisyyttä ilmaisevaksi muodoksi, ja sellaiseksi potentiaali kansanmurteiden vastaisesti alkoi vakiintua varsinkin sen vaikutuksesta, että ruotsin torde + ha + supiini (ks. tämän artikkelin seuraava osio) alettiin mekaanisesti kääntää potentiaalilla. Tällaisena yleisenä epävarmuutta mutta todennäköisyyttä viestivänä muotona se sitten alettiin esittää suomen kieliopeissa. Puhutussa suomessa se on silti vieläkin huomattavasti harvinaisempi kuin kirjoitetussa.<ref name=jk />