Ero sivun ”Veijariromaani” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p f |
lähteetömän tilalle tieteen termipankin artikkeli lievästi muotoiltuna Merkkaus: Linkki täsmennyssivulle |
||
Rivi 1:
'''Veijariromaani''' eli '''pikareskiromaani''' kuvaa usein näennäisen omaelämäkerrallisessa muodossa kuvitteellisen tai historiallisen henkilön seikkailuja, vastoinkäymisiä ja urotekoja parodiseen ja satiiriseen tyyliin.<ref name= TTP>[https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:veijariromaani Veijariromaani,] Tieteen termipankki, viitattu 28.9.2021</ref>
Veijariromaaneissa on yleistä purevan kriittisen kuvan antaminen ajan tavoista ja yhteiskunnallisista oloista. Esitystapa on yleensä episodimainen: usein tarinan rungon muodostaa matkanteon kuvaus. Veijariromaanin päähenkilö ei ole varsinaisesti pahantekijä tai rikollinen, sen sijaan hän vastaa maailman pahuuteen juonikkuudella selviytyäkseen ympäristön tuottamista ongelmista. Koska veijarilla ei ole käytettävissään voimakeinoja, hänen on turvauduttava juoniin, huijauksiin ja kepposiin. Hän hyödyntää empimättä vallanpitäjien ja mahtimiesten heikkouksia. Veijari ei toimi suunnitelmallisesti eikä välttämättä aina tavoittele sosiaalista nousua tai pyri parantamaan maailmaa. Veijari on ollut erityisesti satiirikkojen suosima henkilöhahmo paljastaessaan vallanpitäjien ja nousukkaiden naurettavuuksia. Jo [[Kreikkalainen komedia|antiikin komedioissa]] veijarihahmo esiintyi usein sivuhenkilönä. Päähenkilöksi veijari on noussut varsinkin sellaisina aikoina, jolloin yhteiskunta on ollut voimakkaassa murrosvaiheessa.<ref name= TTP/>
Pikareskiromaani syntyi Espanjassa 1500-luvun puolivälissä tarkoituksellisesti kehiteltynä vastagenrenä ritariromaanille ja sen harhailevalle, haavemaailmassa elävälle sankarille. Pseudoautobiografisena pikareskiromaanin tapahtumat myötäilevät sankarin (espanjan ''picaro'' = 'ratsastaja') monipolvista vaellusta ja antavat sen kautta humoristis-satiirisen kuvan maailmasta. Veijarityylin (''gusta picaresca'') varhainen edustaja oli tuntemattoman tekijän romaani ''La vida de Lazarillo de Tormes'' (1554). Muita varhaisia klassikkoja ovat [[Mateo Alemán]]in ''La Vida del picaro Guzman de Alfarache'' (1599–1604), sekä lajin tunnetuin klassikko, [[Miguel de Cervantes Saavedra]]n ''El ingenioso hidalgo don Quijote de la Muncha'' (1605, 1615, ''[[Don Quijote|Don Quijote manchalainen, surullisen hahmon ritari]]''). Veijariromaanin sankarina on esiintynyt myös naisia, jotka käyvät veijarimaisesta seikkailusta toiseen pyrkien valloittamaan mahdollisimman paljon varakkaita miehiä, kuten [[Francisco López de Úbeda]]n romaanissa ''La pícara Justina'' (1605).<ref name= TTP/>
Pikareskiromaanin sankari ei yleensä kehity, joten tässä suhteessa se eroaa ratkaisevasti kehitysromaanista. Pikareskiromaanin päähenkilö on tyypillisesti orpo tai jollakin tavalla sivullinen, vakiintumaton ja alituiseen liikkeessä niin maantieteellisesti kuin sosiaalisestikin. Lajin kehityksen ja suosion taustana on nähty keskiaikaisen säätyjärjestelmän rappeutuminen, jolloin raha mahdollisti yhteiskunnallisen nousun ja alemmat kansanosat alkoivat epäillä ylempiensä moraalia.<ref name= TTP/>
[[Thomas Nashe]] perusti teoksellaan ''The Unfortunate Traveller, or, The Life of Jacke Wilton'' (1594) englantilaisen seikkailullisen veijariromaanin tyypin (''rogue story''). Saksan kirjallisuuden tunnetuin veijariromaani on [[Hans Jacob von Grimmelshausen]]in ''Der abenteurliche Simplicissimus Teutsch'' (1669, ''[[Seikkailukas Simplicissimus]]''), jonka innoittamana julkaistiin muitakin "simplikiaanisia" kirjoja, kuten [[Johan Beer]]in ''Der simplicianische Weltkucker'' (1677–1679) ja [[Daniel Speer]]in ''Der Ungarische oder Dacianische Simplicissimus'' (1683). Tunnettuja veijariromaaneja ovat myös ranskalaisen [[Alain-René Lesage]]n ''Histoire de Gil Blas de Santillane'' (1715–1735, ''Kavaljeerin muistelmat'') sekä englantilaisten [[Daniel Defoe]]n ''[[Moll Flanders]]'' (1722, suom.), [[Henry Fielding]]in ''Jonathan Wild'' (1743), [[Tobias Smollett]]in ''The Adventures of Roderick Random'' (1748) ja [[William Thackeray]]n ''The Luck of Barry Lyndon'' (1844).<ref name= TTP/>
Veijariromaanit olivat tavallista suositumpia ensimmäisen ja toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Nykyajan veijariromaaneissa on perinteiselle veijarihahmolle tuntemattomia moralistin ja anarkistin piirteitä. He ikään kuin edustavat viattomuutta ja kriittistä ajattelua turmeltuneen ja vieraannuttavan maailman keskellä. Moderneja veijariromaaneja ovat esimerkiksi tšekki [[Jaroslav Hasek]]in ''Osudy dobrého vojaka Svejka za svétové valky'' (1920–1923, ''[[Kunnon sotamies Svejkin seikkailut maailmansodassa]]''), yhdysvaltalaisten [[John Steinbeck]]in ''Tortilla Flat'' (1935, ''[[Ystävyyden talo]]'') ja [[Saul Bellow|Saul Bellow'n]] ''The Adventures of Augie March'' (1953, ''Augie Marchin kiemurat'') sekä saksalaisten [[Thomas Mann]]in ''Bekenntnisse des Hochstaplers Felix Krull'' (1954, ''Huijari Felix Krul''l), [[Günter Grass]]in ''Die Blechtrommel'' (1959, ''Peltirumpu'') ja [[Heinrich Böll]]in ''Ansichten eines Clowns'' (1963). Mannin teoksessa – kuten veijariromaaneissa usein – korostetaan huijariuden ja taiteilijuuden yhteyttä. ''Peltirummun'' rumpali Oskar Matzerath on varsin perinteinen veijarityyppi: hän lopettaa kasvamisensa kolmivuotiaana ja tarkkailee yhteiskuntaa kääpiöperspektiivistä saattaen naurettaviksi kaikki ideologiat.<ref name= TTP/>
Suomen kirjallisuudessa lajin piiriin ovat luettavissa muun muassa [[Maiju Lassila]]n ''Kuolleista herännyt'' (1916), [[Pentti Haanpää]]n ''Taivalvaaran näyttelijä'' (1938), [[Veikko Huovinen|Veikko Huovisen]] ''Rauhanpiippu'' (1956) ja ''[[Lampaansyöjät]]'' (1970), [[Martti Larni]]n ''[[Neljäs nikama|Neljäs nikama eli veijari vastoin tahtoaan]]'' (1957), [[Heikki Turunen|Heikki Turusen]] ''[[Simpauttaja]]'' (1973), [[Arto Paasilinna]]n ''[[Jäniksen vuosi]]'' (1975) ja ''[[Onnellinen mies]]'' (1976), [[Juhani Peltonen|Juhani Peltosen]] ''[[Elmo]]'' (1978) ja [[Rosa Liksom]]in ''Kreisland'' (1996). Tunnettuja veijarihahmoja ovat esimerkiksi Mikko Vilkastus [[Aleksis Kivi|Aleksis Kiven]] komediassa ''[[Nummisuutarit]]'' (1864), Hoppulainen [[Minna Canth]]in näytelmässä ''[[Murtovarkaus (näytelmä)|Murtovarkaus]]'' (1883), pastori Nyman [[Maria Jotuni]]n romaanissa ''Arkielämää'' (1909) ja sotamies Honkajoki [[Väinö Linna]]n ''[[Tuntematon sotilas|Tuntemattomassa sotilaassa]]'' (1954).<ref name= TTP/>
==Lähteet==
{{Viitteet}}
{{tynkä/Kirjallisuus}}
| |||