Ero sivun ”John Lindsay, Crawfordin 20. jaarli” versioiden välillä

Vuonna 1735 hän liittyi vapaaehtoisena prinssi [[Eugen Savoijilainen|Eugen Savoijilaisen]] itävaltalaisiin ja osallistui [[Puolan perimyssota|Puolan perimyssodan]] [[Klausenin taistelu]]un. Hän siirtyi [[Venäjän keisarillinen armeija|Venäjän keisarilliseen armeijaan]] taistelemaan [[Osmanien valtakunta]]a vastaan [[Venäjän–Turkin sota (1735–1739)|Venäjän–Turkin sodassa]]. Hän oli mukana [[Burkhard Christoph von Münnich]]in vuoden 1738 sotaretkellä. Vuonna 1739 hän palveli taas Venäjän liittolaisen Itävallan joukoissa ja osallistui [[GrotskanGrockan taistelu]]un, jossa hän haavoittui vaikeasti. Hänet leikattiin [[Belgrad]]issa ja hän toipui, mutta hänen haavansa ei parantunut koskaan täydellisesti. Toipilasaikanaan hän kirjoitti kuvauksen GrotskanGrockan taistelun vaiheista sekä osallistui kirjeitse skotlantilaisen ''Black Watch'' -nimellä tunnetun linjajalkaväkirykmentin kehittämiseen.<ref name="LEIGHTON"/><ref name="W&P"/>

Lindsay osallistui [[Itävallan perimyssota]]an ja oli mukana [[Dettingenin taistelu]]ssa 1743. Hän yleni prikaatinkenraaliksi 1744 ja kenraalimajuriksi 1745. Samana vuonna hän oli mukana tappioon päättyneessä [[Fontenoyn taistelu]]ssa, jossa hän organisoi tappion kärsineet joukot perääntymään hyvässä järjestyksessä. Vuonna 1746 hän osallistui [[Rocouxin taistelu]]un. Vuonna 1747 hän yleni kenraaliluutnantiksi ja hänestä tuli 3. rakuunarykmentin (nimellä ''Scots Greys'') komentaja. Tässä tehtävässä hän toimi kuolemaansa saakka. John Lindsay kuoli jouluna 1749 GrotskassaGrockassa saamansa vamman [[komplikaatio]]on.<ref name="LEIGHTON">Leighton 1840, s. 258-259</ref>

Hänen palvelijansa Henry Köpp pelasti hänet GrotskanGrockan taistelun aikana, ja julkaisi hänen muistelmansa vuonna 1753.