Ero sivun ”Felix Wankel” versioiden välillä
[katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kielenhuoltoa koko artikkelin läpi. |
p Edelleen kh, mutta parantamisen varaa on yhä. |
||
Rivi 1:
{{Korjattava/kieli|Kielioppi ja tekstin sujuvuus kaipaa huomiota.}}
'''Felix Wankel''' ([[13. elokuuta]] [[1902]] – [[9. lokakuuta]] [[1988]]) oli saksalainen [[wankelmoottori]]n keksijä. Hän syntyi [[
Wankelin ensimmäinen työ oli lehden painaminen ja varastointi, mutta hän oli enemmän omistautunut tekniikan tutkimiseen. Kun häneltä loppuivat työt lehtipainossa, hän avasi oman työpajansa vuonna 1924 [[Heidelberg
Monen keskiluokkaisen saksalaisen elämä mullistui 1920-luvulla inflaation iskiessä Saksaan. Tänää aikana Wankel liittyi Hitlerin joukkoihin ja tapasi siellä muun muassa vaimonsa Emmy Kirnin. Vuonna 1933 Wankel paljasti Saksan korruptoituneisuutta ja joutui sen johdosta vankilaan muutamaksi kuukaudeksi Lahrnin maakunnassa. Hänet vapautettiin, kun viranomaiset huomasivat hänen kykynsä koneiden parissa.
Seuraavina vuosina hän teki töitä muun muassa [[BMW
Liittoutuneiden miehityksen aikaan Wankel aloitti salaa kirjoittamaan kirjaa kiertomäntämoottoreista. Hän onnistui jatkamaan moottoreiden kehittämistä vuonna 1951, jolloin hän meni töihin [[NSU
[[
Ensimmäinen varsinaisesti toimiva Wankel-moottori oli DKM-tyyppinen ja
Felix Wankel tutki yhdessä NSU:n kanssa kaikenlaisia näkökulmia moottoria kehitellessä, kuten tiivistys, tulpan paikka, portin ajoitus, voitelu, jäähdytys, materiaalit ja valmistuskustannukset sekä kestävyydet.
Rivi 17:
Siinä missä monet muut olivat epäonnistuneet, Wankel ja NSU saivat loistavia testituloksia yhdistämällä suunnittelun ja tieteellisen valmistuksen toisiinsa.
NSU käytti wankelmoottoria NSU Spiderissä vuodesta 1963 ja myöhemmin
== Felix Wankelin muu elämä ==
Wankel ei ollut ainoastaan teknikko, vaan menestyi myös talouselämässä. Hän perustikin yhdessä Ernst Hutzenlaubin kanssa vuonna 1957 oman Wankel GmbH -yrityksen, joka myytiin vuonna 1971 LonRho:lle 100 miljoonalla Saksan markalla
Wankelille myönnettiin monia eri kunnianosoituksia ja arvonimiä:
|