Ero sivun ”Hawkwind” versioiden välillä

| kotisivu = [http://hawkwind.com www.hawkwind.com]

| jäsenet = {{Yhtye/tietorivi|[[Dave Brock]]|[[kitara]], [[laulu]], [[syntetisaattori]]}}

<!-- -->{{Yhtye/tietorivi|[[Richard Chadwick]]|[[rummut]], [[lyömäsoittimet]], [[sekvensseri]]t}}

| entiset jäsenet =

| levy-yhtiö = [[Liberty Records]]<br>[[United Artists Records]]<br>[[EMI]]<br>[[Charisma Records]]<br>[[Bronze Records]]<br>[[Radio Corporation of America|RCA]] / Active<br>[[Flicknife Records]]<br>[[GWR Records]]<br>[[Virgin Records]]<br>[[Griffin Music]]<br>[[Dojo Records]]<br>[[Castle Communications]]<br>[[Essential (levy-yhtiö)|Essential]]<br>[[Emergency Broadcast System Records]]<br>[[Voiceprint Records]]<br>[[Atomhenge Records]]<br>[[Cherry Red Records]]

==Historia==

 

 

Yhtye perustettiin vuonna 1969, kun Famous Cure -nimisessä psykedeelisessä blues-yhtyeessä soittaneet kitaristit [[Dave Brock]] ja [[Mick Slattery]] tapasivat basisti [[John Harrison (muusikko)|John Harrison]]in, joka heidän tavoin oli kiinnostunut elektronisen musiikin mahdollisuuksista. Mukaan saatiin 17-vuotias rumpali [[Terry Ollis]] lehti-ilmoituksen kautta<ref name="palsta3">[http://www.saunalahti.fi/freak5/palsta3.gif Hawkwind-artikkeli Soundi-lehdessä, 1983, palsta 3]</ref> ja [[Nik Turner]] (saksofoni, huilu) ja [[Dik Mik]] (elektroniset soittimet), Brockin vanhat ystävät [[Lontoo]]n [[Notting Hill]]in hippialueilta, tulivat ensin roudareiksi, mutta nousivat pian yhtyeen kokoonpanoon<ref name="palsta4">[http://www.saunalahti.fi/freak5/palsta4.gif Hawkwind-artikkeli Soundi-lehdessä, 1983, palsta 4]</ref>. Yhtyeen nimeksi tuli ensin Group X, sittemmin Hawkwind Zoo ja lopulta Hawkwind. Nimen lähteeksi on mainittu joko egyptiläinen mytologia tai Nik Turnerin vatsavaivat ja "haukkamainen" yskintä<ref>[http://www.starfarer.net/lpnotes9.html ''Greasy Truckers Party'' -albumin kansiteksti Starfarer-sivustolla]</ref><ref name="palsta2">[http://www.saunalahti.fi/freak5/palsta2.gif Hawkwind-artikkeli Soundi-lehdessä, 1983, palsta 2]</ref>.

Kesäkuussa 1971 Hawkwind esiintyi [[Glastonbury Festival|Glastonburyn ilmaisfestivaaleilla]] 12 000 ihmiselle. Festivaaleilla esiintyi myös [[underground]] rock -yhtye [[Pink Fairies]], jonka jäsenet olivat läheisiä ystäviä Hawkwindin kanssa. Yhtyeiden yhteisiä kokoontumisia kutsuttiinkin nimellä Pinkwind. Hawkwindista tulikin vuosien aikana vakioesiintyjä Britannian vaihtoehto- ja ilmaisfestivaaleilla.

 

 

Vuoden 1971 syksyllä julkaistiin yhtyeen toinen albumi ''[[In Search Of Space]]'', joka menestyi ensilevyä paremmin nousemalla top-20:een Isossa-Britanniassa. Albumilla yhtyeen musiikki oli jykevöitynyt raskaampaan suuntaan kuten myöhemmin klassikoksi noussut "Master of the Universe" -kappale osoittaa. Yhtyeeseen oli nauhoitusten aikana tullut mukaan syntetisaattoria soittava [[Del Dettmar]], joka oli otettu alun perin Dik Mikin tilalle tämän poistuttua väliaikaisesti yhtyeestä. Dettmar oli myös toiminut yhtyeen keikkamiksaajana ja roudarina. Vaikeaksi persoonaksi osoittautunut<ref>[http://www.saunalahti.fi/freak5/palsta7.gif Saunalahti.fi]</ref> basisti Dave Anderson erotettiin levyn julkaisun aikoihin ja hänen tilalleen tuli Dik Mikin ystävä<ref name="egos">[http://www.starfarer.net/intvw999.html The Egos Have Landed -artikkeli Starfarer-sivustolla]</ref> [[Lemmy Kilmister|Ian ”Lemmy” Kilmister]], joka oli soittanut muun muassa yhtyeissä The Rockin' Vicars ja Opal Butterfly.

Vuoden 1975 toukokuussa Hawkwindin ollessa [[Yhdysvallat|Yhdysvaltain]] kiertueella Lemmy Kilmister joutui pidätetyksi [[Kanada]]n rajalla. Tullimiehet olivat löytäneet häneltä valkoista jauhetta, jota he luulivat [[kokaiini]]ksi, vaikka se olikin vielä tuolloin laillista [[amfetamiini]]a<ref name="lemmy2">[http://www.starfarer.net/lemmhddb.html Artikkeli "Lemmy, Motorhead & Dave Brock" Starfarer-sivustolla]</ref>. Tästä huolimatta Kilmister erotettiin yhtyeestä hänen päästyään putkasta ja hänen tilalleen otettiin ex-[[Pink Fairies]]-kitaristi [[Paul Rudolph]]. Kilmisterin erottamisen takana olivat Nik Turner, jonka mielestä Kilmisterin huoleton elämäntyyli ei sopinut yhtyeen ilmapiiriin<ref name="lemmy2"/> ja Kilmisterin mukaan rumpalit Powell ja King, jotka olivat saaneet määräysvaltaa yhtyeen sisäpiirissä<ref name="lemmy"/>. Kilmister perusti vielä samana vuonna [[Motörhead]]-yhtyeen, jonka hän nimesi viimeiseksi jääneen Hawkwind-sävellyksensä mukaan.

 

 

Syksyllä 1975 Robert Calvert nousi [[Reading Festival|Readingin festivaaleilla]] lavalle yhtyeen keikalla ja muutamaa kuukautta myöhemmin hän liittyi jälleen vakituiseksi jäseneksi yhtyeeseen ottaen sanoitus- ja lauluvastuun. Myös yhtyeen manageri (Doug Smithin tilalle tuli Tony Howard, tosin Smith palasi manageriksi pari vuotta myöhemmin) ja levy-yhtiö vaihtuivat. Vuonna 1976 uudella [[Charisma (levy-yhtiö)|Charisma]]-levymerkillä julkaistu ''[[Astounding Sounds Amazing Music]]'' -albumi jakoi fanit, kriitikot ja myös yhtyeen itsensä kahtia erilaisten, uusien vaikutteiden vuoksi.

Keväällä 1979 julkaistiin jo vuotta aiemmin koottu ''[[PXR 5]]'' -albumi, viimeinen Charisma-merkille, joka sisälsi kokoonpanon Calvert/Brock/House/King/Shaw live- ja studioraitoja vuosilta 1977–1978. Hawklords vieraili vielä studiossa keväällä 1979 kokoonpanolla Dave Brock, Harvey Bainbridge ja Steve Swindells sekä rumpaleina toimivat Simon King ja [[Mick Smith]]. Näitä nauhoituksia (esim. "Valium Ten") on julkaistu useilla kokoelma-albumeilla.

 

 

[[Tiedosto:Dave-Brock-Hawkwind.jpg|thumb|Dave Brock Cornwallissa 1982.]]

Uutta kosketinsoittajaa ei otettu (Brock ja Bainbridge hoitivat kosketinsoitinosuudet) ja rumpuihin palasi Hawklords-vaiheessa mukana ollut Martin Griffin. Sopimus Bronze-yhtiön kanssa päättyi edelliseen albumiin ja uuden, kolmen albumin sopimuksen yhtyeelle tarjosi Rockfield-studioiden omistaja Kingsley Ward, joka omisti [[Radio Corporation of America|RCA:n]] alaisuudessa toimivan Active Records-levymerkin<ref>''Sonic Attack'' -albumin remasteroidun version kansiliite</ref>. Yhtye julkaisi albumit ''[[Sonic Attack]]'' (1981), ''[[Church Of Hawkwind]]'' (1982) ja ''[[Choose Your Masques]]'' (1982), joista varsinkin kaksi viimeksi mainittua veivät yhtyeen musiikkia entistä enemmän elektronisempaan suuntaan. Kyseiset albumit menestyivät kohtalaisesti nousten Britannian albumilistan top-20:n tienoille ja yhtye esiintyi mm. [[Glastonbury]]n festivaaleilla sekä [[Castle Donington]]in [[Monsters of Rock]] -tapahtumassa vuonna 1982. Yhtyeen taustavaikuttajana jo alkuajoista lähtien toiminut Michael Moorcock teki sanoituksia ''Sonic Attack''- ja ''Choose Your Masques''&nbsp;-albumeille ja vieraili joissain yhtyeen konserteissa ja myös ''Choose Your Masques''illa vieraillut entinen jäsen Nik Turner liittyi yhtyeen kokoonpanoon vakituiseksi jäseneksi albumin kiertueella. Rumpali Martin Griffin erosi yhtyeestä vuoden 1982 kiertueen jälkeen.

 

 

Vuosina 1983–1985 yhtyeessä ei vältytty miehistönvaihdoksilta. Hawkwind oli kokeillut Griffinin lähdettyä monia rumpaleita (mm. Andy Anderson, Clive Deamer, Rik Martinez, John Clark, Rob Heaton sekä paluuta yrittänyt Simon King) kunnes päätyi [[Danny Thompson]]iin<ref name="chronicle">''Chronicle of the Black Sword'' -albumin remasteroidun version tekstiliite</ref>. Kotidemoillaan rumpukonetta käyttänyt Dave Brock kyllästyi useimpien rumpalien kyvyttömyyteen pitää rumpukomppia oikeassa tahdissa ja tämän vuoksi yhtye testasi useita rumpaleita. Bainbridgen siirryttyä pysyvästi kosketinsoittimiin basistiksi tuli nuori [[Alan Davey]], joka oli kova Hawkwind-fani ja jonka esikuvana oli ollut yhtyeessä bassoa aiemmin soittanut [[Lemmy Kilmister]]. Ennen Daveyta basistina oli käynyt tuuramassa ex-jäsen Dave Anderson. Myös Nik Turnerin Inner City Unit&nbsp;-yhtyeessä soittanut "Dead" Fred Reeves soitti kosketinsoittimia jonkin aikaa vuosina 1983–1984. Levy-yhtiö RCA:n lopetettua yhteistyön yhtyeen kanssa vuonna 1983 Hawkwind teki sopimuksen riippumattoman [[Flicknife Records]]in kanssa, joka oli julkaissut arkisto- ja live-materiaaleihin pohjautuvia Hawkwind-kokoelmia (''[[Zones]]'' (1983), ''[[This Is Hawkwind Do Not Panic]]'' (1984)).

Marraskuussa 1985 julkaistu uusi studioalbumi ''[[Chronicle Of The Black Sword]]'' oli yksi yhtyeen kunnianhimoisimpia projekteja. Se perustui Michael Moorcockin [[Elric]]-saagaan<ref name="chronicle"/> ja sen pohjalta tehtiin kiertue näyttävine lavasteineen ja hahmoineen<ref>[http://www.sflare.com/archives/black-blade-heavy-metal/ Artikkeli kiertueesta (linkki rikki, 2012)]</ref>. Albumin musiikki lähenteli aiempaa enemmän valtavirran rockia ja se ja myös kiertue saivat hyvän vastaanoton Britannian musiikkilehdistössä<ref name="chronicle"/>. Suurta hittiä ei albumista kuitenkaan tullut (Britannian listasijoitus 60.), vaikka se sisälsi kaupallista potentiaalia omaavaa materiaalia (esim. kappale "Needle Gun"). Tähän vaikutti riippumaton Flicknife Records, jolla ei ollut suuren levy-yhtiön koneistoa taustalla, ja esim. Pohjois-Amerikassa albumi julkaistiin virallisesti vasta 1990-luvulla.

 

 

Kiertueen jälkeen julkaistiin tupla-livealbumi ''[[Live Chronicles]]'' sekä video ''The Chronicle Of The Black Sword'', jotka oli taltioitu vuoden 1985 joulukuun Hammersmith Odeonin konserteissa. Levy-yhtiö oli jälleen vaihtunut, tällä kertaa manageri Doug Smithin perustamaan [[GWR Records]]iin. Vuoden 1987 alkupuoliskolla Flicknife julkaisi arkistomateriaalia sisältävän ''[[Out & Intake]]''&nbsp;-albumin, joka sisälsi studio- ja live-materiaalia vuosilta 1982 ja 1986.

Uudeksi rumpaliksi oli tullut ilmaisfestivaaliyhtyeissä soittanut<ref name="recent"/> [[Richard Chadwick]]. Chadwick tunsi yhtyeen jäsenet entuudestaan ja Brock pyysi häntä liittymään yhtyeeseen. Yhtyeeseen liittyi myös naislaulaja, [[Bridget Wishart]], joka oli Chadwickin tuttuja. Kokoonpanoon palasi, tosin vierailijan statuksella, myös yhtyeessä 1970-luvulla vaikuttanut kosketinsoittaja Simon House. Tämä kokoonpano julkaisi albumit ''[[Space Bandits]]'' (1990) ja osittain livenä nauhoitetun ''[[Palace Springs]]'' (1991). Albumit veivät yhtyeen musiikkia entistä enemmän elektronisen ([[ambient]]) musiikin suuntaan. Näihin aikoihin yhtye sai uutta nostetta uralleen uusien [[alternative]]-yhtyeiden mainitessa bändin esikuvikseen, ja Hawkwind teki vuonna 1989 ensimmäisen Yhdysvaltain kiertueensa sitten vuoden 1978<ref name="recent"/>. Bainbridge (perhesyyt) ja Wishart (erimielisyydet yhtyeen jäsenten kanssa) poistuivat yhtyeestä vuonna 1991<ref name="recent"/>.

 

 

Hawkwind jatkoi kolmimiehisenä (Brock, Chadwick, Davey) käyttäen runsaasti ohjelmoituja syntetisaattoreita ja sekvenssereitä live-keikoillaan pystyäkseen muodostamaan elektronisen taustan musiikkiin. Trio julkaisi albumit ''[[Electric Tepee]]'' (1992) ja ''[[It Is the Business of the Future to Be Dangerous]]'' (1993). Varsinkin jälkimmäisellä albumilla oli runsaasti vaikutteita [[ambient]]- ja [[techno]]-musiikista. Kyseiset albumit julkaistiin Essential-levymerkillä ja vuonna 1993 yhtye perusti yhdessä manageri Doug Smithin kanssa [[Emergency Broadcast System Records]]in, joka julkaisi Hawkwindin ja siihen liittyvien artistien levyjä aina vuoteen 1997 asti. Vuonna 1993 nähtiin myös mielenkiintoinen kollaboraatio kun Hawkwind levytti "The Rolling Stones"&nbsp;-yhtyeen "Gimme Shelter"&nbsp;-kappaleen yhdessä ex-malli ja laulajatar [[Samantha Fox]]in kanssa kodittomien hyväksi julkaistulle EP:lle<ref name="recent"/>.

Vuosikymmenen lopulla yhtyeen ja manageri [[Doug Smith]]in yhteistyö ja samalla myös levytyssopimus päättyi ja yhtye teki uuden levytyssopimuksen arkistomateriaaleihin keskittyneen [[Voiceprint]]-yhtiön kanssa. Yhtiö julkaisi vuonna 1997 nauhoitetun ''[[Hawkwind 1997]]'' -livealbumin tammikuussa 1999.

 

 

Uuden vuosituhannen alussa helmi-maaliskuussa 2000 yhtye teki kiertueen [[Uusi-Seelanti|Uudessa-Seelannissa]] ja [[Australiassa]]. Kokoonpanona tuolloin oli Brock, Chadwick, Richards sekä vierailijoina [[Simon House]], [[Harvey Bainbridge]] ja basisti Steve Taylor, joka tuurasi Ron Treeta.

Vuoden 2002 joulukuussa yhtyeen perinteisen joulukiertueen päätöskonsertti Walthamstowssa nauhoitettiin ja julkaistiin vuonna 2004 nimellä ''[[Spaced Out In London]]''. Tuolloin yhtyeen ydintrion (Brock, Davey, Chadwick) lisäksi yhtyeessä mukana olivat paluun tehnyt kosketinsoittaja Tim Blake ja [[shock rock]] -laulaja Arthur Brown. Vuoden 2004 kesällä Hawkwind esiintyi [[Suomi|Suomessa]] [[Ruisrock]]-festivaaleilla ja tuolloin lavalla vieraili ex-basisti Lemmy Kilmister kappaleessa "Silver Machine".

 

 

Hawkwind julkaisi 2000-luvun ensimmäisen studioalbuminsa, vahvasti elektroniseen musiikkiin suuntautuneen ja myös hyvän vastaanoton saaneen<ref name="recent"/> ''[[Take Me To Your Leader]]''&nbsp;-albumin vuonna 2005. Yhtyeen ydinkokoonpanon muodostivat tuolloin Brock, Davey, Chadwick sekä uusi kosketinsoittaja [[Jason Stuart]]. Vierailijoina albumilla olivat mm. Simon House ja Arthur Brown. Vuonna 2006 julkaistiin uutta sekä arkistomateriaalia sisältävä dual disc (CD/DVD) ''[[Take Me To Your Future]]''.

*''All Aboard the Skylark'' 2019

*''Carnivorous'' (nimellä Hawkwind Light Orchestra) 2020

*''Somnia'' 2021