Ero sivun ”Orjuuden historia” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→Orjuus Suomessa: Suomalaiset suhteessa väkilukuunsa |
|||
Rivi 13:
== Orjuus antiikin Kreikassa ja Roomassa ==
Antiikin Kreikan ja myöhemmin vielä suuremmassa määrin [[Rooman valtakunnan talous|Rooman talous]] perustui paljolti orjatyövoiman käyttöön. Orjia saatiin varsinkin sotavangeista, mutta myös rauhan aikana velkaantuneista ja toisinaan löytölapsistakin.<ref name=Flaceliere>{{Kirjaviite | Tekijä= Flacelière, Robert | Nimeke=Sellaista oli elämä antiikin Kreikassa| Suomentaja=Marja Itkonen-Kaila| Julkaisija=Otava| Vuosi=2004| Tunniste=ISBN 951-0-19873-0| Sivu=53 }}</ref> Orjien mahdollisesti saamista jälkeläisistä tuli myös orjia. [[Ateena]]ssa [[Solon]] oli kuitenkin jo 500-luvulla eaa. rajoittanut orjuutta säätämällä, ettei maksukyvyttömiä velallisia enää myyty orjiksi, kuten muualla Kreikassa tehtiin.<ref name=Flaceliere /> Myös [[Platon]] ja [[Aristoteles]] hyväksyivät orjuuden, Platon tosin sillä edellytyksellä, ettei kreikkalaisia pidetty orjina. Aristoteleen käsityksen mukaan jotkut ihmiset olivat ”luonnostaan” orjia. Toisaalta hänen teoksistaan ilmenee selvästi, että jo hänen aikanaan orjuudella oli myös vastustajia.<ref name="Flaceliere"/> Kreikassa orja saatettiin myös vapauttaa, jolloin hänestä tuli [[isäntä]]änsä edelleen kunniavelassa oleva ''apeleutheros'' ('vapautettu').
Kreikan orjat olivat teoriassa herransa omaisuutta, mutta käytännössä he nauttivat lain suojaa. Asultaan he eivät eronneet vapaista kansalaisista, ja he tekivät osittain samoja arkitöitä kuin vapaatkin. [[Akropolis (Ateena)|Akropoliin]] rakennustöiden kirjanpito osoittaa, että orjille maksettiin samaa palkkaa kuin vapaille. Mahdollisesti palkka kuitenkin meni orjan omistajalle. Erityinen ryhmä oli valtion orjat, joita oli virkailijoina, sihteereinä, vanginvartijoina ja jopa poliiseina. Kaikkein huonoimmassa asemassa olleet orjat työskentelivät kaivoksissa, joissa kuolleisuus oli niin suurta, ettei hengissä selviäminen ollut todennäköistä. Kaivoksissa käytettiin laajasti lapsityövoimaa. Ateenassa ei ollut orjakapinoita, mutta [[Sparta]]ssa tapahtui heloottikapina.<ref>{{Kirjaviite | Nimeke = Uusi antiikin historia| Julkaisija = Otava| Vuosi = 2012| Tekijä = Paavo Castrén| Suomentaja = | Luku = | Sivu = 173| Sivut = | Selite = | Julkaisupaikka = Helsinki| Tunniste = | Isbn = 978-951-1-21594-3|}}</ref>
Myös [[juutalaiset|juutalaisessa]] kulttuurissa käytettiin orjia, ja [[Vanha testamentti|Vanhassa testamentissa]] annetaan orjien asemaa koskevia määräyksiä, esimerkiksi:
Rooman valtakunnassa oli laaja orjien vapauttamiskäytäntö. Orja sai virallisen vapautuksen eli [[manumissio]]n kautta lähes täydet kansalaisoikeudet. Vapauttamisaloitteen sai tehdä orja itsekin, jos hänellä oli varaa ostaa itsensä vapaaksi. Orja sai ostaa orjatoverinsakin vapaaksi. Vapauttamisesta piti maksaa 5 %:n vapautusvero. Isäntä vapautti orjiaan esimerkiksi saadakseen lisää [[Klientti|klienttejä]]. Myös kiitollisuus orjaa kohtaan saattoi olla vapauttamisen syy, esimerkiksi imettäjien tai kotiopettajien tapauksessa. Vapautetulla orjalla oli tiettyjä velvollisuuksia (kunniavelka) entistä isäntäänsä kohtaan, varsinkin jos hän jäi samaan talouteen, mutta vapautettujen lapset olivat täysin vapaita. Orjien vapauttaminen oli laajimmillaan ensimmäisellä vuosisadalla eaa. Houkuttimena oli esimerkiksi oikeus ilmaiseen valtion leipään, joka kuului kansalaisille. Päinvastaiseen suuntaan asiat kehittyivät [[Konstantinus Suuri|Konstantinuksen]] kaudella 300-luvulla jaa., jolloin perheet joutuivat myymään lapsiaan orjiksi selviytyäkseen veroistaan.<ref name="cas">{{Kirjaviite | Nimeke = Uusi antiikin historia| Julkaisija = Otava| Vuosi = 2012| Tekijä = Paavo Castrén| Suomentaja = | Luku = | Sivu = | Sivut = 379–380, 519| Selite = | Julkaisupaikka = Helsinki| Tunniste = | Isbn = 978-951-1-21594-3|}}</ref>
Rivi 26:
Orjia ja orjakauppiaita oli kaikkialla Euroopassa vielä 900-luvulla, ja orjia vietiin myös Euroopasta muualle, esimerkiksi islamilaiseen maailmaan, josta saatiin tilalle kultaa, hopeaa ja luksustuotteita. Koska esimerkiksi laajaa kaivosorjien ryhmää ei enää tarvittu toisin kuin antiikissa, sodassa voitetut miehet usein tapettiin. Samoin tapettiin usein muut työhön kelpaamattomat, kuten sylilapset ja vanhukset. Naiset "sopivat" sen sijaan hyvin esimerkiksi kotiorjiksi ja samoin isommat lapset yleensä otettiin orjiksi. [[Sydänkeskiaika|Sydänkeskiajalla]] tällaista alettiin kuitenkin pitää barbaarisena tapana toimia. Kristilliset ajattelijat olivat paheksuneet orjuutta ja orjakauppaa jo vuosisatoja, ja tämä saattoi vaikuttaa asiaan. Arvomaailman muutoksen lisäksi kyse voi olla talouden muutoksesta – Euroopan sydän- ja myöhäiskeskiaikaiset työmarkkinat toimivat hyvin myös ilman orjatyötä.<ref> Tahkokallio, Jaakko: ''Pimeä aika. Kymmenen myyttiä keskiajasta''. Gaudeamus 2019, 259–262.</ref>
Orjuus päättyikin läntisessä Euroopassa pääosin keskiajan aikana. Sen päättymisen syitä on tutkittu vain vähän. Jaakko Tahkokallion mukaan tämä saattaa johtua vanhasta stereotypiasta, jonka mukaan keskiaika on ollut "pimeää". Tähän kuvaan on ollut vaikea yhdistää niinkin suurta edistysaskelta ihmisten vapauden ja yksilön oikeuksien historiassa kuin orjuuden päättymistä. Vielä [[renessanssi]]ajalla vuosina 1300–1500 pidettiin Välimeren piirissä joitakin ei-kristittyjä orjia, mutta muutos [[antiikki]]in ja [[varhaiskeskiaika]]an nähden on suuri.<ref> Tahkokallio, Jaakko: ''Pimeä aika. Kymmenen myyttiä keskiajasta''. Gaudeamus 2019, 259–262.</ref>
== Kristinusko ja orjuus ==
Rivi 42:
{{Pääartikkeli|[[Orjuus islamilaisessa maailmassa]]}}
[[Tiedosto:Slaves Zadib Yemen 13th century BNF Paris.jpg|thumb|Orjia Jemenissä. Arabialainen käsikirjoitus (1236–1237).]]
Orjuudella on ollut tärkeä sijansa islamilaisessa maailmassa 1800-luvulle asti. [[Muhammed]] oli orjanomistaja, ja šaria-laki sisältää sääntöjä orjien hankkimisesta ja kohtelusta. Arvostetut ''hadith-''kokoelmat sisältävät runsaasti mainintoja orjista.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://sunnah.com/search/?q=slave|nimeke=Search results - slave|tekijä=|julkaisu=The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips|ajankohta=|julkaisija=sunnah.com|viitattu=}}</ref> Keskiaikainen šariakäsikirja [[Reliance of the Traveller|Umdat al-Salik]] kertoo, että: ”valloitetun maan naiset ja lapset ovat saalista ja orjia”. Kaikki kuuluu ensin imaamille, ja kun hän on ottanut oman viidenneksen osuutensa, loput annetaan niille sotilaille, jotka ovat osallistuneet sotaan (k32.1) Jos isä ja äiti on otettu orjiksi, myös kaikki lapset ovat orjia, sillä orjuus periytyy. Orjat ja orjattaret ovat heidän isäntänsä omaisuutta ja hän voi kohdella heitä haluamallaan tavalla. Orjan tyytyväisyydellä ei ole väliä (k32.2). Joka omistaa orjattaren voi käyttää häntä mielensä mukaan seksuaaliseen nautintoon. Orjattaren seksuaalinen tyydyttyminen ei ole tärkeää. Isäntä saa myös lainata orjatartaan toiselle miehelle seksuaalista kanssakäymistä varten ilman orjattaren suostumusta (k32.3).<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Ahmad ibn Naqib al-Misri|Nimeke=[[Reliance of the Traveller]] (Umdat al-Salik)|Vuosi=2017|Sivu=459 (k32.1-4)|Julkaisija=amana publications}}</ref>
Orjilla oli šarian mukaan omaisuuteen, perintöön ja ihmisarvoiseen kohteluun liittyviä rajoitettuja oikeuksia. Heille oli esimerkiksi tarjottava riittävä ylläpito, terveydenhoitoa ja tukea vanhuudessa. Islamilainen tuomari, ''qadi'', saattoi velvoittaa omistajan vapauttamaan orjansa, mikäli näitä velvollisuuksia ei täytetty.<ref name="BLME">{{Kirjaviite | Tekijä=[[Bernard Lewis]]| Nimeke=The Middle East: 2000 years of history from the rise of Christianity to the present day | Julkaisija=Weidenfeld & Nicolson| Vuosi=1995| Kieli = {{en}}| Tunniste=ISBN 0-297-81345-5}}</ref><ref name="BLRSME">{{Kirjaviite | Tekijä=[[Bernard Lewis]]| Nimeke=Race and slavery in the Middle East: an historical enquiry| Julkaisija=Oxford University Press| Vuosi=1990| Kieli = {{en}}| Tunniste=ISBN 0-19-506283-3}}</ref> Orjana sai pitää vain ihmistä, jonka molemmat vanhemmat olivat orjia tai joka oli otettu saaliiksi sodassa. Jälkimmäistä määräystä venytettiin niin, että sen nojalla orjia tuotiin myös rauhan aikana ei-islamilaisesta maailmasta (''dār al-ḥarb'', 'sodan talo') vedoten jatkuvaan [[jihad]]iin sitä vastaan.<ref name="eois">{{Kirjaviite | Tekijä = Brunschvig, R. "Abd" | Nimeke = Encyclopaedia of Islam | Vuosi = 2006 | Selite = toim. P. Bearman, Th. Bianquis, C.E. Bosworth, E. van Donzel ja W.P. Heinrichs | Julkaisija = Brill | www = http://www.brillonline.nl/subscriber/entry?entry=islam_COM-0003 | Viitattu = 2006-12-16 | Kieli = {{en}} }}</ref> Vapaiden muslimien orjuuttamista ensin rajoitettiin ja lopulta kiellettiin, vaikka kieltoa ei aina noudatettu. Orjuuttamisperusteita koskevilla rajoituksilla oli laaja vaikutus orjakauppaan: orjien saatavuus yhteiskunnan sisältä vaikeutui, jolloin orjien tuonti ulkopuolelta kasvoi. Laajamittainen kansainvälinen orjakauppa saikin alkunsa pääasiassa islamilaisista maista.<ref name="BLME" /> Muslimeita ei saanut periaatteessa orjuuttaa, mutta sunnit ja šiiat tekivät toistensa kohdalla poikkeuksen.<ref>Korpela, 2014, 198</ref>
[[Koraani]] toteaa, että: ''"''Hurskautta on lunastaa orjia vapaaksi" (2:177). Ibn Hishamin elämäkerran mukaan Muhammedin varakas kumppani Abu Bakr lunasti tai vahtoi orjia vapaaksi. He olivat aina muslimeita, joita orjanomistaja oli kohdellut kaltoin. Abu Bakria moitittiin siitä, että omista orjistaan hän vapautti vain heikkoja.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Ibn Hisham|Nimeke=The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume|Vuosi=1998|Sivu=144|Julkaisija=Oxford University Press}}</ref>
Vaikka orjuus on muslimimaissa nykyään laitonta, islamin salliva suhtautuminen orjuuteen tuo ilmiön siellä täällä uudelleen pinnalle, kuten ISIS-kalifaatissa vuosina 2014–2019. Bosnian sodan aikana muslimimaailmassa suosittu saarnaaja, kairolainen šeikki Metwali el-Shaarawi julisti, että muslimeilla on luvallista orjuuttaa sotavankinsa ja raiskata vangitut naiset.<ref>{{Lehtiviite|Tekijä=Youssef M. Ibrahim|Otsikko=Muslim Edicts Take on New Force|Julkaisu=The New York Times, osa 1, sivu 14|Ajankohta=12.2. 1995|Julkaisija=|www=https://www.nytimes.com/1995/02/12/world/muslim-edicts-take-on-new-force.html}}</ref>
| |||