Ero sivun ”Jean-François Lyotard” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p {{Tynkä/Filosofia}} |
Materiaalia en-w:sta |
||
Rivi 1:
'''Jean-François Lyotard''' ([[10. elokuuta]] [[1924]] – [[21. huhtikuuta]] [[1998]]) oli [[ranska]]lainen [[filosofi]] ja kirjallisuusteoreetikko. Hänet tunnetaan ennen kaikkea [[postmodernismi]]a koskevista näkemyksistään 1970-luvulla.
==Poliittinen elämä==
Lyotard kuului ranskalaiseen poliittiseen järjestöön nimeltä [[Socialisme ou Barbarie]], joka muodostettiin vuonna [[1948]] korvaamaan Neuvostoliiton uusien hallitsemismuotojen selittämisessä epäonnistunut [[trotskilaisuus|trotskilainen]] analyysi. ”Socialisme ou Barbarie” kehittyi ajan myötä anti-marxilaiseksi, ja Lyotard oli paljon esillä ”Pouvoir Ouvrier” -nimisessä ryhmässä, joka hylkäsi tämän asetelman ja erosi SoB:sta [[1963]].
==“Suurten kertomusten” kuolema==
Lyotardin tuotantoa luonnehtii universaalien, metakertomusten ja yleisyyksien vastustus. Hän on jyrkän kriittinen [[valistusaika|valistusajan]] ”universalististen” näkemyksien suhteen, ja useiden hänen teostensa tarkoitus on kaivaa maata niiden perusperiaatteiden alta, jotka luovat tällaisia yleistäviä näkemyksiä. Kuuluisin esimerkki, teoksessa ''La Condition postmoderne: Rapport sur le savoir ([[Tieto postmodernissa yhteiskunnassa]])'' ([[1979]]), on Lyotardin väite nykyajan (postmodernin yhteiskunnan) ”epäluulosta metakertomuksia kohtaan”. Metakertomukset – tai “suuret kertomukset” – ovat laajoja, yleispäteviksi pyrkiviä ja maailmaa selittäviä teorioita tai filosofioita, kuten historiallinen kehityskertomus, kristinusko, usko tieteen kykyyn saavuttaa absoluuttinen tieto tai absoluuttisen vapauden mahdollisuuteen. Lyotard väittää, että postmodernissa yhteiskunnassa ei enää uskota tällaisten kertomusten (narratiivien) voivan edustaa kaikkia tai sisältää kaikki olennainen. Olemme nykyään herkkiä erojen, moninaisuuden sekä uskomusten ja halujen yhteensopimattomuuden suhteen, ja tämän takia [[postmodernismi|postmodernia]] aikaa luonnehtii pienten kertomusten (mikronarratiivien) runsaus. Mikronarratiivien käsitteen Lyotard luo soveltamalla ja uudelleentulkitsemalla [[Ludwig Wittgenstein|Wittgensteinin]] käsitystä [[kielipeli|kielipeleistä]].
Lyotardin teoksissa “kielipelit” viittaavat merkitysyhteyksien moninaisuuteen, loputtomiin, yhteismitattomiin ja erillisiin systeemeihin, joissa merkityksiä tuotetaan ja joissa niiden kiertokulkua ohjaavat säännöt luodaan.
Kielipelit ovat vahvasti läsnä myös teoksissa ''Au juste: Conversations'' ([[1979]]) and ''Le Différend'' ([[1983]]), joissa Lyotard kehittelee postmodernia oikeudenmukaisuusteoriaa. Joidenkin mukaan mikronarratiivien ja kielipelien aiheuttama ihmisten etääntyminen ja eroaminen toisistaan romahduttaa koko etiikan. Usein ajatellaan, että yleisyys on todellisen moraalisen väitelauseen ehto: "älä varasta" on etiikan lause siinä, missä "älä varasta Antilta" ei ole. Jälkimmäinen lause on liian partikulaarinen ollakseen etiikan lause (mikä Antissa on niin erikoista?); se voi olla eettinen lause vain, jos se perustuu yleiseen lauseeseen ("älä varasta keneltäkään"). Mutta yleisyyksiä ei voida tavoittaa maailmassa, joka on kadottanut uskon metakertomuksiin, ja etiikka näyttää siten olevan mahdotonta: oikeudenmukaisuus ja epäoikeudenmukaisuus voivat tarkoittaa jotakin vain kielipelien sisällä, ja etiikan yleisyys on työnnetty ulos ikkunasta. Lyotard väittää kuitenkin, että oikeudenmukaisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden käsitteet eivät katoa postmodernismissa. Lyotardin uuden määritelmän mukaan epäoikeudenmukaista on käyttää ja soveltaa yhden kielipelin sääntöjä toiseen. Eettinen käytös liittyy tämän epäoikeudenmukaisuuden uhkan huomioimiseen sekä asioiden kunnioittamiseen niiden partikulaarisuudessa, sen sijaan että ne suljettaisiin jonkinlaiseen abstraktiin yleiskäsitekehikkoon. Täytyy siis huomioida erilainen, ''le différend''.
== Teoksia ==
| |||