Ero sivun ”Heinrich Glarean” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→top: Kirjoitusvirhe korjattu Merkkaukset: Mobiilimuokkaus mobiilisovelluksesta Android |
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus mobiilisovelluksesta Android |
||
Rivi 4:
Opiskeltuaan nuorena perusteellisesti musiikkia hän kirjoittautui [[Kölnin yliopisto]]on, jossa hän opiskeli [[teologia]]a, [[filosofia]]a ja [[matematiikka|matematiikka]]a sekä myös musiikkia. Siellä hän kirjoitti kuuluisan runon keisari [[Maksimilian I (keisari)|Maksimilian I]]:n kunniaksi. Vähän myöhemmin hän tapasi [[Basel]]issa toisen humanistin, [[Erasmus Rotterdamilainen|Erasmus Rotterdamilaisen]], josta tuli hänen elinikäinen ystävänsä.<ref name=Grove>{{kirjaviite | Nimeke = The New Grove Dictionary of Music and Musicians, VII osa | Sivut = 422-424 | Luku = Heinrich Glarean | Kirjoittaja = Clement A. Miller | Julkaisija = Macmillan Publishers Ltd. | Vuosi = 1980 | Julkaisupaikka = Lontoo | Tunniste = ISBN 1-56159-174-2}}</ref>
Ensimmäisen musiikkia koskevan teoksensa ''Isagoge in musicen'' hän julkaisi vuonna 1516. Siinä hän käsitteli musiikin perustekijöitä, ja todennäköisesti teos oli tarkoitettu opetusta varten. Hänen kuuluisin teoksensa, joka samalla oli yksi kaikkein huomattavimmista [[musiikin teoria]]sta [[renessanssi]]aikana kirjoitetuista teoksista, oli kuitenkin ''Dodecachordon'', jonka hän julkaisi [[Basel]]issa vuonna 1547. Tämä laaja teos käsittelee musiikin teorian lisäksi myös filosofiaa ja elämäkertoja, ja se sisältää myös 120 kokonaista edellisen sukupolven säveltämää musiikkiteosta, muun muassa [[Josquin des Prez]]'n, [[Johannes Ockeghem]]in, [[Jacob Obrecht]]in ja [[Heinrich Isaac]]in teoksista. Kolmiosaisen teoksen alussa käsitellään [[Anicius Manlius Severinus Boethius|Boethiusta]], joka 500-luvulla oli kirjoittanut laajasti musiikista. Teoksessa johdetaan musikaalisten [[kirkkosävellaji|moodien]] käyttö laulusta, erityisesti [[gregoriaaninen laulu|gregoriaanisesta laulusta]] ja [[yksiäänisyys|yksiäänisyydestä]]. Teoksen lopussa käsitellään laajasti moodien
Teoksen ''Dodecachordon'' nimi tarkoittaa sananmukaisesti 12-kielistä soitinta. Teoksen tärkein merkitys on Glareanin ehdotuksessa, että moodeja eli [[kirkkosävellaji|kirkkosävellajeja]] oli itse asiassa kaksitoista, ei kahdeksan niin kuin kauan oli oletettu ja kuten vielä Glareanin aikalaisen [[Pietro Aron]]in teoksissa sanottiin. Glareanin lisäämät neljä uutta moodia olivat autenttinen ja plagaalinen [[aiolinen moodi|aiolinen]] (9. ja 10. moodi) sekä autenttinen ja plagaalinen [[jooninen]] moodi (11. ja 12. moodi). Nämä uudet moodit vastasivat [[molli]]a ja [[duuri]]a ja luonnollista [[molli]]a, jotka ennen pitkää lähes täysin syrjäyttivät vanhat kirkkosävellajit. Jo Glarean väitti, että jooninen sävellaji oli yksi hänen aikansa säveltäjien eniten käyttämistä.<ref name=Grove />
| |||