Ero sivun ”Sortokausien aktivismi” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p muotoilua |
|||
Rivi 4:
[[Tiedosto:Konni_Zilliacus_1880.jpeg|thumb|upright|Konni Zilliacus.]]
Eräs Suomen historian tutkituimpia ja samalla kiistanalaisimpia aikakausia ovat vuoden 1899 ja 1900-luvun alun niin sanotut [[sortovuodet]], joiden tapahtumat ja ilmiöt ovat herättäneet usein voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. [[Perustuslailliset]] johtivat kamppailua Suomen perustuslaillisten oikeuksien puolustamiseksi,<ref>Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 76</ref> [[Vanhasuomalaiset|myöntyväisyyssuuntauksen]] kannattajat tahtoivat antaa periksi Venäjän vaatimuksille,<ref>Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 115</ref> voimakkaasti kasvanut työväenliike kannatti perustuslaillisten kamppailua, mutta vaati kannatuksensa hinnaksi äänioikeutta ja poliittisia uudistuksia.<ref>Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 88</ref>
Tämä lisäksi keskeistä osaa näyttelivät myös aiemmin [[Kagaali]]n jyrkimmän aineksen muodostaneet omaksi joukokseen v. 1903 erottuneet aktivistit, joita ei tyydyttänyt perustuslaillisten liian myöntyväiseltä vaikuttanut kanta venäläisiä vastaan.<ref>Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 88</ref>
Rivi 19:
[[Tiedosto:Kalle Procope.jpeg|thumb|upright|Kalle Procopé]]
''Aktivistisella liikkeellä'' puolestaan tarkoitetaan sitä kokonaisuutta, joka sekä kotimaassa että ulkomailla harjoitti Suomen etuja puolustavaa ja Venäjän pyrkimyksiä vastustavaa politiikkaa. Sen tavoitteena oli nostaa suuret kansanjoukot Venäjää vastaan. Vaikka aktivisteilla oli keskeisenä toimintamenetelmänä aseellinen vastarinta, sitä ei kuitenkaan haluttu asentaa esimerkiksi rauhanomaisemman vastarinnan vaihtoehdoksi.
Aktivismin tunnetuin henkilö ja myös aktivistisen vastustustoiminnan johtaja oli [[Konni Zilliacus|Konrad Viktor (Konni) Zilliacus]] (1855–1928). Myös varatuomari [[Johannes Gummerus]] kuului aktivisteihin. [[Arvid Neovius]], runoilija [[Arvid Mörne]] ja historioitsija [[Herman Gummerus]] kuuluivat aktivistien kärkinimiin.
Maanpakolaisena Tukholmassa ollut varatuomari [[Jonas Castrén]] vaatii väkivaltaista vastarintaa ja oli eräs aktiivisen vastustustoiminnan johtohahmoja ja ideologeja. Myös tohtorit [[J. N. Reuter]] ja [[Adolf Törngren (nuorempi)|Adolf Törngren]] kuuluivat keskeisiin vaikuttajiin. He myös järjestelivät ryhmän suhteita Venäjän vallankumouksellisiin voimiin.
Yksittäisten poliittisten terroritekojen taustalla oli lukuisia muitakin aktiivista vastarinnasta kiinnostuneita suomalaisia. [[Tukholma]]sta muodostui aktivistien eräänlainen toiminnallinen keskus.
[[Tiedosto:Pommirajahdys_Poliiskamarintalossa_Kasarminkadulla_1906.jpg|thumb|left|upright=0.9|Pommiräjähdys Poliisikamarintalossa Kasarminkadulla 1906]]
Rivi 34:
== Suomen aktiivinen vastustuspuolue ==
Aktivisteilla oli omat sisäiset linjaristiriitansa. Hävittyään senaattori Leo Mechelinille kiistan suomalaisten osallistumisesta Pariisissa pidetyn Venäjän vähemmistökansojen konferenssin julistuksen allekirjoittamiseen, ryhtyi Konni Zilliacus kokoamaan itsenäistä aktivistipuoluetta Suomeen. Johannes Gummeruksen kodissa Helsingissä pidetyssä kokouksessa perustettiin 17. marraskuuta 1904 [[Suomen aktiivinen vastustuspuolue]],<ref>Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 143</ref> jonka tarkoitus ja toimintamenetelmät määriteltiin ohjelmassa seuraavasti:
§ 1.Puolue tahtoo herättää maan väestöä tajuamaan maassa nykyisin vallitsevan oikeudettomuuden tilan ja sen riippuvaisuuden Venäjän itsevaltiudesta, hirmuvaltaa ja sen kätyreitä vastaan käytävän tarmokkaan, aktiivisen ja häikäilemättömän taistelun välttämättömyyden ja oikeutuksen. Venäjän valtakunnan muiden osien vapautusliikkeen ja sen hyödyn, mikä koituu yhteistoiminnasta näiden maiden vastustuspuolueiden kanssa. Puolue tahtoo hävittää väestön hallitsijaa kohtaan tunteman perinnäisen uskollisuudentunteen ja vahvistaa sen vapaudentuntoa
Rivi 46:
==Verikoirat==
{{Pääartikkeli|[[Verikoirat (salaseura)]]}}
Helsinkiläisissä kouluissa muodostui pieniä ryhmiä, joiden jäsenet pyrkivät aktiiviseen vastarintaan. Näiden ryhmien organisoijaksi ilmaantui 22-vuotias farmaseutti [[Karl Gustaf Konrad Nyman|Kalle Nyman]]. Hän perusti Verikoirat-nimisen ryhmän, joka sai taustavaikuttajilta rahoitusta ja käyttöönsä huoneiston [[Pohjois-Esplanadi]]lta [[Grönqvistin talo]]sta. Ryhmän toimintaan kuuluivat aseiden käytön harjoittelu, santarmien pieksemiset, pommien räjäyttäminen ja murhat.
Verikoirien seuraava uhri oli konstaapeli Johan Forsten, häntä ammuttiin selkään ja reiteen, hän ei kuollut heti, vaan vasta neljän päivän kuluttua sairaalassa.<ref>Keskisarja 2011, s. 58</ref>
Ukrainalainen santarmiupseeri Mark Denisjuk joutui 2. syyskuuta 1905 Kansakoulunkadulla kansakoulutalon kohdalla murhayrityksen kohteeksi, häneen ammuttiin kaksi luotia. Hän lähti juoksemaan ampujien perään, mutta väkijoukko pysäytti hänet.
Verikoirat heittivät pommin Eerikinkadulla sijaitsevalle poliisiasemalle 6. syyskuuta 1905, jolloin kolmesataa ikkunaa rikkoutui. Kukaan paikalla olleista poliiseista ei kuitenkaan haavoittunut vakavasti.<ref>Keskisarja 2011, s. 61</ref>
Rivi 60:
== Kuuluisat salamurhat ==
Tarkasteltaessa 1900-luvun alun poliittisia terroritekoja, on vaikea erottaa toisistaan selvästi aktivismin inspiroimat tai organisoimat teot ja täysin yksilölliseen toimintaan perustuneet teot. Kun maisterit Herman Gummerus ja Arvid Mörne yhdessä ylioppilas Gabriel Biaudet'n kanssa suunnittelivat poliisikomissaari Leo von Grossin murhaa, he olivat selkeästi kulkemassa kohden järjestäytynyttä aktivismia.<ref>Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 141</ref><ref>Gummerus 1935, s. 70–71</ref>
Von Grossin murhasuunnitelmien epäonnistuttua ryhmään liittyi kokenut seikkailija [[John William Nylander|J. V. Nylander]] ja nyt kohteeksi valittiin vihatun poliisikomissaarin sijasta kaikkein suurin vihan kohde, kenraalikuvernööri [[Nikolai Bobrikov]]. Vaikka Bobrikovin lopulta surmannut Eugen Schauman oli ollut aktivistien vaikutuspiirissä, tekoa ei kuitenkaan voida suoranaisesti lukea aktivistien saavutuksiin, vaan se jää enemmänkin yksittäisteoksi.
[[Tiedosto:Schauman shoots Bobrikov.jpg|thumb|left|upright=1.25|Bobrikovin ampumista esittävä tuntemattoman tekijän piirros.]]
Rivi 68:
Näillä tärkeitä henkilöitä vastaan suunnatuilla teoilla oli tarkoitus ennen kaikkea propagoida omaa taisteluvalmiutta ja aatetta. Ehkä tarkoitus ei ollut niinkään aiheuttaa fyysisiä menetyksiä Venäjän vallan edustajille, kuin näillä keinoin horjuttaa koko suurvallan arvovaltaa.<ref>Keskisarja 2011, s. 55</ref>
Tässä ilmeisesti aktivistit onnistuivat, jälkikäteen ajatellen, paremmin kuin pommien räjäyttämisessä.
[[Tiedosto:Finländaren Lennart Hohenthal skjuter prokuratorn Eliel Soisalon-Soininen, den 6 februari 1905.jpg|thumb|upright=1.25|Lennart Hohenthal ampuu
==Vastoinkäymisiä==
Eräs aktivistien vastoinkäymisistä oli [[SS John Grafton|aselaiva John Graftonin]] kohtalo. Aktivistit hankkivat rahoitusta kaikkialta mistä saivat, muun muassa [[Japani]]sta. Rahoilla hankittiin kansainvälisiltä markkinoilta jo vanhentuneita aseita, joilla olisi taisteltu venäläisiä vastaan Suomessa. Kuljetuksia varten hankittiin vanha rahtilaiva ''John Grafton''. Kun aseita oltiin kuljettamassa Pohjanlahden satamiin syksyllä 1905, osa lastista saatiin purettua Kemin edustalle ja osa Pietarsaaren edustalle. Siellä laiva kuitenkin ajoi karille ja jouduttiin räjäyttämään. Lisäksi suurin osa maihin saaduista aseista joutui myöhemmin viranomaisten käsiin.<ref>Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 149–150</ref>
Työväenkirjailija [[Ere Kolu]] (oik. Kustaa Liukonen, 1884–1960) kertoo muistelmissaan
==Aktivistien suorittamia murhia ja murhayrityksiä ensimmäisen sortokauden aikana==
| |||