Ero sivun ”Sodexo” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kotivalo (keskustelu | muokkaukset)
liikevaihto 2019, lähteistys ja lähteetön-mallineen poisto
Kotivalo (keskustelu | muokkaukset)
mainitaan tärkein kilpailija
Rivi 3:
Sodexolla on 460 000 työntekijää 72 maassa ja se on maailman 19. suurin työnantaja. Sodexo-konserni on noteerattu sekä [[Pariisin pörssi|Pariisin]] että [[New Yorkin pörssi|New Yorkin pörsseissä]]. Yhtiön liikevaihto oli 20,4 miljardia euroa elokuun 2018 lopussa päättyneellä tilikaudella. Yhtiö on laajentunut mm. yritysostoin.
 
Sodexo työllistää Pohjoismaissa (Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska) noin 11&nbsp;000 työntekijää. Heistä noin 2 000 työskentelee Suomessa. Sodexon edeltäjä Suomessa oli vuonna 1979 perustettu [[Polarkesti]]. Sodexo Oy:n liikevaihto oli elokuun lopussa 2019 päättyneellä tilikaudella 139 miljoonaa euroa, mikä teki siitä Suomen toiseksi suurimman ravitsemisalan yrityksen [[Compass Group]]in jälkeen<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Marski, Lea | Nimeke = Matkailun suuntana kestävä ja turvallinen tulevaisuus| Vuosi =2021 | Luku = Liite 2. Liikevaihdoltaan suurimmat majoitus- ja ravitsemistoimialan yritykset| Sivu = 78| Selite = TEM toimialaraportit 2021:1| Julkaisija =Työ- ja elinkeinoministeriö | Isbn = 978-952-327-773-1 | www = https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162841/TEM_2021_01_t.pdf | Tiedostomuoto = PDF| Viitattu = 8.9.2021 }}</ref>.
 
== Kritiikkiä ==
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Sodexo