Ero sivun ”Morfeemi” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
lähde, viite Ravila 1962 |
pEi muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 1:
'''Morfeemi''' on kielen pienin merkitystä kantava yksikkö, jonka osilla ei
Tärkeää on huomata, että morfeemi ei ole sama asia kuin [[tavu]]. Esimerkiksi sanan ''talosta'' viimeinen tavu on -''ta'' mutta sijapäätteen (elatiivin) morfeemi on -''sta'', joten esimerkkisanan viimeinen tavu ei ole morfeemi. Myöskään tavut ''ta''- ja -''los''- eivät ole morfeemeja. Tavut eivät siis esimerkkisanassa ole morfeemeja.
Rivi 5:
Morfeemit jaetaan '''vapaisiin morfeemeihin''', jotka voivat esiintyä tekstissä sellaisenaankin (''talo''), ja '''sidonnaisiin morfeemeihin''' (-''sta''), jotka voivat esiintyä vain vapaiden morfeemien yhteydessä. '''Potentiaalisesti vapaat morfeemit''' voivat kuitenkin esiintyä joko yksin tai muihin morfeemeihin yhdistyneenä, esimerkiksi ''auto'', ''auto'' + ''lle''. Vapaista morfeemeista mahdollisten johtimien kera syntyy lekseemejä eli hakusanoja. Lekseemit voivat yhdistyä yhdyssanoina uusiksi lekseemeiksi, esimerkiksi ''valo'' ja ''kuva'' tuottavat yhdyssanalekseemin ''valokuva'', josta voidaan muodostaa johtimilla esimerkiksi verbi ''valokuvata'' ja siitä edelleen substantiivi ''valokuvaus''. Lekseemit muodostavat [[leksikko|leksikon]] eli kielen sanaston eli sanakirjojen kutakin hakusana-artikkelia vastaa suunnilleen yksi lekseemi ja päinvastoin.
Suomen kielen osalta on erityisesti huomattava, että verbeillä ei ole lainkaan vapaita morfeemeja, vaan verbivartaloon liittyy aina vähintäänkin jokin tunnus tai pääte. Oikeinkirjoituksessa tosin aktiivin imperatiivin preesensin yksikön 2. persoona ja verbin kieltomuoto (esim. ''istua'' : ''istu'') vaikuttaa samalta kuin verbin vartalo, mutta puheessa sen perässä on [[rajakahdennus]], joka toimii näiden muotojen morfeemina. Suomen kielen morfeemityypit ovat
* [[juurimorfeemi]]t, jotka voivat sellaisenaan olla sanojen [[vartalo (kielitiede)|vartaloita]] tai sitten niistä voidaan muodostaa johdettuja vartaloita
* [[johdin (kielitiede)|johtimet]] joilla vartaloista voidaan johtaa toisia vartaloita (esimerkiksi ''istu(a)'' → ''istu+skel+(la)'')
| |||