Ero sivun ”Inkeriläiset” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→Elokuva ja muu kulttuuri: Inkeriläiset – unohdetut suomalaiset -näyttely |
p kirjoitusvirheen korjaus ja yhdyssanakorjaus |
||
Rivi 188:
Seppo Tiitinen ilmoitti 9. maaliskuuta 1990 Felix Karaseville Suomen olevan halukas vastaanottamaan suomalaisia paluumuuttajia Neuvostoliiton alueelta. Ensisijaisesti paluu koskisi karjalaisia ja inkeriläisiä, joiden Neuvostoliiton [[Sisämaanpassi|sisämaan passissa]] lukisi kansallisuutena suomalainen ja [[Suomen kieli|suomen kielen]] taito.<ref name="viite1" />
8. huhtikuuta 1990 [[kansliapäällikkö]] [[Juhani Perttunen]] kokosi eri
[[Suomen tasavallan presidentti|Presidentti]] Mauno Koivisto antoi keväällä 10. huhtikuuta 1990 julkisuudessa [[Ajankohtainen kakkonen|Ajankohtaisen kakkosen]] suorassa televisiolähetyksessä lausunnon, jossa hän totesi, että inkerinsuomalaisia voidaan pitää ulkosuomalaisina paluumuuttajina, josta paluumuutto käytännössä alkoi.<ref name="viite1" /> Koiviston lausunnon motiivina pidettiin yleisesti hyvittää inkeriläisten joukkopalautusta [[Jatkosota|Jatkosodan]] jälkeen Suomesta Neuvostoliittoon, joka oli tapahtunut vilpillisesti ja valheellisesti uskottelemalla paluusta omille kotiseuduille Inkeriin. Todellinen motiivi oli kuitenkin [[Tarton rauha]]nsopimuksessa vuonna 1920 pöytäkirjaan merkitty inkeriläisten kulttuuriautonomia, joka herätti katteetonta kansallistunteen nousua Inkerissä ja jota ei voitu vallitsevissa olosuhteissa millään tapaa tukea Suomesta käsin. Neuvostoliitto kosti kansallistunteen nousun ryhtymällä vainoamaan ja karkottamaan inkeriläisiä Neuvostoliiton sisäosiin. Koiviston mukaan kulttuuriautonomiasta sopiminen oli Suomen valtiolta katteeton lupaus inkeriläisille, josta he joutuivat myöhemmin kärsimään Neuvostoliitossa, joka harjoitti alueella reuna-
=== Muuton ehdot ===
| |||