Ero sivun ”Dada” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
laajenn historiaa |
laajenn lähteen mukaan, pois nihilismi per keskustelu |
||
Rivi 10:
Dadaismi oli jo vuodesta 1913 saanut tuulta purjeisiinsa [[New York]]issa Yhdysvaltoihin muuttaneiden taiteilijoiden piirissä. Ranskalainen kuvataiteilija [[Marcel Duchamp]] sai osakseen paheksuntaa ja suosiota teoksellaan ''Alaston laskeutumassa portaita''. Hän protestoi taiteen elitismiä vastaan kokoamillaan [[readymade]]-teoksilla, jotka olivat tavallisia käyttöesineitä. Duchamp toimitti [[Beatrice Wood]]in kanssa aikakauslehtiä ''The Blind Man'' ja ''Rongwrong''. Dadaismin kauppamatkustajana toimi ranskalainen, impressionismista irtautunut taidemaalari [[Francis Picabia]], joka myi aikakauslehteään ''391'' sekä New Yorkissa että Euroopassa. Hän asettui 1920 Pariisiin ja perusti sinne dadaistisen kollektiivin. Samaan aikaan myös [[Berliini]]ssä vaikutti dadaistinen liike. <ref name="oe" /> Hieman myöhemmin myös [[Hannover]]issa ([[Kurt Schwitters]]) ja [[Köln]]issä ja oli dadaistisia epäyhteisöjä. Kölnin dadaryhmän olivat perustaneet 1920 [[Max Ernst]], [[Hans Arp]] ja yhteiskunta-aktivisti [[Alfred Grunwald]].
Ranskalainen
Dada-liikkeen katsotaan lopettaneen toimintansa vuoden 1924 jälkeen, jolloin monet sen ryhmittymistä joko lopettivat toimintansa tai valitsivat uusia taideteoreettisia suuntauksia. Monet, mukaan lukien Tristan Tzara, löysivät uuden innostuksensa esimerkiksi [[surrealismi]]n parista. Cabaret Voltaire hylättiin, ja vasta vuonna 2002 sen valtasi uusdadaisteiksi itseään kutsuva ryhmä. Heidät kuitenkin häädettiin ja Cabaret Voltairesta tuli museo, joka omistettiin dadan ja dadaliikkeen historialle.
Vuonna 2005 Ranskassa järjestettiin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1966 pelkästään dadaa koskeva näyttely. Pariisin modernin taiteen museosta [[Pompidou-keskus|Centre Pompidousta]] näyttely jatkoi [[Yhdysvallat|Yhdysvaltoihin]] ensin [[National Gallery of Art]] -museoon [[Washington (DC)|Washingtoniin]] ja sieltä [[New York]]in [[Museum of Modern Art]]iin, jossa näyttely loppui 2006.
Rivi 20:
Nimen ”dada” alkuperä on epäselvä. Jotkut katsovat sen olevan merkityksetön sana. Toisten mielestä se tulee romanialaisten taiteilijoiden Tristan Tzaran ja [[Marcel Janco]]n usein käyttämästä romaniankielisestä sanaparista ”Da, da” – joka tarkoittaa ”kyllä, kyllä”. Joidenkin väittämien mukaan Zürichiin kokoontunut taiteilijaryhmä, jonka tarkoituksena oli perustaa uusi suuntaus, valitsivat nimen satunnaisesti pistämällä ranska-saksa-sanakirjaa summanmutikassa ja valitsemalla nimen, johon osuisivat. ”Dada” on [[Ranskan kieli|ranskassa]] lastenkielinen nimitys keppi- tai keinuhevoselle. Ranskan kielessä on myös ilmaisu ”''c’est mon dada''” – se on harrastukseni.
==
Kannattajiensa mukaan dada ei ollut taidetta, se oli [[antitaide]]tta. Dadan tehtävä oli olla kaiken sen vastakohta, mitä taide edusti. Taiteeseen kuului estetiikka, dada hylkäsi sen. Jos taiteessa oli tarkoitus olla edes piilevä merkitys, dadan pyrkimys oli olla täydellisen viestitöntä – dadan tulkinta riippuu täysin katsojasta. Jos taiteen tehtävä oli olla sovittelevaa, dadan tehtävä oli loukata. Ehkä siinä tapauksessa on ironista, että dada oli nykytaiteen edeltäjä. Dadasta tuli taiteen ja maailman kommentaattori, joka siten muuttui itsekin taiteeksi.
Dadan luonteenomaisiin menetelmiin kuului [[kollaasi]], jossa luotiin uusia teoksia hävittämällä vanhoja. Niinpä Hans Arp vuonna 1916 repi yhden [[Guassi|guassinsa]]. Repiminen tuotti palasia, joiden satunnaisista paikoista muodostui kuvio. Uusi teos syntyi, kun Arp liimasi ne satunnaisille paikoilleen. Myös valokuvamontaasi tarjosi mahdollisuuksia, esimerkiksi Saksan dadaisteille maan keisarin pilkkaamiseen. Montaaseja tehtiin myös leikkaamalla osia sanomalehdistä.<ref name="oe" />
== Dada ja nihilismi ==▼
Dada ei lyhyen olemassaolonsa aikana tuottanut kovinkaan paljon merkittäviä taideteoksia. Asenteena se on kuitenkin jatkanut olemassaoloaan. Taiteilijan subjektiivisuus tarkoitti, että hänen ei tarvinnut kuvata aiheita objektiivisesti. Niinpä Picabia rikkoi kameran, ja sanoi sen olevan valokuvaaja [[Alfred Stieglitz|Alfred Stieglitzin]] muotokuva. <ref name="oe" /> Dadaliikkeen taiteilijat olivat turhautuneet taiteeseen, taidehistoriaan ja historiaan ylipäätään. Monet heistä olivat [[Ensimmäinen maailmansota|ensimmäisen maailmansodan]] veteraaneja, jotka olivat tulleet [[Kyynisyys|kyyniseksi]] ihmisyyttä kohtaan nähdessään mitä ihminen kykeni tekemään toiselle ihmiselle Euroopan taistelukentillä.
Dadan perusta on järjettömyys. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen dada oli keino ilmaista hämmennystä, jota moni ihminen tunsi maailman käännyttyä ylösalaisin. Dada ei yritä löytää merkitystä epäjärjestyksestä, vaan hyväksyy sen luonnollisuutena. Monet löysivät tämän epäjärjestyksen dadan kautta ja käyttivät sitä ilmaistakseen tyytymättömyytensä aikaisemman järjestyksen estetiikalle ja sen aiheuttamalle tuholle. Hylkäämällä tähän tapaan perinteisen kulttuurin ja estetiikan he pyrkivät saavuttamaan henkilökohtaisen ymmärryksen ympäröivän maailman todellista luontoa kohtaan.{{Kenen mukaan}}
Rivi 58:
{{Länsimainen taide}}
[[Luokka:Taidesuuntaukset]]
| |||